31.7.2007

Kesäkiloja karistamaan

Päätin ottaa seurannan alle pari vinkkiä kesäkilojen karistamiseen, kun kerran joku ystävällinen lukija suositteli painonpudotusta. Ohessa Keventäjien sivuilta poimittuja ohjeita:

Katkaise putki. Älä anna herkuttelun tai alkoholin naukkailun jäädä päälle. Ne kuuluivat lomaan, eivät arkeen. (
- mikä putki? se ympärivuotinenko?)

Lisää aktiivisuutta arjessa ja ota liikuntaharrastus (taas) mukaan elämään. Jos olet löhöillyt koko loman, aloita liikkuminen rauhallisesti. (
- kalenteriin ei mahdu enää lisää liikuntaa)

Syö säännöllisesti ja pienennä annoskokoa. Jos annoskoot ovat olleet tosi isoja, pienentäminen voi olla hyvä tehdä vähitellen, ettei tarvitse kärsiä nälästä. (- ei kykene. kukaan ei kestä nälkäistä minkkiä)

Nauti syksyn sadosta: kotimaisista kasviksista, juureksista ja marjoista. Puoli kiloa päivässä tulee helposti täyteen, nyt kun valinnan varaa on reilusti. Tee ruokaisia salaatteja ja wokkeja ja kokeile rohkeasti uusia makuyhdistelmiä ja reseptejä. (- norppa hoitaa kotimaisuuden, mä keskityn siihen puoleen kiloon. reseptejä on kiva lukea.)

Sienet ja marjat odottavat metsässä poimijaa. Itse poimitut metsänantimet ovat terveysruokaa parhaimmillaan. (-
tätä vois kokeilla. kuka lähtee? tarvitaanko siellä kumpparit? mulla ei oo)

Viimeistään nyt jäätelö ja muut sokeriset rasvaherkut vaihtuvat marjoihin ja hedelmiin. (-öööh... eikös se mansikkasesonki mennyt jo?)

Kaljat, siiderit ja muut alkoholijuomat lisäävät helposti energian saantia. Alkoholia kuluu usein lomalla enemmän ja vähentäminen lienee monella paikallaan sekä kevennyksen että muunkin terveyden kannalta. (- laittisiideriin on siirrytty jo kauan sitten, eikö se muka riitä?)

Monen grillikausi jatkuu kotipihalla, mutta nyt ei käristetä enää makkaraa, vaan kokolihaa, kanaa, kalaa ja mukaan tietenkin kotimaisia kasviksia. Muista ettei mausteita ja yrttejä tarvitse säästellä. - (millä pihalla?)

Kirjaa ylös tunnelmia loman jälkeen. Jos lomakilot ahdistavat, mieti, mitä voisit tehdä toisin ensi lomalla. Voisiko lomalla olla kivaa, vaikka söisi ja joisi vähän vähemmän ja liikkuisi enemmän? (- mikä loma se sitten muka olisi?)


Melkein unohdin, mähän oon vasta jäämässä lomalle...

30.7.2007

Piikkiä ja Buranaa

Nyt on sitten saatu vammaan ensimmäinen "virallinen" diagnoosi. Itse oppinut omalääkäri Minkki P joutui nöyrtymään lääketieteen edessä ja hakemaan apua oikealta lääkäriasemalta. Diagnoosi oli kuitenkin about sama kuin mitä itsekin oli jo ehditty epäillä. Ainoana erona se, ettei kortisonia pysty oikein piikittämään itse.

Eli kyseessä on siis Piriformisoireyhtymä. Piriformis-oireyhtymässä on tavallisesti kyse piriformis-lihaksen poikkevasta kireys- ja jännitystilasta. Kireä piriformis aiheuttaa lantion sisältä ulos tulevaan iskiashermoon lisääntynyttä hankausta ja painetta. Hermon runsas liike esimerkiksi urheilun ja liikunnan yhteydessä sekä lihasten toistuva jännittyminen ja hypertrofia voivat vielä edistää oireiston kehittymistä. (Tästä pitäisi nyt saada se kuva, että allekirjoittanut olisi viime aikoina harrastanut liikuntaa...)

Ei ollut fysiatriaikoja sitten tarjolla, joten mennään ortopedille. Oma työterveyslääkäri nimittäin myönsi reilusti kyvyttömyytensä piikittää kortisonia varmasti oikeaan paikkaan sen sijaan että olisi lähtenyt tökkimään neulalla randomina. Buranareseptin sain käteeni joka tapauksessa. Arvostan lääkärin rehellisyyttä, piikkiä odotellessa.



Tiimi-viikonloppu

Meidän tiimi vietti viikonloppua Lahdessa. Paikalla olivat itse pelaajat, mänätseri, koutsi, personal trainer, GM, kampaaja sekä huutosakin johtaja. Lisäksi paikalle oli eksynyt paljon sitä "turhaa sakkia", koska siellä oli kuulemma joku tour.

Lahdesta todettiin tuttuun tyyliin heti aluksi, että se on paska kaupunki missä saa paskaa palvelua. Tai toisin sanoen sitä ei voinut juuri palveluksi sanoa. Onneksi paikalla oli kuitenkin Marcus Grönholm, joten saatiin ilo irti siitäkin osasta. Makkarat oli rapsakkoja, sinappi hyvää ja varusteet kohdillaan - satoi tai paistoi.

Iltasella paikallinen palvelukulttuuri avartui kun tapasimme Tarjoilijan. Tyyppi oli ystävällinen, avulias, puhelias (ei kuitenkaan liian tunkeileva) sekä reipas. Lahden pisteet nousivat. Ihme oli tapahtunut. Jätimme poikkeuksellisesti tippiä, vaikka kyse oli vain Memphis-ravintolasta. HKIssä ei ole vastaavan ketjun ravintoloissa tuollaista palveluihmettä nähty.

Loppuillasta oli vuorossa vielä aarteenetsintää, huonoja juttuja, uusi soittoääni, mustikkapiirakkaa sekä aikuisviihdettä (muka vahingossa). Vanhat eivät lähteneet baariin vaan siirtyivät omiin nurkkiinsa yöunille. "Nuoriso" oli kuulemma viilettänyt pikkutunneille asti ja se näkyi kieltämättä silmistä sunnuntaina. Onneksi melkein kaikilla oli tiimihupparit Rocky-style, vaikka doggy-style nousikin pintaan aina välillä.

Seurahuone tarjosi kelpo aamiaisen, vaikkakin ne pekonit lilluivat kolmen litran rasvakeitoksessa. Harvemmin brekkarilla tulee vedettyä kukkakaaligratiinia, mutta tulipa sekin nyt testattua. Katsomossa oli "aurinkopaikat" buukattu selkänojilla, tosin toisilla selkä lepäsi parinkin pari senttiä ulkona olevan ruuvin päällä.

Kannustus oli huimaa, vaikka eräskin silmäkopalla ensimmäisenä ollut mieshenkilö kehtasi kentältä huudella, että meidän läsnäololla olisi muka negatiivisia vaikutuksia heidän peliinsä. Onneksi sekin väite osoitettiin vääräksi ja enkelikuoromme viritti ilmoille uuden tiimin tunnusbiisin. Eikä se ollut tällä kertaa(kaan) "Who let the dogs out...".

Ai niin - tiimin (siis niiden varsinaisten pelaajien) menestyksestä voitte käydä lukemassa tuolta.

26.7.2007

Melkein hukassa

Allekirjoittanut melkein hukkasi lompakkonsa. Katastrofin ainekset leijuvat ilmassa useita minuutteja (lähes tunnin), kun lompakon sijainnista ei ollut varmuutta. Ehdin käydä mielessäni kaikki ne kerrat kun olen ihmetellyt ääneen, miten jotkut onnistuvat aina kerta toisensa jälkeen kadottamaan kännyköitä, lompakoita yms. Minähän en koskaa hukkaa mitään...

Fiilis on kieltämättä ikävä, kun vaihtoehdot lompakon sijainnista alkavat käydä vähiin. Kassalla kun seisoo maksamassa juuri KPS:n hävinneenä ja se helvetin laukku täynnä kaikkea muuta roinaa joita epätoivoisesti yrittää siirtää sivuun lompakon tieltä, mutta sitä ei vain löydy. Joku voisi kuvata hikinorojen valumista otsalle sillä hetkellä termillä - priceless. Mutta kun se visa-korttikin oli siellä lompakossa.

Lompakko ei ollut kassissa, ei autossa eikä työpaikalla. Työkaverini onnistuneesti ehdotti, jos se vaikka oli jäänyt eilen lounasravintolaan. Se siitä kannustuksesta, että kyllä se varmaan löytyy. Pakko oli siis lähteä takaisin kotiin tarkistamaan, onko se lompakko vielä tallella vai ei.

Sieltähän se löytyi. Ja epäilykset siitä, että lompakko oli epätyypillisessä paikassa ovat kohdistuneet vahvasti Lateen.

25.7.2007

Kesälomista

Tapoihini kuuluu Hesarin lukeminen aamuisin. Viime viikkoina on tosin tuntunut, että sekin lehti taitaa olla kesälomalla. Lehden tekijät eivät ole ilmeisesti huomioineet sitä seikkaa, että kesällä ihmisillä on jopa aikaa lukea kaikki ne turhanpäiväiset tarinat, mitä sivuille on painettu.

Tämän päivän suosikkijutut löytyvät urheilusivuilta. Lähes kokonainen sivu oli käytetty kahteen täysin turhaan juttuun. Toinen kertoi Hesarin oman urheilutoimittajan 100 kilometrin pyöräretkestä Lahteen (vautsi vau!!!) ja toinen taas radio-ohjattavien crossiautojen EM-kisoista. Siis RADIO-ohjattavien autojen. Täytyy pitää peukkuja pystyssä, että HS:lla on kohta lomat pidetty. Ja se pyöräilevä toimittaja voi mun puolesta jatkaa matkaansa Lahdesta eteenpäin.

23.7.2007

Viikon eläin

Viikon sisään tuli käytyä leffassa pariinkin otteeseen. Käytiin katsomassa "perheen voimin" ensin Harry Potter ja viikonloppuna vielä siskon kanssa Piraatit. Molemmat ihan kelpo viihdettä, mitään syvempiä elämyksiä on turha odottaa. Piraateissa oli vähän turhaa hempeilyä, mutta täytynee muistaa että kyseessä oli kuitenkin Disneyn tuotanto.

Mitä leffoihin tulee niin eniten odotan kuitenkin tällä viikolla ensi-iltansa saavalta The Simpsons - movielta. Siihen perustuen viikon eläimeksi valittiin Spider Pig.

20.7.2007

Piknikkiä ja Hollywoodia

Jos et jostain syystä ole päässyt lukemaan sähköpostiasi viimeaikoina tai koet muuten vain, että oheinen kutsu koskee juuri sinua niin ole yhteydessä allekirjoittaneeseen puhelimitse niin saat tarkempaa tietoa. Syystä tai toisesta en julkaise kaikkea infoa tässä foorumissa...

Taas pukkaa bilettä!

Kelit on tilattu ja aurinko paistaa taas perjantaina 3.8.
Synttärisessarit aloitellaan silloin pienellä piknik-setillä xx puistossa klo 17->.
Siitä siirrytään jossain vaiheessa sisätiloihin xx
–ravintolaan.
Mikäli keli jostain syystä pettää, niin istumapaikkoja on buukattu meille klo 21 alkaen.

Omia eväitä yms. sopii ottaa piknikille mukaan, järjestäjän puolesta tulee jotain pientä.
Dresscodea ei ole, ravintola vaatii ehkä jonkun vaatetuksen.

Kutsu on luonnollisesti avec. Olkaahan ystävällisiä ja ilmoittakaa tulostanne 1.8.mennessä.

"Joka toinen ruotsalaismies nyppii kulmansa"

Näin otsikoi tämän päivän Iltasanomat omilla nettisivuillaan. Hmm. Tuohan ei sinänsä ole mikään yllätys, kun naapurimaasta on kyse. Tästä lukijasta kuitenkin tuntuu, että välillä tässä maassa ei edes joka toinen daami nypi kulmakarvojaan, saati sitten mies. Vai miten on pojat - nyt olisi tilaisuus tunnustaa?!

Kyseisen tutkimuksen oli tehnyt lukijoilleen ruotsalainen muotilehti King. Itse en henkilökohtaisesti kyseistä lehteä tunne, mutta kieltämättä se herättää kysymyksiä ketkä "miehet" noita muotilehtiä oikeasti lukevat...

19.7.2007

Päivän bongaus

Bongasin Jere Karalahden eilen. Asiassahan ei olisi mitään ihmeellistä, ellei ympäristö olisi ollut Jerelle niin kovin epätyypillinen. Kaikkihan meistä on nähneet Jeren viime aikoina joko Basessa tai jossain muussa tämän kaupungin (tai jonkun toisen kaupungin) juottoloissa.

Mutta kuka voi sanoa nähneensä Jeren urheiluhallilla?! No minä näin. Jere oli ihan oikeesti eilen Myllypuron Liikuntamyllyssä. En mä kyllä tiedä mitä se siellä teki, koska ei siellä taideta myydä edes bisseä.

18.7.2007

Etäpäivän kohokohdat

Etäpäivän kohokohta oli ehdottomasti uutinen HS:ssa (B4) siitä, että Wal-Mart alkaa myydä Raamattu-aiheisia toimitanukkeja. Mäkin haluan siis oman Jessen. Aion välittää tilauksen rapakon taakse välittömästi. Tuleeko jollekin muulle jotain muita hahmoja?

Se pienempi kohokohta sattui, kun siirryin lähipuistoon mittavan lukumateriaalini kera. Hups ja avaimet olivat sisällä. Samoin lompakko. Eipä tarvinnut käynnistää läppäriä pariin tuntiin. Hip hei ja huomenna takaisin toimistoon.

17.7.2007

Ehkä etänä

Taas kuuluu sama virsi kuin niin monesti aiemminkin - viikonloppu vapaalla vesisateessa, arkipäivät neljän seinän sisällä toimistossa ja ulkona täydellinen keli. Ulos pitäisi päästä nauttimaan valosta ja ottamaan ehkä jopa pari rusketusraitaa malliksi, mutta lomaa ei ole. Miten sitten toimitaan?

Olen hylännyt ajatuksen töihin tulemisesta auringonnousun aikoihin, vaikka silloin pääsisikin ehkä lähtemään ajoissa. Jotenkin tuntuu tuo uni maistuvan kummallisen hyvältä aamuisin, vaikka kesän valoisuuden pitäisikin piristää. Valitettavasti valo ei tunnu juuri piristävän tätä blogittaajaa. Tuntuu pikemminkin siltä, että unta tarvii jopa enemmän kuin talvella.

Heinäkuu on todellakin toimistoissa hiljaisinta aikaa. Se on ehkä tämänkin toimistorotan pelastus. Kun luettavaa materiaaliakin on se reilut 500 sivua niin ehkä niiden kanssa voi yhden etäpäivän viettää varsin mukavasti. Puhelut siirtyy ja mailit toimii. Huomenna ehkä etänä. Siis ehkä.

15.7.2007

Monissa saappaissa

Viikonloppuna oli rooleja jaossa moneen lähtöön. Pääsi kokeilemaan managerin hommia (kun se edellisenä viikonloppuna valittu oli ihan käsi), sai olla stylisti, baarimikko, apukokki, valokuvaaja ja ennen kaikkea todella viiltävä valmentaja. Asiantuntemusta käytettiin toki hyväksi myös yöelämässä.

Ottaen huomioon tiimimme jäsenten ehkä jopa keskimääräistä suuremman vilkkauden, pärjäsin moninaisissa rooleissani mielestäni yllättävän hyvin. Tosin sunnuntaiaamuna lauantain kakkoskoutsin nostaminen ykköspallille oli varmasti ihan oikea veto, vaikkakin se oli vain väliaikaista.

Fiilikset näin viikonlopun päätteksi on kliseisesti väsyneet mutta onnelliset. Tiimi menestyi paremmin kuin viikolla (toisen eräiden tiimimme jäsenten osalta en ole ihan varma mitä se mahtaa tarkoittaa...) Itse sain viimein tänäänkin ruokaa ja pizzan syönti nosti plussin tällä erää vain reiluun sataan.

Kämppä on kuin ryssän helvetti, mutta niin se taitaa olla toisessakin perheessä. Useampikin henkilö sai myös kokeilla "how does it feel to be in my shoes" ja siitäkin selvittiin. Nyt niitä kenkiä onkin sitten ympäri pääkaupunkiseutua. Kumma kyllä - pelaajan roolia mulle ei (tänäkään) viikonloppuna tarjottu.

14.7.2007

Kyläily

Olen ilmiselvästi osannut edes jotenkin käyttäytyä, koska minut kutsuttiin eilen kylään vastaremontoituun kotiin Mankkaalle. Taisin vastata kutsuun myöntävästi alle sekunnissa, ettei kukaan vaan ehdi perumaan. (tapa opittu jo 2-vuotiaana)

Kodin päänäyttämö oli ehdottomasti keittiö. Sellainen keittiö jos olisi, niin varmasti tekisi mieli laittaa ruokaa. Emäntäkin näytti viihtyvän omassa "valtakunnassaan" ja tulos oli sen mukaista. Eilinen perus-lauantaisetti piti sisällään alkuun valkosipulietanat, salaatin chevrekastikkeella sekä patonkia. Pääruokana nautimme täydellisesti paistetut naudan ulkofilepihvit (emäntäkin taisi tosin huomauttaa, että mähän en syö kuin sisäfilettä) sekä paahdettuja paprikasuikaleita. Ja se chileläinen punaviini sopi täydellisesti. Eilisillä repliikeillä kuvattuna: jäätävän hyvää ruokaa!

Tämän kaiken ohessa emäntä oli myös pyöräyttänyt pikku marjapiirakan jälkiruuaksi. Ja siis ei mistään murotaikinasta kuten allekirjoittanut sen räpeltäisi, vaan ihan alusta loppuun itse. Mähän en edes tunnista yleiskonetta, saati sitten että osaisin käyttää sitä.

Unohdin kysyä, että oliko marjatkin itse poimittuja. Veikkaan että oli. Tuosta on paha laittaa paremmaksi. Jos joskus kutsun pariskunnan kylään, joudun varmasi palkata myös kokin. Saanhan tulla toistekin, saanhan??!!

12.7.2007

Tekemistä

Kyllä lomalla näköjään tekemistä löytyy, vaikkei pääsikään urheilemaan "täydellä teholla". Kirja (taisi olla 3. viikon sisään) tuli luettua loppuun, kengät löysi tiensä suutariin ja fillarin kumeihinkin saatiin ilmaa (tosin vähän myöhässä).

Vaikka toisten Nokia toimii paremmin kuin toisten niin silti kavereita löytyi Hietsusta. Auto saatiin alle sille vähemmänkin tärkeälle keikalle ja se ensimmäinen siideri kuumalla rannalla maistui todella hyvältä. Tuli testattua footbag ja huijattua nuorelta pojalta aurinkorasva. Vähän kyllä harmittaa, että missasin grillauksen.

Huomenna on kuulemma luvassa ainakin suklaakakkua jos ei muuta. Sitä odotellessa pyrin ottamaan iisisti ja jättämään terassi-illan väliin. Kertoimet allekirjoittaneen sortumisen puolesta eivät tosin taida olla kovinkaan korkeat.

11.7.2007

Back in the City

Takaisin kaupungissa taas, eikä täällä ainakaan kelien puolesta juhlita. Lomaa on vielä jäljellä ja nyt täytyykin pohtia tarkkaan, mitä seuraavaksi keksisi. Urheilut on vähän jäissä, mikä karsii kalenterintäytteistä aika paljon. Erinnäiset hermosäteilyt takareidessä estää myös pitkäaikaisen istumisen, joten Miljoonarockit ja pitkät leffat joutuu jättää väliin. (Tai ainakin ne pitkät leffat elokuvateatterissa.)

Nukkuminen ja syöminen eivät rasita jalkaa ja ovat kieltämättä varsin miellyttäviä ajanvietteitä. En välttämättä halua kuitenkaan totuttaa kroppaani 10 tunnin yöuniin sekä parin tunnin päikkäreihin. Töihin pitää kuitenkin palata jo maanantaina. Onneksi viikonloppuna järjestetään Hietsussa taas beachvolley-turnaus, jonka seuraaminen ei myöskään rasita jäseniä (eikä päätä). Toivotaan vaan parempia kelejä. En mäkään sentään sateella sinne lähde.

10.7.2007

Terveiset Vierumältä. Jostain kumman syystä kone/yhteys/käyttäjä on niin käsi, etten saa määritettyä kirjoitukseeni otsikkoa. Eipä kuitenkaan takerruta pikkuasioihin.

Urheiltu on, vaikka toinen jalka on edelleen "epäkunnossa". Vahvasti näyttää siltä, etten lähdekään Hyrynsalmen soille potkimaan palloa. Vaikka paikanpäällä on tarjolla jos jonkinlaista häppeninkiä futiksen lisäksi, on automatka kuitenkin hieman liian pitkä pelkälle turistisessiolle. Uutena "elämysmatkana" on esitetty vaihtoehtoa lähteä Vesa Keskisen 40-v päiville Tuuriin. Siellä ei kuulemma tarvisi urheilla. Laitetaan harkintaan.

Tähän mennessä lomalla jo on pelattu tennistä (Pirkkona, Pirjona ja jopa omalla nimellä), käyty hakkaamassa palloja rangella useamman korillisen verran, vedetty lonkkarilla tyylillä, käyty testailemassa jalan kuntoa urheilukentällä, nostettu puntteja salilla ja ehkä jopa pisteenä i:n päälle - hypätty järveen viidestä metristä. Tänään aion keskittyä loppupäivän lomani lempiharrastukseen: syömiseen...

6.7.2007

Uusia rajoja

Eilen illalla kokeiltiin taas vaihteeksi jotain uutta – mentiin ihan vaan käymään baarissa. Turha varmaan edes erikseen mainita, mutta idea osoittautui todella huonoksi. Vaikka en ole mikään röökinsavun ylin ystävä, niin se paskan/hienhaju on vielä kamalampaa. Siihen kun lisää vielä ulos reilun hellekelin ja eräänkin Kasarminkadulla sijaitsevan ravintolan ilmaston puutteen niin johan on keitos valmis. Mitä opimme tästä – baariin ei todellakaan voi mennä selvin päin, eikä se parinkaan ottaminen ihan riitä.

Uusi rajoja kokeiltiin myös tänä aamuna OMT-fysioterapeutilla. Edellisestä kerrasta viisastuneena olin varustautunut treenikamoilla. Kipupisteille löydettiin tälläkin kertaa uudet kulminaatiopisteet ja ranka paukkui entistä kovemmin. Piste i:n päälle oli niskan rusauttelu, minkä johdosta mulla on lähestulkoon uusi pää, vaikkei se sisältöön vaikuttanutkaan. Onhan se kieltämättä hieno fiilis kun pää kääntyy olan yli kivutta edes kerran vuodessa.

Tänään onkin sitten nokka kohti Vierumäkeä töiden jälkeen. Odotellaan mielenkiinnolla tuleeko viikosta oikeasti urheiluloma vai pelkästään ”urheiluloma”. Olisin kyllä jo aika valmis saamaan selän kuntoon ja aloittamaan kunnon rääkin. Kerrankin olisi puitteet treenata mitä lajia tahansa. Ja sitä paitsi ”urheiluloma” käy varmasti enemmän kunnon päälle.

4.7.2007

Terapiaa

Mieli tekisi treenata ja paljon, mutta kroppa hannaa vastaan. Viimeisin yllätys koettiin maanantaina Eltsussa kun takareisi/pakara/alaselkä jymähti koko matkalta kiinni. Voi sitä olotilan ihanuutta, liikunnan ilo oli siitä hommasta todella kaukana.

Tällä kertaa apua haettiin sekä purkista (särky, tulehdus ja relaksantti) sekä fysioterapeutilta. Kaverit suosittelivat OMT-fysioterapeuttia ja päätin kokeilla. Vähänpä mä tiesin minne jouduin. Edelliset fysioterapia käynnit ovat olleet lähinnä tukiliikkeiden tekemistä ja kevyttä venyttelyä. Nyt asiat eivät menneet ihan niin.


Ortopedinen Manuaalinen Terapia (OMT) on fysioterapian erikoisala, joka keskittyy henkilön fyysisen toimintakyvyn arviointiin, hermo-, lihas- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja terapiaan sekä toimintahäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Eli käytännössä OMT tarkoitti sitä, että mars makaamaan pöydälle 20 eri asennossa ja rusautellaanpas vähän nikamia paikalleen.

Meteli oli suorastaan korvia huumava, kun nikamat paukkuivat yksi toisensa jälkeen. Jos olisin tiennyt että edessä oli kunnon ”jumppatuokio” niin olisin mennyt paikalle pukeutuneena johonkin muuhun kuin duunivaatteisiin. Hikihän siinä tuli, mutta olo helpottui.

Alaselkä oli kuulemma todella pahasti lukossa ja sen myötä hermotus toisessa jalassa sananmukaisesti ”päin persettä”. Nyt venytellään ja otetaan hissukseen pari päivää (arvaatkaa onnistuuko?) ja perjantaina mennään pöydälle uudestaan. Nytpä osaan ainakin laittaa verkkarit jalkaan.

2.7.2007

Yhtä hulinaa

Viikonloppu jatkui hyvinkin pitkälle torstaina viitoittamaa reittiä. Perjantain ylläri-pyllärit onnistuivat loistavasti. Sankari oli otettu (ja yllättynyt) ja emäntä oli loihtinut loistavat tarjoiluseiti. Lahjoja jaeltiin puolin ja toisin ja näytti hetken siltä että ruusukuvio on taas in. Kiitos muuten Norppa kakusta – se teki kauppansa kuten arvelinkin. Ja mikäli herra aatelinen lukee tämän - ne sun omakuvat onnistuu taas tosi kivasti...

Lauantain set up ei ollut kenellekään yllätys, mutta se vilauttelun määrä tuli kuitenkin ehkä hieman puun takaa. Oli playsuit, pitsilahjetta ja kaksipuolista teippiä. Mietittiin, aiheuttaako eräänkin aineen koostumus turvotusta ja blondit oli sananmukaisesti blondeja. Mitään ei rikottu, eikä portaissa sukellettu. Kaivohuone selvisi tästäkin invaasiosta ja hodarit löysi tiensä suuhun eikä rinnuksille. Kengästä vahingoittui tällä kertaa vain korko ja aurinkolaseja etsitään edelleen.