Olen ilmiselvästi osannut edes jotenkin käyttäytyä, koska minut kutsuttiin eilen kylään vastaremontoituun kotiin Mankkaalle. Taisin vastata kutsuun myöntävästi alle sekunnissa, ettei kukaan vaan ehdi perumaan. (tapa opittu jo 2-vuotiaana)
Kodin päänäyttämö oli ehdottomasti keittiö. Sellainen keittiö jos olisi, niin varmasti tekisi mieli laittaa ruokaa. Emäntäkin näytti viihtyvän omassa "valtakunnassaan" ja tulos oli sen mukaista. Eilinen perus-lauantaisetti piti sisällään alkuun valkosipulietanat, salaatin chevrekastikkeella sekä patonkia. Pääruokana nautimme täydellisesti paistetut naudan ulkofilepihvit (emäntäkin taisi tosin huomauttaa, että mähän en syö kuin sisäfilettä) sekä paahdettuja paprikasuikaleita. Ja se chileläinen punaviini sopi täydellisesti. Eilisillä repliikeillä kuvattuna: jäätävän hyvää ruokaa!
Tämän kaiken ohessa emäntä oli myös pyöräyttänyt pikku marjapiirakan jälkiruuaksi. Ja siis ei mistään murotaikinasta kuten allekirjoittanut sen räpeltäisi, vaan ihan alusta loppuun itse. Mähän en edes tunnista yleiskonetta, saati sitten että osaisin käyttää sitä.
Unohdin kysyä, että oliko marjatkin itse poimittuja. Veikkaan että oli. Tuosta on paha laittaa paremmaksi. Jos joskus kutsun pariskunnan kylään, joudun varmasi palkata myös kokin. Saanhan tulla toistekin, saanhan??!!
2 kommenttia:
Marjathan oli todellakin itse poimittu Äitin ja Iskän pensaista. :)
Ja tervetuloa milloin vaan, mutta ehkä kannattaa varoittaa hieman aikaisemmin kuin ovikello soi, että ehtii vähän varautua ja valmistautua tekemään tarjoiltavaa. :)
Keittiö on todellakin niin ihana ja ruuanlaitto ihan huippua! :)
Vamos!
Onhan se selvä, että koutsikin tulee Hämeenlinnan Wanaja festereille...!;)
Jekkua jekkua...=)
Lähetä kommentti