8.2.2009

Tallinnan suositukset

Viikonloppu meni Tallinnassa todellisessa chillin' -meiningissä. Onnistuimme sekä majoituksen että ruokapaikkojen valinnoissa. Missään niistä ei ollut kännisiä turisteja ja bonuksena ei edes niitä ei kännisiä maamiehiä. Laivamatkalla nyt ei luonnollisesti sitä seuraa päässyt valitsemaan.

Majoituksen suhteen testattiin tällä kertaa Hotelli Schlössle. Kyseessä oli pieni ja idyllinen hotelli vanhankaupungin sydämessä. Palvelu ei ollut mitenkään super-loistavaa, mutta kaikin puolin toimivaa. Ja pinnathan saa luonnollisesti skumppa-aamiaisesta ja loistavista pannareista. Myöhemmän check-outin mahdollisuus on tietysti aina plussaa.

Pääosissa tällä keikalla oli kuitenkin ruoka. Egoist sai taas täyden kympin, mutta yllättävää kyllä hotellin oma ravintola "Stenhus" pääsi ihan kannoille. Suosittelen ehdottomasti kaikille ruokamatkaa Tallinnaan!!! Lounaspaikoista pitävät pintansa edelleen tässä blogissa aiemminkin mainittu Zebra Cafe ja tällä kertaa skipattu African Kitchen.

Tallinnassa lama näkyy selvästi ravintoloissa, tosin positiivisessa mielessä. Kaikkialla on tilaa. Ja jopa taksien hinnat ovat laskeneet sitten pahimpien riista-aikojen. Joten ei muuta kuin etelänaapuriin viettämään laatuviikonloppua. Se ei vaadi välttämättä edes paikallista valkoviiniä. Tosin Russki Standard Platinum maistuu kuulemma ihan linnunmaidolta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et siis kuitenkin Tallinna vai Köpis?

-Fog

Anonyymi kirjoitti...

Me in Tallinn, Sis in Copenhagen. :) Vaikkakin eräskin mieshenkilö väitti puhelimessa eilen kivankovaa puhuneensa allekirjoittaneen kanssa Kallessa lauantaina. Ota tuosta nyt selvää.