Muotia Korjaamolla

Lauantaina tuli tsekattua tulevan syksyn muotitarjonta Glorian Fashion Show:ssa Korjaamolla. Valitettavasti kuumaa ei ollut muuta kuin lämpötila, joka lähenteli huonosti lämmenneen saunan lukemia. Lavalla suunnatut lamput paistoivat sen verran voimakkaasti, että yleisön lisäksi siitä kärsivät myös mallit. Ei tosin niinkään hikiläiskien muodossa vaan valo oli niin kova, että ne tekivät malleistakin lähes tavallisia tallaajia. Kaikki pienimmätkin virheet ja näpyt loistivat kirkkaina.

Mitä taas varsinaiseen muotiin tulee niin lavalla ei näkynyt mitään uutta. Varsinkin kun omissa jaloissa olevat kengät kopsuttelivat runwaylla useampaankin otteeseen niin kaikki oli tavallaan jo nähty. Propsit tulee kuitenkin Safilon sisääntulosta ja balettitanssioiden käytöstä. Kerrankin jotain erilaista ja viihdyttävää.

Näytöksen jälkeen ilmaiset skumpat ja buffa jäivät korkkaamatta. Liian pitkä jono ja liian kova nälkä on aina yhtä huono yhdistelmä. Onneksi lahjakassit olivat tarjolla myös aikaisin poistuville.

Kesän päätös

Kesän päätös saatiin mukavasti pakettiin, kun katusählyfinaalit pelattiin lauantaina Kampissa. Illan setuppi oli pitkälti suunniteltu etukäteen ja pelien jälkeen olikin suunta perheasumisen ydinalueelle Pakilaan. Kamaa oli taksissa ihan pirusti ja kuski taisi epäillä, että otimme talteen myös hänen reppunsa takakontista koska ilmeisesti nousi tarkistamaan tilanteen kun me poistuimme sisälle. Mikä luotto!

Kesäillat alkavat olla lopuillaan, joten oli mukavaa istuskella ulkosalla ja grillata. Tai siis istua syömässä muiden tekemää ruokaa. Allekirjoittanut pääsi lappamaan ruokaa suuhun kilotolkulla - mikä paratiisi. Vielä loppuillastakin haaveilin (ähkyssä) siitä kermaviilifetakastikkeesta ja kanasta. Olisi pitänyt ilmeisesti pakata loput mukaan.

Suuri osa porukasta jäi niille sijoilleen, kun blondikaksikko lähti hakemaan meininkiä citystä. Ja löytyihän sitä! Välimerta valloittanut sisareni oli myös palannut maisemiin ja kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa. Ja tietenkin myös pöydällä, mistä alkoholiannokset olivat vapaasti kaadettavissa. Eipä siitä sitten sen enempää. Vahinkoja ei onneksi sattunut ja kotiinkin päästiin. Sunnuntaista ei ole paljoa kerrottavaa.

Minkin seikkailut saarella

En tosiaankaan vielä viime perjantaiaamuna tiennyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Näköjään elämä heittelee yllytyshullua aina välillä sinne sun tänne, mutta mikäs siinä jos kokemukset ovat hienoja. Tällä kertaa päädyttiin kalastus- ja lifestyle-ohjelman tekoon Ahvenanmaalle?! (jäämme odottelemaan sponsorikiitosta PAF:lta)

Minähän en tosiaan koskaan ole edes virveliä käyttänyt , joten asetelma kalastuskisaan lähdettäessä oli hyvinkin mielenkiintoinen (lue: haastava). Varsinkin kun taivaalta tuli vettä ihan reippaasti, eikä niitä kumisaappaita tullut mukaan. Huolimatta siitä, että sormet näyttivät rusinoilta kolmen tunnin märkäsession jälkeen niin fiilis oli kaikin puolin hyvä. Nyt ainakin tiedetään mikä on haspeli, mitä tarkoitttaa jigaaminen ja miksi sininen krokotiili on must.

Haukikin nähtiin todistettavasti parin päivän aikana myös meidän veneessä, mutta pulliksi asti se ei päätynyt. Päivän trendi oli selkeästi catch and release. Ajattelin seuraavaksi ryhtyä järjestämään omaa kalastusreissua kavereilleni - ketä on mukana?

Syömisen ja kalastuksen lisäksi maalasimme akvarelleja paikallisen taiteilijan johdolla sekä ehdimme katsastaa beach volleyn world tour -osakilpailun miesten finaalin. Golfiakin olisi ollut mukava käydä kokeilemassa Ahvenanmaan viheriöillä, mutta tällä reissulla siihen ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Jäipä jotain myös seuraavalle kerralle. Predatorin paluussa voidaan sitten ottaa omat merionget ja kilpakohot mukaan.

Lehdestä lainattua

"A Man stingy with money is also stingy with love".
Tähän perään voisi heittää pienen visailun lukijoiden kesken - millaisen tyypin suusta ajattelisit moisen lauseen lähtevän?

Itse en allekirjoita tuota, mutta onhan se tietysti aina bonusta että rahaa osaa käyttää jos sitä kerran on. Mitä sillä sitten haudassakaan enää tekee? Mieli tekikin viime viikolla kommentoida, kun lehdessä uutisoitiin miten Teemu Selänne oli ostanut vaimolleen 1500 euron käsilaukun. Vastineeni olisi ollut lyhyt ja ytimekäs: "V***n köyhä..."

Pertti yllättää

En tiedä, mikä on syy, mutta en ole järin usein kommentoinut tähän foorumiin ostokäyttäytymistäni. Todennäköisesti ostamiseni on liian aktiivista, eikä se omaa mitään tiettyä logiikkaa. Jos kaikkea pitäisi kommentoida, niin eipä tänne muuta tarvisi kirjoittaakaan.

Nyt on kuitenkin käynyt niinkin hassusti, että olen jo pitkään etsinyt valkoista, yksinkertaista kirjekuoren mallista käsilaukkua. Etsintä oli käynnissä ihan ulkomaitakin myöten ilman tulosta. Kunnes sitten tuli paluu arkeen, töihin ja keskustaan pyörimään. Hämmästys oli suuri, kun armoitettu Pertti Palmroth oli asettanut ikkunaansa juuri minun laukkuni.

Olen pitänyt Palmrothin kamoja vanhojen mummojen trendinä mutta nyt jouduin nöyrtymään laukunvajauksen edessä ja vierailemaan Palmrothin kaupassa Pohjois-Espalla ensimmäistä kertaa. Päätöksen kypsyttely vei kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin uskalsin oven ripaan tarttua. Ensiaskeleet olivat hyvinkin epävarmat, kunnes näin kirjekuorilaukkuja pilvin pimein eri materiaaleissa ja väreissä. Itse ostaminen olikin tämän jälkeen pelkkä muodollisuus.
Mikä parasta laukut olivat -40% alessa.

Sen verran Palmroth on kuitenkin jäljessä suuren maailman meiningeistä, että nettisivuissa olisi todella paljon kehittämisen varaa. Nytkin nettisivuilta löytyy muutaman kassin kuva ilman mitään lisäinfoa. Jälleenmyyjien lista toki löytyy, mutta eipä sielläkään mitään kuvakavalkadia ole tarjolla.

Skeittaava koira

Harvemmin on harmittanut niin paljoa kuin maanantai-iltana, ettei ollut kameraa messissä. Kuka oikeasti on nähnyt skeittaavan kultaisen noutajan? Dogi oli aivan uskomaton!

Koirahan ei tosiaan ollut mikään pentu ja kun se juoksi skedepoikien perään, niin pojat lähinnä säikkyivät. Heti kun omistajan ote irtosi laudasta niin koira nappasi sen ja lähti ponkimaan eteenpäin. Kerran nähtiin jopa edestakainen rani rampille! Ja jos nurtsi tuli eteen niin ei kun vaan toinen tyyppi uhriksi ja uusi lauta alle. Vauhti oli oikeasti huikeeta!

Omista yritti epätoivoisena saada koiraansa pysähtymään ja lopulta onnistuikin. Yleisö oli pettynyt, mutta skeittarit taisivat huojentua. Täytyy kyllä todeta, että dogi tarvii ehdottomasti oman skeden!

Barcelonan näkymät

Loma alkoi lähestyä uhkaavasti loppuaan ja vielä piti jonnekin lähteä hakemaan varmaa lämpöä. Tapoihin kuuluu, että aina kun allekirjoittanut poistuu maasta niin täälläkin alkaa hellekelit. Niin myös kävi viime viikonloppuna, mutta onneksi Barcelonan kelikään ei pettänyt.

Hotelliksi valittiin tällä kertaa Miramar eikä vähintään uima-allasalueen tai upeiden terassinäkymien takia. Allasbaarikin toimi mutkattomasti, eikä huonepalvelussakaan ollut valittamista. Ja olihan siellä tosiaan se kuntosalikin.

Mielenkiintoisin (?) näkymä koettiin kuitenkin matkalla kukkulalta alas kohti Ramblaa. Vastaan tuli +50v miekkonen uimahousuissaan - tai niinhän minä virheellisesti luulin. Ukkohan oli itse asiassa täysin nakkena vehkeet heiluen - tyypille oli ainoastaan tatuoitu speedot päälle!?! Tunnustan - jouduin katsomaan uudelleen. (En kuitenkaan kehdannut ottaa kuvaa.)

Tulihan kaupungissa käytyä hotellialueen ulkopuolellakin. Ehdottomaksi suosikkipaikaksi nousi etanaravintola Los Caracoles. Ravintolan seiniltä voi tiirailla vanhoista valokuvista siellä vierailleita julkkiksia ja niitähän riittää. Ravintola on nimittäin toiminut jo vuodesta 1835. Ravintolassa ruokailleiden kaartiin kuuluu tyyppejä aina Pavarottista Robert De Niroon. Itse jäin pohtimaan, mahdoinko istua samassa pöydässä kuin O.J. Simpson aikanaan.

Ikää lisää

Keli ei pettänyt päivänsankaria tällä kertaa, joten viime vuosi voidaan laittaa poikkeuksena historiankirjoihin. Tänä vuonna onnetar toi sekä kelin että dj:n. Joku voisi kuvitella, että oli isommatkin juhlat kyseessä. Vieraatkin löysivät onneksi paikalle vaikka yksi jos toinenkin meinasivat vaihtaa leiriä isompine skobejen perässä.

Karvakroketin mestaruus ratkaistiin tiukassa väännössä. Paikalle oli värvätty "maailman kaunein krokettipelin kutsuja" eikä kukaan pystynyt kieltäytymään osallistumisesta. Finaali ratkottiin miesten kesken ja lopulta voittaja vei omansa. Tässä vaiheessa huomautan, ettei viime vuoden voittaja eikä myöskään kakkonen (molemmat naisia) olleet puolustamassa titteleitään.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut näiden juhlien tiimellyksessä, vaikka koripalloa pelattiin tälläkin kertaa jopa mekko päällä. Eikä kukaan uskaltanut lopulta ottaa keihästäkään testikäyttöön, joten vammoilta vältyttiin niiltäkin osin. Ilmeisesti kuitenkin alkoholia tarjoiltiin tälläkin kertaa riittävästi, koska ainakin yhdelle ensikertalaiselle saatiin taas tuotettua ne "elämän kovimmat kännit". Ja viimeistään ensi vuonna uudestaan. :)

City night

Mitä syntyy, kun laitetaan samaan seurueeseen muutama blogittaja, blogien "kuvitteeliset" hahmot sekä eräskin laululintu? Vastaus kuuluu - hyvinkin hauska jokseenkin erittäin alkoholipainotteinen ilta.

Keskustelu alkoi herraseurassa terassitunnelmissa hyvinkin maltilliseen sävyyn. Vaihdettiin kuulumisia, puhuttiin kesäkelistä, lapsista ja lastenkutsuista. Eipä aikaakaan, kun päästiin jo itse asiaan. Eräs seurueen herrasmies yritti vaihtaa puheenaihetta, kun keskustelu siirtyi "reisevaginaan". Ei onnistunut. Tekstiilikaksosetkin löysivät toisensa ja piknik peittokin oli valmiina. Hesarin Mempparissa kumottiin halpaa skumppaa pullotolkulla - olisihan se synti suomalaisilta jättää 12€ skumpat tilaamatta.

Ilta jatkui torstaiseen city night -tyyliin Yökyöpeliin. Paras esitys ei tällä kertaa tullut omien joukoista, ellei siksi lasketa pöydän tyhjentämistä törmäyksellä. Pesulalaskut ovat muuten jo matkalla!

Loppuillasta ei juuri suuren suuria muistelmia tarvi kirjoittaa. Toisaalta ne Krunikassa lentäneet makkaraperunat olisivat varmasti huvittaneet muitakin. Tai ainakin näin jälkikäteen.

Cascais, Portugal

Toistaiseksi paras viikko kelien (ja majoituksen) puolesta tuli vietettyä Cascais:sa Portugalissa. Grande Real Villa Italia oli kaikin puolin loistava irtiottopaikka arjesta. Jos loma ei tähän mennessä vielä tuntunut lomalta, niin nyt tuntui.

Muita suomalaisia ei näkynyt, mutta sen sijaan molottavia tanskalaisia sitäkin enemmän. Mukaan mahtui myös pari karvamattoa appelsiinit kainaloissa ja saksalaispariskunta, joka ei tiennyt että olisi kohteliasta pitää ne bikinit päällä uima-altaalla. Palvelu pelasi moiteettomasta ja uusi suosikkikin löytyi kesäjuomaksi.

Hotellin Spa tuli myös testattua ja huomattua, että se kokovartalokuorintahan kannattaa yleensä ottaa viikon ruskettamisyritysten jälkeen eikä esimerkiksi sitä ennen. Ruoka oli maittavaa, eikä se tosiaankaan loppunut kesken. Allasbaarin suosikkilounas oli yllättäen sushi-setti. Fisut vaikuttivat kieltämättä tuoreilta.

Itse Lissaboniin tuli heitettyä vaika puolen päivän keikka ja sekin ostoskeskukseen. Koska mitään varsinaisia tarpeita (taaskaan) ei ollut niin visaa tuli vingutettua yllättävän vähän. Casino Estoril tuli myös kokeiltua. Paikka oli kuin suuri eläintarha, missä apinat vetivät röökiä suurina ryhminä pelipöytien ympärillä. Ensimmäinen kasino muuten, mihin pääsi ilman henkkareita ja se kyllä näkyi!

Olisihan tuonne voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa, mutta se olisi varmaankin tarkoittanut henkilökohtaista konkurssia. Green feet kun eivät myöskään olleet ihan ilmaisia, eikä sen puoleen mikään muukaan tuossa hotellissa...

Eskimoprinsessa

Sinä aikana kun Minkit kirmasivat Yyterissä pallon perässä, putkahti pieni tyttölapsi maailmaan 4.7.2009.

Eskimoprinsessalla on tukkaa enemmän kuin viisivuotiailla keskimäärin ja kohta se taitaa käyttää jo äitinsä kenkiäkin. Joka tapauksessa suloinen paketti kuin mikä!

Se on LOMA nyt

Nyt on työmailit laitettu pois vilkkumasta kännykässä sekä toimiston avaimet on irrotettu avainnipusta. Seuraavan kerran suon ajatuksia työhommiin elokuussa. Mikäli teillä rakkaat lukijani on mahdollisesti jotain asiaa tämän blogin kirjoittajalle, niin pistäkään tekstaria tulemaan. Duunimaili on nyt suljettu.

Kesätunnelmissa kohti Poria

Jotta minkkeily ei jäisi pelkästään blogin kirjoittamiseen, on Minkeille ollut lähes pakko pistää pystyyn erinnäisiä urheilujoukkueita. Viime aikoina Minkit Racing Team on saavuttanut mainetta katusählykaukaloissa ja tulevan viikonloppuna olisi tarkoitus hoitaa hommat kotiin myös biitsifutisareenalla.

Ja koska kaikkihan tietävät, että lahjattomat treenaa, joten niinpä myös MRT tyytyi myös ainoastaan yhteen harjoituskertaan Hietsussa ennen varsinaista h-hetkeä. Ihan hyvä niin, sillä sen verran kiivasrytminen laji on kyseessä, että useammalla harjoituskerralla olisi nykyistäkin useampi peluri saattanut joutua vammojen uhriksi. Nyt kuitenkin käsittääkseni kaikilla joukkueen jäsenillä on ruumiinosat ehjinä - yhtä mahdollista kylkiluun hiusmurtumaa lukuun ottamatta.

Toivotaan kuitenkin, että sekä pelaajat että hiekka on kuumaa Yyterissä viikonloppuna. Kylmäpussit ja teippi on jo pakattu.

Prahan plussaa ja miinusta

Keskiviikkona suuntasin duunireissulle Prahaan. Otti päähän heti kättelyssä, kun keli perillä oli kaikkea muuta kuin Helsingissä. Bonuksena kone tietty myöhässä eikä hotellihuonekaan ollut valmiina. Kaikkein parasta oli luonnollisesti ihka ehta itäeurooppalainen tapa eli se, että joka paikassa sai vetää röökiä. Eikä tietenkään meikäläisen huone ollut lähelläkään non-smoking kerroksia.

Jahka noista vastoinkäymisistä jotenkin pääsi yli, niin pystyi toteamaan hotellin olevan ihan ok mestoilla. Varsinainen plussa tuli kuitenkin siitä, kun meikäläinen aikoi aloittaa pannareidensa viipaloinnin keikkuvalla terassipöydällä niin naapuripöydän nuori mies sanoi jotain paikkallisella kielellä ja kumartui meikäläisen pöydän alle korjaamaan keikkuvan jalan. Uskomatonta! Kyllä se Praha on vaan mukava kaupunki.

Kuumaa juhannushuumaa

Juhannussuunnitelmiin tuli viime hetken muutoksia, joten Parainen jäi näkemättä. Merenrantamaisemat vaihtuivat Pataässän kuumaan huumaan. Sitä ennen kuitenkin muutama jakso Kumman kaa viihdettä pisti melkein harmittelemaan, että se juhannuskossu jäi hankkimatta.

Patiksessa ei sitten enää harmittanutkaan, vaikkei ihan pelti kiinni oltukaan. Nimittäin kaikki muut olivat ilmeisesti ehtineet aloittaa juhannuksen juhlimisen vähintään pari päivää aiemmin kuin me. Tunnelma oli todella "kuuma". Ukkojen lähestymisyritykset saavuttivat huippunsa, kun jo 10 känniääliö kävi Miss T:n sääriin käsiksi viiden minuutin sisällä. Onneksi iso mies oli mukana, muuten jälki ei olisi ollut niin kaunista.

Jätimme Patiksen kuumaan huuman taaksemme hyvissä ajoin ja lähdimme kokeilemaan onneamme laukkaradalla ja hyrrän parissa. Bollinger maistui ja hauskaa oli. Utareita kului, mutta poiskin selvittiin plussan puolella. Illan bonusarvonnassa vielä kolme kertaa makkaraperunat ja Kumman kaa putki jatkui. Ei huono juhannus tämäkään.

Viikko vierähti

Viikko vierähti taas kerran aivan yllättäen. Tuli hurrailtua venäläisten kanssa futismatsissa ja omien kanssa Yökyöpelissä. Matkan varrelle osui myös eräs toinenkin anniskeluravintola sekä yksi etäpäivä. Lauantaipäivä vierähtikin sitten Kimpisen sinisellä tartanilla ja ilta eräänkin rivitaloasunnon takapihalla.

Maija Mehiläinen oli todellisessa vedossa ja keli oli kuin parasta Lapin kesää. Otimme joukolla pienimmästä mallia ja söimme itsemme tainnoksiin. Taisi siinä tosin pari virkistävää juomaakin mennä. Tarjoilut oli aamullakin kuin parhaassa hotellissa, melkein teki mieli jäädä Lappeenrantaan pidemmäksi aikaa. HKI kuitekin kutsui jo hyvissä ajoin ja huomenna uuteen viikkoon vanhoin kujein.

Aikuisten yu-koulussa olisi muuten huomenna tarjolla pituusoppia mm. allekirjoittaneen toimesta klo 17.30. Lisätietoa HKV:n veteraanisivuilta.

Turhautumisen maksimi

Minähän olen hyvinkin tunnettu siitä, että tasaisin väliajoin iskee jos jonkintasoinen urheiluvamma joka aiheuttaa pakollista urheilutaukoa. Paljonkin pahempia on koettu kuin tämä nykyinen hermopinne, mutta tämä on nyt jotenkin poikkeuksellisen hankala. Vaikka pinnetilan pitäisi tuntua pakarassa niin tällä hetkellä on enemmänkin sellainen fiilis, että se pinnetila on korvien välissä.

Kun ei pääse kunnolla urheilemaan, niin tuntuu että kaikki asiat vähän tökkii. Mikään ei oikein suju ja kärsivällisyyttä koetellaan. Muiden ihmisten kyvyttömyys (siis kuviteltu kyvyttömyys) nousee pintaan joka käänteessä. Ja kun duunissa on enemmän hommaa, niin sitä jatkuvaa paapopista ja opastusta ei vaan jaksaisi. Missä on ihmisten omat aivot?

Yleensä en laske päiviä lomaan, mutta nyt on todellakin sellainen olo että olen loman tarpeessa. Ellei heinäkuun alku ala tulla hemmetin nopeesti, niin suoni varmasti katkee päästä. Nykyistä turhautumisen tilaa ei vaan jaksaisi enää yhtään ylimääräistä päivää. Miten se onkaan niin, että hellekeleillä ei tätäkään turhautumista edes huomaisi?

Aikuisten yleisurheilukoulusta ja eräästä eurovaaliehdokkaasta

Maanantaina oli taas Eltsussa aikuisten yu-koulun vuoro. Itselläni ei ollut virallista vetovastuuta, mutta kävin kohteliaisuudesta (?) ilmoittamassa läsnäolostani ja johan se nakki napsahti.

Olen tavannut A.Bryggaren aiemminkin pariin otteeseen, mutta varsinaista keskusteluyhteyttä meille ei ole syntynyt ennen eilistä. Ja sanotaanko näin, että ei ole niin väliksi vaikkei syntyisi jatkossakaan. Herra oli tulossa opettamaan innokkaille aikuisyleisurheilijoille pikajuoksun saloja ja voin kertoa, että ainakin ego oli kohdallaan. Asenteesta en sanoisi samaa. Olisi voinut luulla, että eurovaaliehdokas olisi hieman panostanut edes omaan ulosantiinsa, mutta niin ei tosiaan käynyt.

Onhan Hra Bryggare aikoinaan saavuttanut yleisurheilu-urallaan paljon, mutta kenties kannattaisi laskeutua jalustaltaan hieman siinä vaiheessa kun ryhdytään Matti ja Minna Meikäläisille opettamaan uusia juttuja. Kysehän ei ole siitä, että tässä tähdätään arvokisoihin vaan lähinnä uusien ja toivottavasti kivojen juttujen kokeilemisesta.

Herralla oli täysin natsimainen lähestymistapa koko touhuun, eikä ilmeisesti kehuja sadellut. Ennen varsinaisen opetuksen alkua hra haukkui muut kouluttajat ja pari muuta ex-urheilijaa siinä sivussa. Hän osoitti heti olevansa "tavallisten tallaajien" yläpuolella ja piti myös huolen siitä, ettei kenellekään varmasti jäänyt intoa hakeutua ainakaan hänen opetukseensa uudelleen. Sinänsä ihan ok - meidän ryhmän oli helppo nousta suosikkiopejen pallille.

Pistää tosin hieman miettimään, miten ihmeessä Hra Bryggare on joskus valittu eduskuntaan ja vielä pariinkin otteeseen. Eilisen esityksen perusteella en missään nimessä edes harkitsisi ko. henkilön äänestämistä eurovaaleissa. Harkitsiko joku muu?

Banaania pintaan - mikä kesä!

Uskomattoman upea lämpöaalto on osunut Helsinkiin ja houkuttelee meikäläisen ainakin saman tien ulkoilma-aktiviteettien pariin. Perjantaina kirmattiin yleisurheilun merkeissä, launtaina golfattiin ja sunnuntaina olisi tarkoitus ensin pelata beachvolleyta ja sen jälkeen vielä golfata päälle.

Poikkeuksellinen auringonpaiste pistää samalla aurinkorasvat testiin. Olin pitkään sitä mieltä, ettei Suomessa paista aurinko niin vahvasti, että täällä pitäis käyttää jotain rasvoja. Onneksi sentään joissakin asioissa vanhemmiten näköjään viisastuu. Ehkä tässä on siis vielä mahdollisuuksia välttää melanooma. Tosin luomien määrän ja koon seuraaminen kropassa on täysin mahdotonta.

Joka tapauksessa nyt siis laitetaan rasvaa pintaan. Nassuun isoa kerrointa, ettei tule maksaläiskiä ja kroppaan jotain, joka pysyy. Ei siis läträtä pelkällä banaanilla vaan otetaan käteen Banana boatin spf 15. Vai voiko aurinkorasvalta enempää toivoa: "long lasting, ultra swetproof, non-greasy, waterproof". Enää ei tarvita kuin joku joka levittää rasvan pintaan. Hietsu here I come!

Tulkintakysymys

Viime aikoina on keskusteltu tulkintakysymyksestä muissakin foorumeissa, mutta tämä ei mitenkään nyt liity siihen. Tällä kertaa asia koskee nimittäin kutsujen tulkitsemista. Ihan siis sitä, että jos sinut kutsutaan jonnekin - ihan mihin tahansa tapahtumaan - niin ketä oletat kutsun koskevan?

Itse otan kutsut aina henkilökohtaisina ellei niissä sitten lue erikseen avec. Jos minua pyydetään mihin tahansa kokoontumisajoihin, niin en suinkaan oleta, että minun odotetaan tuovan paikalle myös avecin. Kyllähän minä sen avecinkin voin mukaan ottaa, mutta siitä toiveesta sopii kutsun laatijan mainita erikseen. Minä olen kuitenkin itsenäinen olento, enkä esiinny jokapäiväisessä elämässä me-muodossa.

Tästä syystä minä joskus (itse asiassa aika useinkin) ihmettelen tiettyjä tahoja, jotka aina ottavat mukaansa "sen toisen puoliskon" vaikka häntä ei olisi edes kutsuttu. Jos kutsun lähettäjällä ei vain satu olemaan "sen toisen puoliskon" yhteystietoja, niin hän varmasti mainitsee siitä kutsussaan mikäli toivoo, että "se toinenkin" tulisi paikalle. Mikäli siis kutsussa lukee vain sinun nimesi, niin älä pliis ilmoita että "me tullaan".

Ja hyvät ystäväni - jatkossakin voitte olla varmoja siitä, että minun lähettämissäni kutsuissa lukee joko avec tai sitten se lähetetään erikseen sille "toiselle puoliskolle", mikäli kutsu koskee useampaa kuin yhtä henkilöä.

Ekaa kertaa totoamassa

Eilen haettin fiiliksiä Vermosta. Suu meinasi mennä mutrulle jo ennen kuin edes pöytään päästiin. Hieman nimittäin kummastutti ja hämmästytti tapa, millä Vermossa rahastettiin jengiä. Joka luukulla piti antaa rahaa, vaikkei edes totoamaan vielä ehditty. Ravintolaankin piti maksaa erikseen vaikka sinne oli tehnyt pöytävarauksen ja olimme luonnollisesti menossa syömään.

Joka tapauksessa fiilis oli lähes katossa, kun niitä kaksari, troikka ja V5 kuponkeja siinä pöydässä askarreltiin. Vihjelinja kävi Kurikkaan kuumana ja osittaista asiantuntemustakin tuntui löytyvän. Suuret voitot jäivät tosin saavuttamat muilta paitsi raviohjastajan pojanpojalta. Yllätys.

Ensi kerralla - seuraava kertahan tulee tosiaan varmasti - emme varaa pöytää Raviinista. Pöytiintarjoilu oli Sorexhon toimesta maailman hitainta, eikä nälkäisillä minkeillä oikein jaksanut pinna venyä kun ei ruokaa edes päästy tilaamaan. Tippejä ei jätetty.

Seuraavalla kerralla siis menemme suosista rahvaan puolelle, otamme omat eväät tai syömme hodareita ja mä lupaan keskityttyä voittajavetoon. Kaksaria tietenkään unohtamatta.

Lomaa odotellessa

Päätin tukea työnantajaani ja otin kaikki lomarahani lomana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tälle vuodelle on vielä käyttämätöntä lomaa reilut kahdeksan viikkoa. Nyt sitä sitten odotellaan.

Minä en koskaan pysty päättämään kovinkaan ajoissa lomieni ajankohtaa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta tai käsky tule ylhäältä vaativaan sävyyn. Niinpä en ole vieläkään saanut merkittyä päivämääriä duunin lomakalenteriin. Tietoa on kuitenkin minulta jo useampaan otteeseen kyselty, mutta olen onnistunut väistelemään aihetta. Onneksi kalenteria hallinnoiva henkilö on tämän viikon itse lomalla, joten ainakin viikko armonaikaa on saatu.

Kyttäisin mielelläni ne parhaat kelit lomani ajaksi (kuten varmaan moni muukin). Näin ollen kesäkuu on yleensä automaattisesti pois laskuista, koska silloin voi vielä helposti sataa räntää. Eli jatketaan keskustelua heinäkuusta. Aloittaako loma heti alusta vai kenties puolesta välistä? Hmmm. Tällä ajatuksella voikin sitten leikkiä loppuviikon ja tehdä samalla ehkä vähän töitäkin...

Samalla voi pohtia, että mihin reissuun sitä kesällä lähtisikään ja mitä lomia säästäisi syksyyn. Balin surffireissu kuulostaa edelleen pirun hyvältä vaihtoehdolta syys/lokakuulle.

Suomen vanhin kaupunki

Olin eilen tilaisuudessa, missä keskusteltiin Porvoon valtiopäivistä ja siitä, että Porvoo on itse asiassa Suomen toiseksi vanhin kaupunki. Suomalaiselta mieshenkilöltä en olisi odottanut jatkokysymystä: Mikä sitten on Suomen vanhin kaupunki?

Tyyppi kuitenkin huomasi nopeasti hölmöytensä ja yritti paikata tilannetta selityksellä, että on viimeiset kolme vuotta viettänyt naapurimaassamme Ruotsissa. Sain kerrankin pidettyä suuni kiinni, etten tokaissut ääneen kaikkien kuullen, ettei Ruotsin sentään susta tyhmää pitäisi tehdä...

Viikonloppu Vierumäellä

Viikonloppu sujui Vierumäellä sporttisissa merkeissä. Lajirepertuaarissa oli golfia, tennistä, biitsiä ja punttia. Lisäksi luonnollisesti sivistynyttä (?) yhdessäoloa.

Urheilun lomassa nautittiin myös hyvästä ruuasta. Näin ollen kalorinkulutus ei varmasti mennyt negatiivisen puolelle. Ruokaa nimittäin riitti. Juomaakin kului toisilla hieman enemmän kuin toisilla - oma saldo taisi olla yksi siideri ja sekin vasta sunnuntain golfkierroksen jälkeen.

Onneksi tämän "kuivan" viikonlopun saldona syntyi sentään yksi hyvä idea. Ideahan ei sinänsä ole uusi, mutta nyt se vaan tuotiin esiin toisenkin tahon toimesta. Kasari kunniaan - nyt lähdetään raveihin. Ammattilaisen suosituksesta pöytäkin tuli saman tien buukattua Raviinista. Vermoa odotellessa.

Hyvä kiertoon

Sain lauantaisilta vierailta upean kukkakimpun. En valitettavasti ole niin onnellisessa asemassa, että minulle kannettaisiin joka viikko (tai edes joka vuosi) kukkia. Nyt niitä kuitenkin tuli ja vielä kunnon kimppu. Eikä siis todellakaan mitään nahjuisia ruusuja. Olin todella otettu.

Hyvä tuli laitettua kuitenkin kiertoon, koska kukat olivat varanneet allekirjoittaneelle pikku yllärin. Kun kukkien terälehdet pääsivät avautumaan viimein täyteen loistoonsa niin se tuoksukin oli suorastaan tyrmäävä. Kuten jo kertaalleen tänään puhelimessa totesin - se päihitti kirkkaasti Wunderbaumin.

Koska olen allerginen kaikelle mahdolliselle, niin nenäni ei oikein hyväksynyt tuota uutta kodissani leijuvaa tuoksua. Ja koska minulla ei ole parveketta, jouduin ongelman eteen - mitä tehdä tuolle upealle kimpulle?! Muutama kukista oli vielä täysin avautumatta, joten eihän sitä roskiin voinut viedä. Naapureitakaan en tunne, paitsi sen toisessa rapussa asuvan koiranomistajan, mutta jotenkin ei tuntunut hyvältä idealta viedä kukkia kuitenkaan sinne. (olisin tosin varmaan vienyt, jos olisin tiennyt että siellä ollaan allergisia...)

Päädyin ilahduttamaan kimpulla kulmakioskin yksityisyrittäjää. Kyse on yli 60v naisesta, joka pitää "lipaset" (oikea nimi Kioski Ilposet) kiskaa auki joka päivä 9-21. Koskaan en ole muita työntekijöitä siellä nähnyt. Tuntui rehellisesti siltä, että hyvä tuli laitettua kiertoon.

Vappu paketissa

Vappu oli vauhdikas alusta loppuun. Juhlat olivat onnistuneet ja Vapun päivänäkin keli suosi. Hieman siinä Kaivarin piknikillä oli ilmassa tuomiopäivän elkeitä. Tahti kiihtyi sitä mukaan kun skumppapullot poksahtelivat auki. Kuvamateriaali on täysin julkaisukelvotonta, mutta oheen silti pieni kuva-arvoitus: Ketä on kuvassa?

Illalla fanitettiin tietysti Mikko Alataloa asianmukaisissa sinisissä laseissa. Vaikka niitä jaettiinkin ilmaiseksi niin silti ne olivat trendikkäämmät rillit kuin monella muulla. Jengi oli mukavissa Vappu-fiiliksissä ja meininkiä riitti. Illan kruunasi luonnolllisesti Stig Dogg.

Kotimatka taivalleettiin yhdessä tuntemattoman daamin kanssa, joka oli onnistunut hukkaamaan toisen vaihtokenkänsä. Pienet oli senkin mimmin huolet, koska hän päivitteli meille useampaan kertaan miten häntä hävettää soitella seuraavana päivänä sinne etkopaikkaan ja kysellä kadonneen ballerinansa perään. Hmmm. Jos se kerran niin hävettää, niin miksei jätä soittamatta.

Wappuhuolet

Kalliit on laulujen lunnaat

Mitä enemmän tulee ikää, sitä rankemmat voitonjuhlat se näemmä vaatii. Onneksi näitä ei kuitenkaan ole kuin kerran vuodessa - siis per laji. Elegiaa on tullut siiterattua joskus muinnoin tilanteessa jos toisessakin´ja jotenkin fiilis oli tuon Eino Leinon luoman tunnelman kaltainen, kun lauantain karkeloiden huumasta pyrin voiton puolelle sunnuntaina. Tappio oli kuitenkin myönnettävä, kalliit olivat laulujen lunnaat.

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Onneksi Vappu on jo ovella ja kaiken tuon voi tehdä taas uudelleen. Laulua en lupaa vaihtaa, se tulee jatkossakin olemaan Saku Sammakko.

Wappu-haasteet

Tavoilleni uskollisena pidän tänäkin keväänä Wappu-juhlat. Säästääkseni omia naapureitani suostuttelin lähipiiriä näyttämään vihreää valoa, jotta juhlaresidenssi olisi tänä vuonna muualla kuin Krunikassa. Vetoomus meni läpi, mutta toi samalla hieman muita haasteita. Meren läheisyydessä oleva "kesäasunto" on kaikin puolin loistava paikka pitää Wapun vastaanottajaisert, paitsi että paikan valinta tuo pari ihan pientä ongelmaa.

Kämpässähän ei tosiaan kukaan vielä virallisesti asu, joten sieltä puuttuu paljon olennaista rekvisiittaa. Lasitettu parvekehan on superjees juttu, mutta vasta sitten kun siellä on jotain kalusteita. Tarjottavaakin olisi mukava laittaa jonnekin esille - esimerkiksi ruokapöytä olisi kiva lisä. Ja kaikki vieraat eivät ehkä jaksa seistä, joten pari tuolia toimisi myös. Eikä vielä taideta juhlia myöskään yötöntä yötä, joten valoja kaivataan ainakin osoittamaan juomalasien paikkaa.

Eihän tässä nyt ole vielä mikään kiire. Onhan tässä vielä viikko aikaa. Kyllähän tässä nyt voi jo rentoutua, koska kaikilla huonekaluliikkeillähän on niin suuret varastot, että tavaroiden toimitus tapahtuu parissa päivässä. Eikös niin...?

Kuvaterveisiä Ameriikasta

Home sweet home

Kotiin on palattu, mutta aiheet pysyvät samoina. Atlantin ylittämisen ja huutavien kakaroiden jälkeen oli mukavaa siirtyä viimeiselle etapille Damista HKIin. Tai niin luulin, kunnes omalle kohdalle sattui se vierustoverien pahin painajainen: ylilihava ja pahalta haiseva afrikkalainen.

Siinä oli hekuma ylimmillään, kun se mätäs valui koko ajan mun puolelle sekä käsinojan alta että päältä. Lisäksi tyyppi pyöri tuolissaan sen minkä pystyi ja töni mua koko paluumatkan viiden sekunnin sykleissä. Vaikka yritin tekeytyä miten pieneksi tahansa niin joku sen kasan ruuminosa koski muhun jatkuvasti ja mä tunsin, miten se haju tarttui. Ja konehan oli luonnollisesti aivan täysi, joten pakomahdollisuutta ei ollut.

Eipä ole lomalta kotiinpaluu maistunut näin makealta pitkään aikaan. Siis siitä hetkestä lähtien kun avasin oman kämppäni oven ja sain nakattua haisevat matkavaatteet pesukoneeseen. Yök.

Siella kaikki on suurta

Tulin taas visiitille suurten lupausten ja ihmeiden maahan Ameriikkaan. Suurta on kuitenkin muutkin kuin lupaukset ja autot. Nimittain ihmiset.

Onhan Suomessakin lihavia ihmisia, mutta eivat ne sentaan mitaan valtamerilaivoja ole. Olen ilmeisesti henkisesti viela niin lapsenkengissa, etta leuka loksahti auki jalleen kerran, kun ensimmainen naista Ameriikan ihmeista kaveli (tai vyoryi) vastaan. Miten ne pystyvat siihen?Ostoskarryja tyontava nainen oli kolme kertaa isompi kuin ne karryt!?

Itse asiassa hyvinkin helposti. Ei tarvinnut itsekaan kayda kuin pari kertaa ulkona syomassa ja tunsin, miten perse alkoi leveta ja naama turvota. Hyvinkin nopeasti teki mieli syodakin illalla kotona salaattia barbequen sijaan ja lahtea ehka salille polkemaan pyoraa. Ainakaan tassa kaupungissa ei ole mitaan mahdollisuutta syoda ulkona edes semisti terveellisesti. Ja silta tama kansa nayttaakin.

Onneksi muistin laittaa tallentumaan suosikkisarjani "Olet sita mita syot". Sita katsellessa onkin sitten mukava tunkea sita kotimaista "kevytta" kebabia naamaan ja jatkaa muiden ihmisten ruokailutottumusten arvostelua omalta sohvalta...

Ehtivää sorttia

Viimeisimmän projektini tiimoilta olen saanut useita kommentteja tyyliin "miten sä ehdit" tai "miten sä jaksat". Itse asiassa ihan helposti. Ei nämä blogien kirjoittamiset järin paljon ylimääräistä eforttia vaadi. Teksti tulee suht itsestään, eikä tässä näppäimistön päällä tarvi tuntitolkulla maata. Jos ei juttu luista niin sitten ei kirjoiteta.

Kieltämättä viime päivinä ajatukset on lähinnä pyörineet meidän Naiset treenaa blogin kehittämisessä ja mahdollisesti oman sporttisaitin lanseerauksessa. Sitähän silmällä pitäen sportti-gallup on tähän blogiin pistetty pystyyn. Kiitokset vain kaikille kommenteista ja lisääkin sopii laittaa!

Kai sitä voi todeta samaan syssyyn olevansa suhteellisen ehtivää sorttia. Kotona sohvaperunana makaaminen ei vaan niin sanotusti "sovi mun pirtaan". Tai onhan sillekin aina aikansa ja paikkansa. Enpä tainnut viime sunnuntaina sohvalta paljoa liikahtaa. Sen verran rankka oli lauantaina pelireissu... Tätä naputellessani venyttelen kuitenkin olkkarin lattialla ja juon maitoa. :)

Gallup - Jos lukisit liikunta-aiheista blogia...

Tätä voisi kutsua pienimuotoiseksi gallupiksi. Koska vapaa-aikaa on NIIN pirusti, eikä koskaan ole mitään tekemistä niin kaikenlaisia projekteja pitää käynnistää. Tällä hetkellähän Naiset treenaa -blogi pyörii jo, mutta hinku olisi kova kehittää juttua edelleen. Toisin sanoen muokata juttuja siihen tyyliin, että tarinaa olisi muidenkin kuin itse postaajien mielekästä lukea.

Näin ollen olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata seuraavaan kysymykseen:

Mikäli voisit kuvitella lukevasi liikunta-aiheista blogia/sivustoa, niin mitä toivoisit sieltä löytyvän?
Treenivinkkejä, venyttelyohjeita, urheilutapahtumia & fiiliksiä, väline yms. testausta... mitä?

Kiitos vastaajille!

Reikäpallon perässä

Tällä viikolla on ehditty käydä neljän eri ryhmittymän kanssa juoksemassa reikäpallon perässä. Sukupuolijakauma on ollut vaihteleva - parissa jengissä pelkkiä miehiä ja parissa vastaavasti vain mimmejä. Taso on kautta linjan ok, joten juosta on saanut tarpeeksi ja kaikki keinotkin on tullut käytettyä.

Itse en ole todellakaan mikään "kynäniekka" salibandykentällä. Jalka kuitenkin nousee ja pidän kunnon vauhdista kaukalossa. Hermoa kiristää nopeasti erinnäiset yksinyrittäjät, jotka eivät pallon saatuaa tahdo luopua siitä mitenkään, vaan niska kyyryssä yrittävät epätoivoisina rynniä kohti maalia. Toinen suosikkiryhmä on nk. taiteilijat. Tämä tyyppi yrittää jokaiseen mahdolliseen kohtaan erilaista harhautusta tai jalkakikkaa, joista ehkä yksi sadasta onnistuu. Eikä tämäkään tyyppi koskaan syötä.

Ehdoton suosikkihahmoni kentällä on kuitenkin se entinen lätkänpelaaja (mies), joka turhautuu täysin siinä vaiheessa, kun ei pärjää naiselle. Tätä sain tuta maanantain firmaliigan karkeloissa, kun pariinkin otteeseen joku oli laittamassa ilmoja pihalle. Loppupeleissä sain makseltua kalavelkoja myös takaisin. Enhän mäkään sentään mitään reilunpelinpalkintoa ollut hankkimassa.

Koomisinta oli kuitenkin, kun vastapuolen vaihtopenkki huutaa mulle jäähyä, kun niiden pelaaja on rähmällään kulmassa. Ei kai kukaan mies nyt edes kehtaa myöntää, että joku niitä 20kg kevyempi daami ajeli ne kumoon säbäkaukalossa. Haloo... Onneksi voitettiin ja reilusti.

Chamonixissa oli kelit kohdallaan

"Kriisitiina" ja se blondimpi versio matkasivat viime viikonlopuksi Chamonixiin. Ennen perille pääsyä ehdittiin jo fiilistellä auringosta, vuorista ja jopa purosta. Taisi matkalle osua yksi putouskin.

Täytyy sanoa, että kelien suhteen ei olisi paljon parempaa voinut toivoa. Tai ehkä olisi voinut olla jopa pari astetta viileämpi, ettei lumi olisi mennyt sohjoksi ihan niin nopeasti. Taidettiin nähdä ehkä yksi pilvi koko reissulla, joten just ja just pystyttiin viikonloppu Alpeilla viettämään.

Se, että viinilasillinen maksoi vain 2,50, oli luonnollisesti bonusta. Sen sijaan hotellivalinta uima-altaineen ja porealtaineen oli täysi kymppi. Ja pienenä terkennuksena - altaathan olivat luonnollisesti lämmitettyjä ja ulkona. Mikäs se mukavampaa laskupäivän jälkeen lillua altaassa oman partsin alla.

Ikäväähän tuo oli arkeen palata, mutta eihän noi kelitkään voi loputtomiin jatkua. Ehkä se aurinko löytää tiensä pian tännekin ja jos ei, niin parin viikon päästähän tässä ollaan jo Miamissa. Saas nähdä lähteetkö Late messiin. Chamonixissa se ehti jopa terassille.

Teeveetarjonnasta

Istuin eilisen illan liimattuna sohvaan, koska sporttailu oli nou-nou flunssaisesta olotilasta johtuen. Niinpä tuli taas tsekattua tämänkin maan kanavien tv-tarjontaa. Puolustukseksi - mä yritin kuitenkin opiskella venäjää samalla.

Pari sanaa tästä tarjonnasta. Miten voi olla mahdollista, että samana päivänä peräkkäisiin kellonaikoihin tulee hääohjelmaa parilta eri kanavalta. Ketä kiinnostaa?! Ilmeisesti hyvinkin monia, koska ohjelmia tulee useampia ja itsekin tajusin niitä katsovani.

Parhaat palat olivat ehdottomasti toisen parin hääjuhla, koska sulhanen oli selvästi hieman enemmän humaltunut kuin ehkä olisi ollut toivottavaa, mikäli aikoo pärstäänsä valtakunnallisella tv-kanavalla näyttää. Morsiamen ryöstön yhteydessä harvemmin on morsmaikun naamalta näkynyt niin väkinäisiä ilmeitä, kun sulhon känniset kaverit yrittävät viihdyttää daamia. Jotenkin oli aistittavissa, että ne pojat ja morsio eivät ole parhaita kamuja...

Toisen ohjelman tähtihetki oli ehdottomasti, kun bestman-parka yritti järjestää jotain polttareiden tapaista sulhaselle. Daami oli kuitenkin antanut tiukat ohjeet: polttarit saavat kestää vain yhden päivän eikä sulhanen saa juoda pisaraakaan alkoholia tai häitä ei tule. Hmmm. Mitäköhän siinä parisuhteessa on luvassa jatkossa? Toisaalta kyllä se mun mielestä viestii jo jotain, jos kundi on ottamassa tulevan vaimonsa sukunimen ilman sen kummempia perusteluja.

No, se torstain tv-tarjonnasta. Onneksi sentään kaikkina muina iltoina tuntuu tulevan vähintään yksi CSI tuutista ulos. Mustakin tulee isona rikospaikkatutkija. Siis tv-sarjaan.

Yskänlääkkeiden ihmeellinen maailma

Minähän en luonnollisestikaan usko yskänlääkkeiden tehoon. Yskähän lähtee yskimällä, eikä siihen mitkää tropit tai rohdot auta. Aika ajoin haluan kuitenkin uskoa lääketieteen kehitykseen ja ostan apteekista jotain ruskeaa litkua ärsyttävän vaivan kitkemiseksi.

Tänään koitti taas tuo päivä. Apteekissa oli palvelevaa henkilökuntaa ja yhdessä ryhdyimme määrittelemään yskäni laatua. V*n ärsyttävä - ei ollut kuitenkaan se käytetty määre, vaikkakin itse olenkin yskän laadusta vain ja ainoastaan tuota mieltä. Käteen jäi lopulta pullollinen Tuxia "tilapäiseen yskänärsytykseen".

Kun ryhdyin tutkimaan pakkausta tarkemmin, huomasin ensin, että kyseessä on kolmiolääke. Tämän jälkeen päätinkin poikkeuksellisesti lukaista myös pakkausselosteen. Osiossa "Mahdolliset haittavaikutukset" luki seuraavaa: "Yleisimmin on esiintynyt ihoreaktioita, närästystä, väsymystä, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Sorbitoli ja glyseroli saattavat aiheuttaa vatsavaivoja ja ripulia." Mitä??!!

Yhtäkkiä yskä ei tuntunutkaan läheskään niin ärsyttävältä. Jos pitäisi valita mahdollisten haittavaikutusten ja yskän väliltä, niin kyllä yskä saisi jäädä. Tällä kertaa luotin kuitenkin siihen, etten kuulu tuohon vähemmistöön vaan korkkasin pullon. Uskallan yhä käyttää tietokonetta, vaikka "Tuxi saattaakin vaikuttaa haitallisesti kykyyni käyttää koneita".

Iloista mieltä

Tutustuminen koiranomistajaan

Ovikello soi sunnuntaina iltapäivällä napakasti. Koska en tunne naapureitani, enkä ole halukas sen kummemmin tutustumaankaan niin en aikonut avata ovea. Kello soi kuitenkin toisenkin kerran jopa hieman vaativasti, joten päätin tehdä poikkeuksen, koska jollakin oli ilmeisesti asiaa.

Oven takana oli - ylläri pylläri - naapurirapun koiranomistaja. Hän tuli ystävällisesti esittäytymään ja pahoittelemaan koirien käytöstä. Arvaukseni oli osunut oikeaan - perheeseen oli vanhemman koiran seuraksi hankittu pentu kolme kuukautta sitten.

Daami kovasti vakuutteli, etteivät koirat ole koskaan yksin iltaisin. Ei varmaan niin, mutta jos se toinen osapuoli ei jaksa komentaa niitä niin eihän ne mitään opi. Tai siis se pentu ainakaan. Taisi asunnon miespuolinen asukki saada vähän pyyhkeitä oman koulutusvastuunsa laiminlyömisestä, kun vähän tarkemmin tutkailtiin mihin aikoihin ne koirat pitivät meteliä. Daami oli töissä, mutta miehen piti olla kotona. Hmmm...

Naapuri oli kaikin puolin miellyttävä ja lupaili, ettei räksytys jatkuisi enää kauaa. Onneksi kai nuo koirat "aikuistuu" suht nopeasti, joten pientä toivoa on. Ja olihan se tietysti rakentavaa tavata seinänaapuri, mutta mielestäni vierailun olisi voinut jättää väliin ja käyttää vaikka senkin ajan koirien koulutukseen.

Mä olen hiihtäjä

Sunnuntaina oli luvassa hiihtokoulua Paloheinässä kello 10. Olen jo hyvin aikaisessa vaiheessa sisäistänyt, että hiihto jos mikä on välineurheilua. Niinpä olenkin valmistautunut tähän uuteen itsensärääkkäämismetodiin hankkimalla kunnon välineet. Eli alla oli kisamonot, upouudet pakasta vedetyt sauvat ja entisen kilpahiihtäjän kisa-Fischerit, kun lähdin etsimään opea ladun varrelta.

Ei muuta kuin sukset alle ja baanalle. Tähtäimessä oli siis opetella luisteluhiihdon tekniikkaa "iisisti". Koska meikäläisellä ei ole minkäänlaista kestävyysurheilupohjaa niin sykehän oli heti katossa ja aamun kevyestä setistä tuli maksimitehoinen treeni (syke vain 181). Juuri sitä mitä kuumeen jälkeen suositellaankin tehtäväksi.

Luistelu oli ihan yhtä vaikeaa kuin viimeksikin. Onneksi Paloheinän pelloilla oli tasaista, joten Minkki T:n ohjeita pystyi vähän soveltamaan jopa käytäntöön. Vasen puoli oli selvästi se "ohjaavampi", joten sitä ei tarvinnut kauaa hakea. Sen sijaan suksen liu'utus tarpeeksi pitkälle ja sopivan polvikulman löytäminen ei vielä tuottanut järin suuria ahaa-elämyksiä.

Ilmeisesti en ollut kuitenkaan täysin toivoton, koska ope lupasi lähteä toistekin. Ja tulihan välillä ihan pieniä valonpilkahduksiakin ja olo oli melkein kuin hiihtäjällä. Ainakin siinä vaiheessa, kun sitä räkää alkoi tulla hallitsemattomina aaltoina.

Tarkkailua ja kuumetta

Onnistuin kehittämään itselleni pikku kuumeen torstaina pelin jälkeen. Aamulla olo oli kaikkea muuta kuin loistava, joten jäi kotiin potemaan. Samalla sain luonnollisesti tilaisuuden kyylätä naapurin koiria. Pieni viestini oli jo varmasti löytänyt lukijansa.

Ensiksi tuli fiilis, että koirat ovat nyt muuttaneet. Mitään ei kuulunut illalla eikä vielä aamullakaan. Pienen murahtelun jälkeen totesin, että ei - ne onkin vaan huumattu. Onneksi illalla alkoi se sama konsertti, kun isäntäväki ilmeisti poistui asunnosta tai vaihtoehtoisesti porraskäytävässä oli liikettä. Räksytys kuului seinän ja suljetun ovenkin läpi.

Lauantaiaamun koittaessa elän kuitenkin lievästi toivossa. Kumpanakaan aamuna koirat eivät onnistuneet herättämään, vaikka mulla ei ollut edes korvatulppia. Kuume tuntuu olevan myös voitettu kanta ja allekirjoittanut on lähes normaalissa iskussa. Erästäkin ystävääni lainaten: mähän olen kuitenkin se joka toi iskussa olemisen Suomeen.

Arpa on heitetty

Naapurin koirat eivät sitten lopettaneet haukkumistaan, vaikka se välillä jo siltä vaikuttikin. Ilmeisesti isänniltä loppui energia sen oletetun pennun viihdyttämiseen. Joka tapauksessa arpa on nyt heitetty eli naapureille on toimitettu rakentava "mahdatteko tietää, että teidän koiranne haukkuvat koko ajan" -kirje.

Ei sitä oikeaa ovea ollutkaan sitten niin vaikea löytää naapurirapusta. Ei tarvinnut kuin kävellä ko. tasanteelle niin älytön räksytys alkoi. Olivat vielä huomaavaisesti liimanneet tarran oveen "Tässä asunnossa on kotieläimiä". Aivan kuin sitä ei huomaisi muutenkin!

Hyvä (?) puolihan tässä on, ettei ainakaan ole tarvinnut pariin kuukauteen herätyskelloa. Viikonloppuisinhan se on suorastaan nautintoa heräillä ennen kasia. Jään odottelemaan vastinetta.

Uusi pomo

Uusi pomo on nyt nähty. Tässähän on tosiaan lähes puoli vuotta vierahtänyt ilman varsinaista esimiestä. Ihan mukavasti tuo työrytmi on löytynyt ilmankin. Välillä duunit on tietysti tökkineet vähän enemmänkin, mutta tuskin se esimies siihen olisi auttanut.

Ja mitä mieltä sitten uudesta esimiehestä. Hmmm. Ehkä on parempi, etten jaa mielipiteitäni ihan rehellisesti tässäkään forumissa koskien työtovereitani. Sanotaanko näin, etten ainakaan vielä ole irtisanomisilmoitusta jättämässä. Saa nähdä, mikä on tilanne, kun pomo varsinaisesti aloittaa työnteon vieressä huoneessa. Sitä odotellessa.

QPR ja valkoviini – pettämätön yhdistelmä

Nyt ei puhuta kuitenkaan quarter pounderista vaan Queens Park Rangersista. Lauantain ohjelmassa oli siis futista ja muuta asiaan kuuluvaa viihdettä. Kunnon kannattajien tavoin vauhtia peliin haettiin kotijoukkueen pubista. Tunnelma olisi voinut olla railakkaampikin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna parempi näin.

Hädin tuskin ehdittiin saada ahtereitamme penkkiin stadionilla, kun kotijoukkue otti jo homman haltuun. Siinä ne ilonhetket sitten olivatkin, mitä itse peliin tulee. Ei riittänyt, että eräskin mies joutui istumaan polvet edessä olevan korvissa kiinni vaan bonuksena se edessä oleva seurue oli kokonaisuudessaan suomalaisia. Ilmeisesti kotijoukkueen sinivalkoinen väritys oli saanut muitakin maamiehiämme paikalle. Tauolla tilanne taisi olla jo 1-1, mutta onneksi tarjoilu pelasi.

Toinen puoliaika oli kotijoukkueen kannalta surkea. Peli näytti puolustuspäässä samalta kuin Suomen maajoukkueen esitykset yleensä. Loppulukemat taululla vieraille 3-1. Seurue päätti lähteä maistelemaan lisää valkoviiniä.

Loppuillan saldo oli liian monta pulloa valkoviiniä. Missään vaiheessa ei käynyt mielessä, että ruokaakin olisi voinut syödä. Juttua riitti ja viiniä sananmukaisesti virtasi. Kiitokset vain emännän pohjattomalle baarikaapille. Onneksi ei lähdetty korkkaamaan mitään tiukkaa, koska muuten ei olisi selvinnyt sunnuntaina lentokoneeseen. Jo näilläkin eväillä se teki liian tiukkaa.

Bambina jäällä

Eilen kaivoin luistimet esiin ensimmäistä kertaa kolmeen (tai ehkä neljään) vuoteen. Muita talviurheilulajeja olikin jo tullut kokeiltua, mutta luistelemaan en ollut ehtinyt muuten kuin unissani.

EM-kisojen aikaan näin nimittäin unen, jossa kävin treenaamassa hyppyjä jäällä. Luonnollisesti hokkareilla. Unessa oli kuitenkin sen verran realismia etten edes kokeillut mitään kaksois- tai kolmoishyppyjä vaan ihan perus ykkösseteillä mentiin. Luonnillisesti hypyt olivat todella korkeita ja tietenkin täysin hallittuja.

Totuus oli kuitenkin toinen, kun eilen viimein pääsin jäälle. Pientä hakua oli aluksi kuten bambilla jäällä konsanaan. Onneksi järkeä oli sen verran päässä, etten ryhtynyt hokkareilla edes yrittämään mitään kärkiponnistuksia. Ihan perus sirklaus eteen- ja taaksepäin oli tarpeeksi haastavaa. Kolmen minuutin jäälläolon jälkeen totesin, ettei sitä hommaa ilman mailaa ja kiekkoa (tai palloa) jaksa. Taitoluistelu ei ole meikäläistä varten, pelaaminen on. Rusettiluistelut saa jäädä, mutta pienten jääpelien järjestämistä pitää harkita.

Ja jos haluaa tsekkailla paikkoja pääkaupunkiseudulla, missä pääsee vapaasti kirmaamaan jäällä niin tässä pari linkkiä:
Luonnonjääkentät Helsingissä
Luistelukentät Espoo

Safka

Ystävänpäivän dinner nautittiin ravintola Safkassa. Krunikan pieni ja persoonallinen ravintola valittiin kohteeksi sekä sijaintinsa että loistavan ruuan takia. Tarjolla oli päivän teeman mukainen menu, joka toimi mainiosti.

Talon kuivan alkushampanjan jälkeen valitsin vuohenjuusto-rucolakeiton. NAM! Keitto kiilasi ehdottomasti kaikkien aikojen top kolmoseen. Pääruokana lampaan file ei ollut ihan niin maukasta kuin lampaankyljykset Tallinnassa viikko sitten, mutta ihan kelpo annos sekin. Juustotarjotin oli taas juuri sitä mitä pitikin.

Oman korttelin ravintoloita pitäisi ehdottomasti suosia enemmän. Harmillista onkin, ettei niistä mikään ole auki sunnuntaisin kun olisi yleensä aikaa käydä istumassa vähän pidempään. Tai onhan toi Kekon kebab ja Marian pizzeria tietty avoinna, mutta niitä en tarkoittanut tällä kertaa.

Risteilyllä

Eilen käväistiin "risteilyllä". Alus oli parkkeerattu kuivalle maalle, mutta fiilistä tuntui löytyvän silti. (ei - kyse ei ollut Flamingosta, eikä hotelli Vantaasta) Osa vieraista oli hyvinkin merihenkisissä asusteissa - kuten esim. herra Pingviini ja osa taas muuten vaan juhlatamineissa. Olihan kyseess´ä kuitenkin Juhlat.

Risteilylle oli keräännytty juhlistamaan nti Vekkileuan 30-vuotissyntymäpäiviä. Sankari oli hehkeänä kuten olettaa saattoi, eikä viime aikaisista osumista näkynyt enää jälkeäkään. Yksikin tv-kanava oli ilmeisesti perunut illan urheilulähetykset, koska koko toimitus tuntui olevan Apollon Street barissa.

Ihan piazzahenkiseen meininkiin ei kuitenkaan ylletty ja tämän seurueen tuhkimotkin poistuivat ennen kello kahtatoista. Kengät tosin oli mukana, eikä narikka tällä kertaa onnistunut hukkaamaan edes allekirjoittaneen vaatteita. Pää ei myöskään tullut kipeäksi kahdesta kokiksesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Uutta foorumia pukkaa

Koska treeneistä ja urheilusta kirjoittaminen on siirtynyt lähes totaalisesti toiselle foorumille, niin tämän blogin sisältö on jatkossakin sporttailun osalta ohuempaa. Niiden lukijoiden, jotka haluavat tirkistellä lähemmin treenipäiväkirjaa ja poltettuja kaloreita, kannattaa jatkossa tutustua myös Naiset treenaa blogiin. Ainakin yksi vierailija on ilmoittanut ryhtyvänsä kuntokuurille ja painavansa kuulemma kahden kuukauden kuluttua kymmenen kiloa vähemmän. Onnea yritykseen!

Maitoa koneeseen

En ole pitkään aikaan juonut maitoa ihan siitä syystä, että laktoosi-intoleranssi vaivaa. Nyt olen kuitenkin jonkin aikaa etsinyt sopivaa palautusjuomaa ja useampikin artikkeli on osunut silmään, missä rasvatonta maitoa kehutaan hyvänä palautusjuomana.

Ongelmahan on tietysti yhä tuo laktoosivamma. Nyt pitäisi siis jotenkin selvittää, onko laktoosittomassa maitojuomassa samat "ravintoaineet" kuin tavallisessa maidossa. Muutenhan siitä ei kai ole samaa hyötyä. Voisi kai niitä purkkeja kaupan maitokaapilla vertailla. Tai ainahan voisi kysyä viisaammilta joltain keskustelupalstalla. Tai kirjoittaa Kirstille tai Torstille.

Tai sitten sitä voi vain testata. Tuskin siitä nyt haittaakaan on, vaikka maitoa joisikin päivittäin. Viime kerrasta on vain niin kauan aikaa, että lähes jännittää. Yleensä kylmään maidon kanssa on kuulunut syödä joko juuri uunista tullutta maitokakkua tai pikkuleipiä. Niillä tuskin kuitenkaan on palautusta edistävää vaikutusta.

Tallinnan suositukset

Viikonloppu meni Tallinnassa todellisessa chillin' -meiningissä. Onnistuimme sekä majoituksen että ruokapaikkojen valinnoissa. Missään niistä ei ollut kännisiä turisteja ja bonuksena ei edes niitä ei kännisiä maamiehiä. Laivamatkalla nyt ei luonnollisesti sitä seuraa päässyt valitsemaan.

Majoituksen suhteen testattiin tällä kertaa Hotelli Schlössle. Kyseessä oli pieni ja idyllinen hotelli vanhankaupungin sydämessä. Palvelu ei ollut mitenkään super-loistavaa, mutta kaikin puolin toimivaa. Ja pinnathan saa luonnollisesti skumppa-aamiaisesta ja loistavista pannareista. Myöhemmän check-outin mahdollisuus on tietysti aina plussaa.

Pääosissa tällä keikalla oli kuitenkin ruoka. Egoist sai taas täyden kympin, mutta yllättävää kyllä hotellin oma ravintola "Stenhus" pääsi ihan kannoille. Suosittelen ehdottomasti kaikille ruokamatkaa Tallinnaan!!! Lounaspaikoista pitävät pintansa edelleen tässä blogissa aiemminkin mainittu Zebra Cafe ja tällä kertaa skipattu African Kitchen.

Tallinnassa lama näkyy selvästi ravintoloissa, tosin positiivisessa mielessä. Kaikkialla on tilaa. Ja jopa taksien hinnat ovat laskeneet sitten pahimpien riista-aikojen. Joten ei muuta kuin etelänaapuriin viettämään laatuviikonloppua. Se ei vaadi välttämättä edes paikallista valkoviiniä. Tosin Russki Standard Platinum maistuu kuulemma ihan linnunmaidolta.

Tortun uusi ystävä

Henkilökohtaisesti en ole kakkujen, keksien tai torttujenkaan suuri ystävä. Nuorempana kuitenkin suorastaan "elin" syömällä äitini tekemää maitokakkua. Sitä kun oli niin helppo napata pöydältä, eikä se vaatinut mitään voin levittelyä tms. Onneksi asiat jossain vaiheessa muuttuivat. Muuten tätä tekstiä naputtelisia varmasti aikamoinen sokeripallo.

Tänä vuonna löysin kuitenkin Runebergin tortun uudelleen. Olen tehnyt pientä tutkimusta ja tällä hetkellä Kanniston Runebergin torttu on vertailussa ehdottomasti ykkösenä. Sopivan kostea ja erittäin maukas. Muiden valmistajien yritelmät ovat jääneet kauas taakse. Jos on mahdollista valita - ota Kanniston torttu.

Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään jotain rajaa tässäkin hommassa. Ainoastaan yksi torttu päivässä. Onneksi Runebergin päivä on jo tänään. Ei tätä montaa viikkoa enää jaksaisi.

Huh huh huh...

Reissu tuli taas ja meni. Tultiin, nähtiin ja voitettiin. Kakkossija oli tällä kertaa lähes voitto - parissakin eri yhteydessä. Laulettiin, keilattiin ja daivattiin. Toisella oli taas ne pisimmät sääret.

Huomioitiin lähimmäistä. Ei hengitetty bakteereja kavereiden naamalle bussissa. Huomioitiin kuski minimaalisilla pullo/tölkkijätöksillä. Late oli vedossa ja tatuoijakin taas paikalla. Pro-meininki. Saatiin kaikki omat tavarat mökille. Ehkä jopa pari jonkun toisenkin tavaraa. Sohvapaikka oli se halutuin.

Lauantai-aamun pakkanen oli pettymys. Sitä ei tilattu. Bayleys lämmitti kuitenkin mielen ja pakolliset kuntoilukuviot suoritettiin. Pulssi nousi, makkara maistui ja rocky-kuoro oli paikalla. Syväkurkku oli tänä vuonna hieman seesteinen, mutta ihan kelvollinen väliaikaetappi. Onhan se mukavampi tallustaa hangessa, kun on edes vähän tuntoa jaloissa.

Toppahousut oli paras idea, tukka oli enemmän kuin kunnossa ja kuviot oli treenattu valmiiksi. Esivalmisteluista huolimatta pari nassua otti vähän hittiä. Tuli faceplant ja toinen muuten vaan "hard landing". Onneksi osui vaan leukaan. Onneksi paikalla oli urologi ja seminologi. Ja korvalääkäri. Ja nielulääkäri. Sisätutkimuksen yhteydessä katosi naparengas. Ehkä.

Ambulanssissa oli vilkut päällä, sireeniä ei saatu. Aina ei saa mitä haluaa. Kaikki Hannut ja Kertut löysivät lopulta omaan mökkiin. Toiset tulivat Nilsiän kautta.

Paluumatka oli yhtä rattoisa kuin aina. Tuli paljon uusia kavereita ja bondattiin entistä vahvemmin niiden entisten kanssa. Facebook kaverikutsuja odotellessa. Vähän jännittää montako niitä tulee tänä vuonna...

Valmistautuminen on aloitettu

Valmistautuminen on aloitettu hyvissä ajoin. Tarvikelistat on kirjoitettu, vastuut on jaettu. Päätöksiä on tehty yhteisen hyvän nimissä.

Juomavastaavat on nimetty eri osa-alueille. On bussijuomat, aamiaisjuomat, termarijuomat ja aperitiivit. Rekvisiittaa odotetaan Koreasta asti. Odotukset on korkealla. Suksia ja monoja on lainailtu ympäri kaupunkia. Singstar vai ei - siinä pulma.

Temppukerho kokoontuu pikaisesti tänään. Normiaalia pahempi jännetupentulehdus heikentää akrobatiasuoritusten tasoa. Pyramidi saattaa jäädä vajaaksi. Onneksi tukka on kunnossa, vaikka kampaaja pitikin siirtää tuonnemmaksi.

Ensimmäinen askel on otettu

Nyt se on tehty. Nimittäin valivali-kirje kirjoitettu seinänaapurille. Vaviskaa räksyttävien koirien emäntä/isäntä!

Kirje on vielä laukussa. Totesin, että mielentila täytyy olla oikein siinä vaiheessa, kun lähden viemään kirjettä naapurirappuun. Aamulla on varmaan paras hetki, varsinkin jos dogit ovat herättäneet allekirjoittaneen ennen kukonlaulua. Sen verran olin neiti, etten laittanut suoraan omaa nimeäni, mutta allekirjoitin kirjeen sentään asuntoni numerolla.

Saas nähdä lähteekö posteljooni jo huomisaamuna keikalle. Tai onhan tietysti aina olemassa mahdollisuus, että koirat ovat yhtäkkiä päättäneet lopettaa haukkumisen. Ihan varmaan joo.

PS. Muistin myös laittaa kirjeeseen maininnan, että eihän se ole koirien vika jos isäntä ei jaksa kouluttaa..

Erilainen kirppis

Perjantai pidettiin kotikirppistä. Valmistautumiseen vaadittiin pari lasia skumppaa Glossa ja pientä TahkoHätsäKätsän pre-planningia. Siinä vaiheessa eí vielä osattu aavistaa mitä tuleman piti.

Kotikirppis muuttui nopeasti pienimuotoisiksi illanistujaisiksi. Magnum pullo kuoharia meni alta aikayksikön. Samaan rytinään pari pulloa viiniä. Mikäs sen rattoisampaa kun oli perhe koolla ja kaikkea. Kovasta yrityksestä huolimatta, emme saaneet suostuteltua uutta tyttölasta tulemaan ihan vielä tähän maailmaan.

Klassinen "mennään yhdelle Pataässään" ei mennyt ihan niin kuin piti. Yhdelle oli lähempänä yhtätoista, ehkä jopa ylikin. Meno oli sen mukaista. Saku Sammakko, 15.yö ja ainakin yksi Dingon biisi saivat uudet sovitukset. Ääni lähti jo puolessa välissä. Ihan hyvä harjoitus bussimatkaa varten.

Onneksi koti oli lähellä. Sänky tosin liian kaukana. Uutiset ympäri kaupunkia kertoivat myös muista uuvahtaneista artisteista. Yksi lepäili kylpyhuoneessa, toinen eteisen lattialla. Mä pääsin sentään sohvalle.

Räksyttäviä rakkeja

Vaihtaessani asuinpaikkaa Sörnäisistä Krunikkaan pääsin eroon naapurissa pitkin yötä päivistä piittaamatta mekastavista juopoista. Elo oli auvoista jonkin aikaa. Ensin tuli tupakansavu, mikä onneksi on erittäin satunnaista ja siitä selviää tuulettamalla hieman reippaammin. Sitten tulivat koirat ja "ihanat" koirien äänet.

Mikä neuvoksi siihen, että seinänaapurin koirat (kyllä, niitä on vähintään kaksi) räksyttävät yötä päivää? Luonnollisestikaan nämä koirat eivät asu samassa rapussa, vaan äänet kuuluvat viereisen rapun asunnosta. Muussa tapauksessa olisin jo käynyt oven takana kolkuttelemassa.

Haukkumisen äänialasta voi päätellä, että toinen koira on isompi. Haukku on möreämpää ja sitä on selvästi harvemmin, mikä ilmeisesti myös todistaa että tässä tapauksessa isompi koira on myös fiksumpi. Tai ehkä sitä on vaan jaksettu kouluttaa ja energia on sitten loppunut räksyttävän pikkupiskin kohdalla.

Räksytys on siis päivittäistä ja alkaa siitä, kun avaan oven makuuhuoneeseen. Vaikuttaa siltä, että pienempi koira suorastaa päivystää sielä seinän takana mahdollisia toiselta puolelta kuuluvia ääniä. Ja joka ilta, kun haluaisi mennä nukkumaan, se meteli alkaa seinän takana ja aamuisin ei todellakaan tarvi odottaa herätyskelloa, koska pikkurakki ehtii varmasti ensin.

Tällä hetkellä harkitsen pienen viestin kirjoittamista, missä kehotan isäntiä kouluttamaan koiransa paremmin niin etteivät ne hauku koko aikaa tai vaihtoehtoisesti miettisivät, että onko kerrostalo oikea paikka pitää koiria ylipäänsä. Varsinkaan monikossa. Tulisiko mieleen muita hyviä vinkkejä, ennen kuin potkaisen syyllistä kadulla (siis isäntää, en koiraa)?

Kampanjassa mukana - Lamateesit

Jotta lama nääntyisi nälkään...

1. Osta kuin ennenkin.
2. Älä vaihda halvempaan.
3. Suosi kotimaisia palveluita ja tuotteita.
4. Älä anna yleisen kauhistelun pelotella.
5. Jos se on vallassasi, älä jaa potkuja.
6. Muista, että on niitä lamoja ollut ennenkin.

Lisää kampanjasta osoitteesta www.äläruokilamaa.fi

Tammikuun laihdutuskuuria kaipaavat muutkin...

Ylensyönyt jättipunatulkku ei jaksanut lentää 11.01.2009 22:44 Iltasanomat

- Se oli paljon tennispalloa isompi. Lajitoverit olivat siihen verrattuna pieniä. Pallukaksi me sitä kutsuimme, hymyilee lappeenrantalainen Tuula Pitkänen.Pallukka oli jättiläinen omiensa joukossa - harvinaisen pullukka yksilö, vaikka punatulkut ovat aina pullukoita. Tämä punatulkku ruokaili Pitkäsen omakotitalon pihassa joulukuun alussa ja ahtoi kupuunsa niin paljon siemeniä, ettei jaksanut lähteä lentoon moneen tuntiin. Värityksensä perusteella kyseessä on aikuinen koiras. Pitkäsen käsityksen mukaan se oli täysin terve lintu, mutta ylensyönyt. - Se kävi syömässä siemeniä monena päivänä ja söi kerran niin kamalan paljon, että jäi vain kyyhöttämään meidän grillin päälle. Mieheni otti sen käteen. Jonkin aikaa se istui ja poseerasi, kunnes laitoimme sen maahan. Se lähti lentoon vasta illalla, kun oli sulatellut, uskoo Pitkänen. Punatulkku on talvisin tuttu näky lintulaudoilla. Sen pituus on 16-19 senttiä ja paino 30-40 grammaa.

Haaste - ääähhh....

Huomasin tänään, että minut oli haastettu. Ohjeistus oli seuraava:

1.Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Hmm... Haaste tuntuu hankalalta. Ensinnäkään mielikuvitukseni ei taida riittää kuuden sattumanvaraisen asian keksimiseen itsestäni. Ei ainakaan tänään. Toiseksi minä en tunne edes kuutta henkilöä, jotka kirjoittaisivat blogia, joita voisi siis haastaa edelleen. Rankkaa. Ei kykene. Ei pysty. Tänään on maanantai. Ehkä huomenna.
(Todellisia vastauksia voi käydä lukemassa esim. Prepen tai Loimaannorpan blogeista)

Tänä vuonna

Vuodenvaihteen pöydän puhdistus on nyt tehty ja uusin (tai vanhoin) kujein on nyt ensimmäinen viikko runtattu. Tänäkään vuonna en luvannut pitää täysin tipatonta tammikuuta. Tilalle valitsin ns. "italialaisen tipattoman" eli viiniä ainoastaan ruuan kanssa. Määrää ei ole luonnollisestikaan rajoitettu.

Tänäkään vuonna en aloittanut kuvapäiväkirjan pitämistä, vaikka sekin aatos on useampana vuonna mielessä käynyt. En ryhtynyt taaskaan keventämään ruokavaliota ellei nyt sitten sipsien ja suklaan lopettamista siksi lasketa. Jotenkin niitä pitäisi mielestäni syödä edes kerran viikossa, jotta lopettamisesta olisi vastaavaa hyötyä.

Tänäkään vuonna en lupaa elää sen säästeliäämmin kuin viime vuonna, enkä lupaa ostaa yhtään vähempää vaatteita. Sen sijaan tulen varmasti tekemään suur-erottelun vaatekaappini sisällöstä lähipäivinä ja pistämään tuotoksen kiertoon. Samoin aion roudata kaikki lukemani pokkarit aktikvariaattiin poislukien ne, joita mahdollisesti voisin kuvitella lukevani vielä toistamiseen (eli kaikki divariin...).

Tänäkään vuonna en aio huolehtia itsestäni yhtään sen paremmin kuin viime vuonna. Aion käydä kampaajalla samalla syklillä ja kasvohoitoon en edelleenkään saa aikaiseksi mentyä. Ja kesällä aion varmasti kärventää ihoni auringossa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikkivoipana yritys kova

Se on hienoa huomata, miten sitä vielä vanhallakin iällä onnistuu huijaamaan itseään ja kuvittelemaan, että saman päivän aika pystyy kevyesti treenaamaan pari kertaa. Varsinkin kun palautuaika treenienkin välillä on useampi tunti, sitä kuvitellee että kyllä se siitä suttaantuu. Onhan näin ennenkin treenattu...

No suttaantuuhan se, mutta ei ihan kivuttomasti. Hyvä, että eilisen peli jälkeen pystyi kävelemään rappuset (2 kerrosta) himaan. Se on tietysti plussaa, että uni tuli saman tien. Miinusta taas sitten se herääminen keskellä yötä siihen, että toinen jalkapohja kramppaa ja toinen jalka on puutunut polvesta alaspäin. Pientä kireyttä piriformiksessa kenties?

Kaiken kruunasi kuitekin taas aamu. Vessanpöntöltä ei meinannut enää ylös päästä kun molemmat reidet löi tyhjää. Voin vain kuvitella, miten vikkelästi polvi nousee tänään salibandykentällä. Ou jes, urheilu on ihanaa.

Ladulle!

Tänään herättiin Himokselta. Ei ehkä ihan niin pitkien ja rauhallisten unien jälkeen, mutta suht levänneenä kuitenkin. Ulkona ei ennustuksista huolimatta ollut niin kuolettava pakkanen kuin pelättiin, joten tekosyyt hiihdon välttämiseksi vähenivät entisestään.

Seurue ei halunnut ottaa mitään riskejä hiihtämään lähtemisen suhteen, joten otettiin ensin Virpistä ja Aino-Kaisasta vähän mallia. Kun pertsan mielikuvaharjoittelut oli tehty niin ei muuta kuin suksia vuokraamaan. Väsyneimmät kaverit "jäivät vartioimaan mökkiä", mutta reipas kolmikko lähti uhmaamaan keliä.

Välineet saatiin ja latukin löydettiin. Vielä kun saatiin koko ryhmälle sukset jalkaan niin siitähän se ilo sitten alkoi. Matkan varrella oli venakkoja poikittain ladulla, mutta muita yllätyksiä ei tullut. Eräskin ryhmämme hiihtäjä yritti hieman liian vaikeita kikkoja ja päätyi ottamaan tuntumaa latupohjaan. Ei näkyviä vammoja.

Pienestä alun haparoinnista huolimatta hiihto sujui kaikilta varsin mallikkaasti. Vaikka varpaat jäätyivät niin maaliin päästiin, eikä kenellekään tainnut jäädä isompia traumoja. Päätettiin lähteä jopa uudestaan, vaikka tuskin meistä kukaan siihen Finlandia-hiihtoon tulevaisuudessakaan lähtee.

Rahanaisista

Uusimmassa Anna-lehdessä käsiteltiin naisten kykyä hoitaa raha-asioitaan. Tai tässä tapauksessa kuvailtiin lähinnä sitä kyvyttömyyttä. Tekstissä kerrotaan esim. "ettei juuri ole olemassa naisia, jotka tietäisivät tarkalleen tulonsa ja menonsa ja miten useimmat kuluttavat surutta palkkansa viimeiseen senttiin ja elävät jopa kulutusluottokierteessä". Teksti jatkuu, että "monille naisille raha ja sen käyttäminen merkitsevät häpeän ja syyllisyyden tunnettta ja yllättävän moni nainen antaa edelleen omat raha-asiansa miehensä hoidettavaksi". Täh?!!

Arvoisat lukijani, löytyykö teidän joukostanne mahdollisesti joku jolle rahan käyttäminen tuo häpeää? Tai onko kenties joku naispuolinen lukijani antanut kaikki raha-asiansa miehensä hoidettavaksi? Olisi nimittäin todella mielenkiintoista kuulla, mikä moiseen päätökseen on johtanut.

Itse olen pienestä pitäen tiennyt, mitä mikäkin ruokatavara kaupassa maksaa ja lähes sentilleen (joskus pennilleen), paljonko sitä rahaa on tilillä. Ja jos sitä rahaa on ollut, niin on sitä myös käytetty, eikä sitä ole tarvinnut hävetä. Ja mikäli sitä rahaa ei ole ollut, niin sekin on ymmärretty eikä ole lähdetty korteilla leikkimään ja kuluttamaan olematonta rahaa.

Ehkä omasta "rahaosaamisesta" saan kiittää äitiäni. Kotona nimittäin meillä se oli äiti, joka määräsi tahdin perheen raha-asioissa. Siinä oli allekirjoittaneellakin pienenä huuli pyöreänä monesti, kun sai kuulla, missä se "helibori" kulloinkin huiteli. Ilman äidin tiukkaa taloudenpitoa olisi varmasti jäänyt kielikurssit käymättä, kun rahat olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen - tai pitäisi varmaan sanoa, että "vakioveikkaukseen".

Mielestäni tunnen suhteellisen paljon ihmisiä, enkä kuitenkaan tiedä ketään (naista) kuka olisi täysin holtiton raha-asioissa Anna-lehden artikkelin viittaamalla tavalla. Pitäisi varmaankin kirjoittaa ihan vastaväite kyseiseen lehteen. Ja mikäli lehti perusti väitteensä johonkin tutkimukseen, niin mielestäni heidän olisi ollut syytä määritellä minkä ikäisistä naisista mahtaa olla kyse. Nimittäin kaikki minun tuntemani naiset ovat selvästi rahanaisia.

Julkisten kulkuvälineiden suosiosta

Vaikka asustelen lähes Helsingin keskustassa, päädyn aika usein käyttämään julkisia kulkuvälineitä koska olen laiska kävelemään. Näin myös eilen, kun olin raskaan (melkein viisituntisen) työpäivän jälkeen suuntaamassa kotia kohti.

Hyppäsin nelosen sporaan Stockan kohdalla. Jo pysäkillä huomasin saavani arvovaltaista matkaseuraa. Entinen presidenttimme Mauno Koivisto ja hänen vaimonsa Tellervo olivat matkalla Skattalle.

Ensiksi mieleeni tuli kysymys, saavatko mahdollisesti entiset (ja myös nykyinen) presidenttimme matkustaa ilmaiseksi julkisissa kulkuvälineissä? Ja entä jos he unohtavat ostaa lipun (Manu alkaa kuitenkin olla jo aika vanha) - kehtaako tarkastaja kirjoittaa sakon?

Samaan syssyyn mietin myös Nobel-voittajaamme Ahtisaarta. Vaikka julkisten kulkuvälineiden suosio presidenttiemmekin keskuudessa on nyt todistettu Manun toimesta, niin en oikein pysty kuvittelemaan Marttia kiipeämässä ratikkaan Aleksilla. Vaikka lonkka on ilmeisesti korjattu niin Mara ei varmasti pääsisi muuhun kuin siihen matalalattiamalliin kuitenkaan.