Sopii vai "sopii"

Eilen lounaalla keskusteltiin ihmisten ruokailutottumuksista kotona ja kerroin syöväni useammin olohuoneessa. Samaan hengenvetoon lisäsin, ettei mulla ole edes ruokapöytää. Pöydän toiselta puolelta (mieshenkilön suusta) tuli välittömästi:"Miten sulla ei muka ole ruokapöytää? Kyllä kaikilla nyt ruokapöytä pitää olla!"

Vastasin, ettei ruokapöytä vaan sovi mun kämppään. Vastapuoli väitti, ettei niin pientä kämppää olekaan ettei sinne ruokäpöytä sovi. Sijoitusehdotuksiakin tuli: "Siirrä sohva keskelle huonetta ja ruokapöytä sohvan taakse". Just. Kaikki te, jotka olette ehkä vierailleet allekirjoittaneen residenssissä näette varmasti silmissänne, miten urpolta se sohva näyttäisi keskellä huonetta.

Tässä vaiheessa tajusin, mikä ero on sillä että ruokapöytä sopii kämppään tai että kun se "sopii" kämppään. Miehet ajatteleen automaattisesti sopimisella mahtumista - viis siitä, miten tyhmältä se näyttää. Naisille sopiminen on oikeesti sopimista.

Ja mun kämppään ei oikeesti sovi ruokapöytä.

Viaton lapsi

Kuinka ollakaan äiti ehti taas ensin. Tekstari napsahti heti kahdeksalta ja olo oli kuin viattomalla lapsella.

Tiesittekös tämän tästä neljännestä joulupäivästä:

Jeesus pakolaisena
Joulukuun 28. päivänä muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Tapaninpäivän tavoin tämäkin päivä muistuttaa, että uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino Jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Päivä muistuttaa lisäksi Jeesus-lapsen ihmeellisestä pelastumisesta. Jumalan Poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten.
Liturginen väri: valkoinen tai punainen.

Virsisuositukset
Me lapset pienet riennämme
Jumalan kämmenellä
Jumala täysi turva on
Oi Jumala, et hylkää pientä lasta
Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää
Taivaan Isä suojan antaa

Miten olis - kirkkoon tänään?

Loppukiri

Huomasin laiskistuneeni mitä tulee lukemiseen vapaa-aikana. Joulun lomapäivät oli menneet tuijottaessa leffoja (saldona mm. Broken Flowers, V for Vendetta, Huligans, Da Vinci Code etc) ja kolmen kirjan tavoite oli pahasti vajaa. Rehellisesti sanottuna se oli 3 kirjaa vajaa.

Tapsanpäivänä oli kuolla tylsyyteen, joten päätin vetäistä pienen kirjamaratonin. Alkuun upposi Jo Nesbon Punarinta ja loppukiri otettiin Lisa Marklundin Nobelin testamentilla. Molemmat ihan kelpo dekkareita ja osa pidempää kirjasarjaa.

Punarinta on Nesbon ensimmäinen suomennettu teos, mutta jos norjan kieli uppoaa niin sitä aiemmin löytyy ainakin pari kirjaa joissa esiintyy saman päähenkilö (Harry Hole). Tapahtumat sijoittuvat pääosin Osloon, mutta välillä käydään myös toisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Useampi tarina nivoutuu yhteen varsin mukavasti hieman hitaasta startista huolimatta. Suosittelen.

Marklundin kirja oli viimeisin Annika Bentzon romaani. Sama sankaritar on seikkaillut ainakin viidessä aiemmassa dekkarissa (kaikki löytyy suomeksi). Bentzon seikkailee jälleen Tukholmassa, missä hän toimii Kvällspressen -lehden uutistoimittajana. Uusin teos jatkaaa vanhoilla linjoilla, mutta ehkä hieman yliampuvasti. Vaikka kirja oli luettava (luen varmasti myös Marklundin seuraavankin Bentzonin) niin vähitellen Marklundin oma pärstä alkaa väsyttää jokaisen kirjan kannessa.

Outo tapaus

Sisareni oli törmännyt reissuillaan outoon Tapaukseen, joka päätti viettää sitten joulunsa täällä. Kyseisen Tapauksen tekee oudoksi seuraavat seikat.

• Tapaus on vege (ei siis edes kalaa)
• Tapaus ei juo alkoholia
• Tapaus kerää viinejä, mutta ei ole koskaan edes maistanut sitä (mitä järkeä tuossakaan on?!)
• Tapaus ei syö pähkinöitä
• Tapaus yrittää välttää ruokia joissa on maitoa, mutta syö välipalaksi 6 suklaavanukasta
• Tapaus ei käytä mikroaaltouunia (ei edes omista sellaista) koska se kuulemma vie vitamiinit ruuasta
• Tapaus syö ananasjuustopizzaa
• Tapaus ei välitä käydä baareissa

Eläköön erilaisuus, mutta rajansa kaikella. Outoa Tapausta oli hieman vaikea miellyttää kotimaisen joulupöydän antimilla. Ai mitä Tapaus pöydästä syö - paahtoleipää puolukkahillolla!

Kaikki varmaan kuvittelevat että outo Tapaus on joku parikymppinen humanistiluonnonsuojelijatyttö, mutta näin asia ei siis ole. Uskokaa tai älkää, oheinen kuvaus pätee 28 vuotiaaseen kanadalaiseen jääkiekkoilijaan. Ja kaikki kysyvät tässä vaiheessa itseltään - onko sellaisiakin jääkiekkoilijoita olemassa jotka ei juo viinaa?

Tosi kiltti

Olipa taas hieno joulu. Ylitin itseni väsäämällä omin pikku kätösin lanttu- ja porkkanalaatikon vain itselleni sekä hakemalla hallista valmiiksi paistettua kinkkua (vain kilon). Onnistuin hillitsemään itseäni aattona uskomattoman pitkään (lähes klo yhdeksään) ennen kuin kävin lahjojeni kimppuun. Olin selkeästi ollut erityisen kiltti tänä vuonna, koska lahjoja oli lähestulkoon kokainen vuori. NIIN siistiä! (kiitos vain kaikille osallistuneille) Kyllä niitä kelpasi availla ja siemailla Laurent-Perrierin Rose Cuve Brut'a. Kyseinen kupliva meni muuten kirkkaasti juomasuosikkien kärkeen.

Lumet jäi tänä vuonna vähiin, mutta onneksi aurinko paistoi kirkkaasti Kaivarissa myös joulupäivänä 2006.

Herkullista Joulua!!!

Laiskuuksissani en harrasta joulukortteja. Kaikki kunnia niille, jotka niitä jaksavat vielä lähettää. Joulutervehdyksistä kortti on mielestäni edelleen se "ainoa oikea tapa" toivottaa Hyvää Joulua. Korttien valinta on prosessi sinänsä ja sen lisäksi korttien kirjoittamisessa ja postittamisessa on oma vaivansa. Kun joulukortti tipahtaa postiluukusta niin tietää varmasti, että joku on ajatellut juuri sinua.

En lähettele myöskään sähköpostitervehdysiä enkä jouluisia tekstiviestirunoja. Niille, jotka tuota harrastaa, en anna edes kunniaa. Viestit menevät usein laajoille postituslistoille ja niistä on henkilökohtaisuus kaukana. Todella tylsää ja mielikuvituksetonta siis.

Yleisesti ottaen en siis harrasta minkäänlaisia joulutervehdyksiä (koska olen laiska ja mielikuvitukseton). Tänä vuonna tein poikkeuksen ja päätin toivottaa Herkullista Joulua blogin välityksellä. Perusteluni tähän ovat, että ne ihmiset jotka oikeasti ajattelevat minua (toivottavasti hyvällä) käyvät ehkä lukemassa myös blogiani. Nyt kehotan kaikkia niitä, jotka ovat käyneet joulutervehdyksensä täältä "noutamassa" kuittaamaan visiitin pienellä palautteella. Ehkä ensi vuonna saatte oikean joulukortin.

Kukista ja konvehdeista

Joulukukat ja joulukonvehdit - siinä on kaksi sellaista asiaa joiden kanssa voi mennä todella pahasti pieleen. Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä että joulukukka on maailman helpoin lahja näin joulun alla tai että aina voi viedä tuliaisiksi rasiallisen joulukonvehteja. Asia ei todellakaan ole näin.

Joulukukat (erityisesti hyasintti) ovat kaameita hajupommeja. Niistä saa helposti allergiaoireita jopa ihmiset joilla ei ole todettu allergioita. Eikä se ulkonäkökään ole turhan hurmaava - aivan kuin sireenin oksa olisi isketty purkkiin pystyyn ja vähän rusettia ympärille. Joulutähti olisi ulkoisesti ihan ok, eikä se edes haise mutta sekin saattaa aiheuttaa oireita. Jos jonkun pitää minulle väkisin ostaa joulukukka (ei tule tapahtumaan!) niin olkoon se sitten perhosorkidea. (btw kuvassa)

Joulukonvehdit nyt vain ovat yleisesti VIRHE. Ei kukaan voi oikeasti haluta rasiallista yllätyksiä ellei sitten ole joukko einiinhaluttuja sukulaisia kylässä. Yhdyn kommenteissani täysin Loimaannorpan tekstiin "Turhat joulupöydän konvehdit (festkonfekt)".

Käsintehdyt konvehdit ovat sitten asia erikseen. Niitä ei tosin yleensä tulekaan kilotolkulla.

Hakaniemen Kauppahalli

Jos haluaa haistella ja maistella joulutunnelmaa muuallakin kun Aleksin valokujalla niin suosittelen Hakaniemen Kauppahallia. Näin joulun alla sen ovat tosin jo tajunneet muutkin ihmiset ja tungos saattaa olla sen mukainen.

Jos vaan mitenkään kärsivällisyys riittää niin vierailu on kuitenkin pienen hikoilun arvoinen. Alakerran tiskit notkuvat herkkuja, juustotiskillä pääsee maistelemaan monia ihanuuksia ja mausteiden tuoksut vievät lähes tajun (hyvässä mielessä). Ja kaikki on taatusti tuoretta.

Toisesta kerroksesta löytyy viimeisimmät vinkit joulupaketteihin, mikäli ei ole jo ylittänyt budjettia alakerran antimia ostellessa. Muun muassa herkullisen värisiä tuoksusaippuoita löytyy varmasti joka sisustukseen (vessassahan on oltava oikean sävyinen saippua) ja vanhat mummot myyvät Venäjältä tuotuja maatuska-huiveja (tahtoo yhden!). Jos ei lahjoja tarvi muille ostaa niin ainakin sitten itselle.

Ja mikä parasta - Hakaniemen Kauppahalli on näin joulun aikaan auki myös sunnuntaisin.

Outo valoilmiö

Outo valoilmiö oli näkyvissä tänään.

Lumeton ja pakkaseton talvipäivä on sentään asteen verran siedettävämpi jos edes paistaa aurinko.

Kuvan maisemiin on kuitenkin vielä matkaa. Tuolta näytti Kaivarissa joulupäivänä 2005.

Pieni mies

Mitä yhteistä on Sami Saarella ja Sedu Koskisella?
Molemmat ovat tietysti lyhyitä miehiä, jotka koreilevat vaatteilla. Kysymys kuuluukin, että onko pienillä (alle 165 senttisillä) miehillä tarve kompensoida pituuttaan muilla keinoin? Munanjatke-autothan on jo vanha käsite (ja sitä käyttävät muutkin miehet), mutta kompensoidaanko vaatteilla samaa asiaa? Vai pelkästään pituutta? Saari on sentään esiintyvä taiteilija, joten hieman räväkämpi pukeutuminen on suotavaa, eikä se välttämättä tarkoita minkään kompensointua. Ja Saari osaa myös laulaa. Sedu nyt on vaan säälittävä.

Onneksi Sedu perusti uuden yökerhonsa Thaimaaseen. Siellä sekin saa ehkä tuntea olevansa ISO mies ilman sen kummempia kompensointikikkoja.

Kuntoilun ihanuudesta

Kannattan ehdottomasti pääkaupunkiseudun julkisia liikuntatiloja. Kisis on treeni- ja pelipaikkana ihan ykkönen (niistä kiljuvista cheerleadereista huolimatta), Otahallissakin meininki on leppoisaa (vaikka siellä onkin niitä kiljuvia kakaroita ihan pirusti) mutta mitä ihmettä on tapahtunut Liikuntamyllylle?!

Kesällä "Mylly" oli vielä suhteellisen miellyttävä treenipaikka, vaikka lämmin ilma ulkona koettelikin viihtyvyyttä ankarasti. Hallissa oli tilaa hengittää ja urheilla, tyyppejä ei ollut hengittämässä niskaan ainakaan muualla kuin pelikentällä. Nyt tuntuu siltä että syksyn pimeiden tultua kaikki mahdolliset mörköt ovat taas saapuneet koloistaan hallille. Kuntosalin puolella on valehtelematta 3 ihmistä per laite ja suuri osa on pelkkiä "hengailijoita". Tyypit norkoilevat siellä pelkästään tirkistellen muiden touhuja.

On hienoa, että kaupunki pitää treenipaikkojen hinnat alhaisina niin että kaikilla on varaa treenata. Olisi myös hienoa, jos salilla voisi käydä niin ettei joka käänteessä jonkun vieraan äijän hikinen käsivarsi olisi kosketusetäisyydellä. Onneksi säbäkenttä on ns. "restricted area". Muuten en ehkä pystyisi urheilla lainkaan.

Ryhmäkeskustelu

Osallistuin eilen markkinointitutkimusfirman järjestämään ryhmäkeskusteluun. Homma toimii niin, että sulle soitetaan ja kysytään muutama kysymys ja mikäli sovit profiiliin niin sut kutsutaan paikan päälle keskustelemaan. Homma kestää yleensä tunnin tai pari palkkioksi saa lahjakortin Stockalle.

Eilisessä ryhmässä oli 6 noin kolmikymppistä naista keskustelemassa naistenlehdistä. Käteemme iskettiin myös uusi tekeillä oleva lehti, jota sitten arvosteltiin ja kommentoitiin kannesta kanteen. Ei ne tälläkään kertaa olleet mitään ihmeitä keksineet, perus-naistenlehti oli tarjolla. Tunsin kuitenkin kuuluvani kohderyhmään - kyseessä ei ollut mikään teineille suunnattu uusi Cosmo-versio tai eläkeläisten Eeva.

Lehden prototyyppi näytti tutulta ja olin varma että nimi oli tullut vastaan aiemmin. En kuitenkaan sanonut tätä ääneen, koska sehän olisi voinut vaarantaa tämän "huippusyvällisen" tutkimuksen.
Koska Google on nykyisin paras ystäväni niin aika nopeasti Alma Median sivuilta löytyi seuraavaa:

"Bonnier Publications tuo 14. helmikuuta 2007 markkinoille ensimmäisen suomalaisen lehtituotteensa, naistenlehti Olivian. Sen kohderyhmänä ovat "henkisesti kolmekymppiset", työssä käyvät naiset. Bonnierin Suomen toimitusjohtaja Marjaana Toiminen määrittelee Olivian kuukausilehdeksi, joka tähtää johtavaksi pukeutumisen ja tyylin julkaisuksi. Lehdessä on muotia, mutta myös huolella työstettyjä artikkeleita. Ne käsittelevät suhteisiin, identiteettiin, perheeseen ja työssä etenemiseen liittyviä aiheita..."

Voimme siis odottaa Olivian ilmestyistä joka tapauksessa - olivat markkinointitutkimuksen kommentit menneet perille tai ei. Henkilökohtaisesti lehden kuvauksessa huolestutti tuo "henkisesti kolmekymppiset"-määritys. Mähän en ole henkinen ikä -testissä vielä koskaan päässyt edes kakskymppiseksi!

Olen käynyt vastaavassa ryhmäkeskustelussa kerran aiemmin. Pizzaryhmään osallistumisesta pari vuotta sitten jäi hieman huono maku (vaikka pizza oli hyvää), koska joku peilin takaa hommaa tarkkaillut tuotteen edustaja alkoi stalkata Kallessa. Tällä kertaa huoneessa ei ollut peilejä mutta kameroita senkin edestä.

8 kiloa lammasta ja yksi anjovis

Erilaisten perinneruokien ja -juomien alkuperät olivat eilisen illalliskeskustelun aiheena. Vorschmack liitettiin automaattisesti Mannerheimiin ja alkuperäksi veikkailtiin jotain ranskalaisvenäläissaksalaista alkuperää. Tosin Saksaan taidettiin liittää ainoastaan ruokalajin nimi. Yhtä mieltä oltiin siitä, että Savoy on paras paikka kyseisen herkun nauttimiseen. Itse olin hieman epäileväinen tuosta "8 kiloa lammasta ja yksi anjovis" -reseptistä. Onneksi tämänkin asian voi tarkistaa Wikipediasta. Siellä tosin kerrotaan Mannerheimin tuoneen reseptin Puolasta.

Glögin alkuperästä ei päästy yksimielisyyteen, enkä jäänyt sitä sen kummemmin pohtimaan. (Senkin voisi tietysti tarkistaa Wikipediasta jos jaksaisi)

Olen kuitenkin sen koulukunnan kannattaja, jossa juodaan mehut mehuina ja viina viinana.

Julkkis?!

Pisteet sille joka on bongannut allekirjoittaneen nimen Sunnuntain Hesarista. Ja kaiken lisäksi vielä lihavoituna. Itse en tosin sitä huomannut, mikä ehkä osoittaa todellisen kiinnostukseni aiheeseen ainakin vapaa-ajalla...

Pieneksi vihjeeksi - kyse ei ollut mistään itse maksamastani ilmoituksesta. ;)

Ihana ähky

La Cocina, Menu Extremo x 2:

• Ilmakuivattua kinkkua ja kroketteja
• Valikoima espanjalaisia juustoja ja kvittenimarmeladia
• Marinoitua paprikaa ja oliiveja
• Kaniiniterriiniä, kanelia ja sipulidressing
• Leipää (valkosipuli, tomaatti, suola & öljy)
  
• Kurpitsakeitto
  
• Lohta ja minimustekalaa, sahramia ja tomaattipyrettä
• Merisuolassa paahdettua härkää, vasikanposkea ja
  karamellisoitua kvitteniä
  
• Mustaherukkajäätelöä ja hunajaa, tummaa suklaata
• Mokkajäätelöä ja parmesanjuustoa, Lepanto-brandyä

Viinit: Masia Sague, Silencis, Coma Vella & Castano Dulce

Pieniruokaiset älkööt vaivautuko.

"Hey Sister"

"Hey Sister, can I show you something? I'm a nail specialist ...."

Oli jotakuinkin se myyntirepliikki, jonka annoin houkutella itseni poikkeuksellisesti kojun luo. Itseäni jonkin verran lyhyempi afrotukkainen mies puhui vahvasti murtaen englantia ja oli elämänsä vedossa esitellessään kynsinhoitopakkausta. Oli uskomaton viila, jolla kynsien pinnan sai kiiltämään kuin lakalla konsanaan, Kuolleen meren 12 mineraalia ja kynsinauhoja hoitavaa seerumia. Ja kaiken päälle vielä mandariinilta tuoksuva kosteusvoide (tai laventelilta, tai vanilijalta). Annoin tyypin höpöttää ja naureskelin käsihieronnalle. Huomenna voisi kuulemma tulla hakemaan myös kokovartalohierontaa lounaan jälkeen. Just just. Ja kaikki tämä vain 70 euroa. Ja kaupanpäälle vielä lahja!

Koska en tästä vielä innostunut, laittoi tyyppi seuraavan vaihteen silmään. "How old are you?" oli kysymys ja ikä tietenkin arvattiin huomattavasti nuoremmaksi. (Voin helposti kuvitella miten tämä uppoaa vanhempiin naisihmisiin) Seuraavaksi spekulointiin minun olevan köyhä opiskelija - hinta tippui 20 euroa ja erittäin köyhänä opiskelijana tuotteen saisi 30 euroa halvemmalla. Sanoin voivani ottaa sen kynsiviilan, mutta sitä ei kuulemma myydä erikseen.

Viimeisenä oljenkorteenaan tyyppi pyysi vielä vähän sivummalle, ettei toisella puolella kojua täyttä hintaa maksava nainen kuule - "For you my sister - 30 euros. Why not?". Koska en vieläkään lämmennyt ajatukselle testattiin vielä kuorintavoide, jonka jäljiltä kädet haisee vieläkin vanilijalta. Ei tullut kauppoja.

Loppukommentti sinnikkäältä myyntimieheltä oli vähintäänkin huvittava: "Don't be so tough sister! You are not Finnish, you should be kicking some ass in Harlem or something." Tuosta olin itse asiassa aika ylpeä.

Jälkipelejä

On se vaan hienoa, että nuo linnanjuhlat järjestetään. Niiden jälkimainingeissa voi rypeä helposti parikin viikkoa. Jos jostain syystä ne tantut jäi arvostelematta 6.päivä niin ei hätää - vielä ehtii! Puhetta riittää vielä moneksi päiväksi siitä, että kuka siellä nyt todella mokasi ja kuka tanssi kenenkäkin kanssa. Ja iltapäivälehdistä voi vielä varmistaa, ettei nähnyt harhoja - kyllä Merikukka todellakin tanssi Hjalliksen kanssa. (Eikö se ikinä opi?)

Ne pornorillit nähtiin muuten livenä Teatterissa eilen, mutta tällä kertaa originaalin päässä. Selin ei siis ollut paikalla patsastelemassa, mutta sen sijaan sohvaryhmää sulostuttivat BB:n Kaki ja Olli. (iik!!!) Todellisuudessa kehotan kaikkia välttämään sitä sohvaryhmää jatkossa. Ne jätkät todennäköisesti virpoivat siellä ja Ollin päänraapimisesta päätellen siihen paikkaan syntyi uusi ainakin yksi täiyhdyskunta.

Ja jos joku teistä jäi himoitsemaan itselleen sitä linnanjuhlien suosituinta asustetta boleroa, niin hempan ja maukan postimyynnistä sellanen irtoais nyt 4,95€. En suosittele.

Lainattuja lauseita

Onko toi ton tukka vai peruukki?
Mikä v*n bolero??? Miksi noilla kaikilla on bolero? Mä en kestä!
Kato – Hjallis on sinkkuna!
Törkeet pornorillit, melkein kuin BB:n Kakilla.
Se oli järkyttävä se aukko. Se oli niin kuin hoikan ihmisen löysää lihaa...
Muumimamma! Noin kauheeta ei oikeesti voi olla!
Ville Valo, yksin... Onkohan Jonna katkasussa?
Ton tissit jäi narikkaan.
Menkää ämmät hoitoon – summer's gone!!!

Ja jäämme innolla odottamaan ensi vuoden juhlia.

PS. Kadettien pituus linnassa oli 182cm eli pidempien meistä kannattaa tosiaan vakiintua ennen sitä linnan kutsun tuloa, mikäli ei halua kääpiöiden vievän tanssiin. Voisiko joku muuten kertoa, miksi Leena Harkimo valitsee aina itseään päätä lyhyemmän ukon?

Illan pitkävetokohteet

Illan kisastudion alkuun on vielä vajaat 2 tuntia. Kysehän on tietenkin jokavuotisesta pukukavalkadista, joka tuotetaan kaikkiin koteihin valtakunnallisten tv-kanaviemme välityksellä. Huomisten päivälehtien otsikot voi jo arvata etukäteen: "Linnan juhlien upeimmat puvut", "xx hätkähdytti!", "xx linnan juhlien kruunamaton kuningatar" jne jne.

Jotta Matti ja Maija Meikäläisen olisi vieläkin mielenkiintoisempaa tirkistellä kyseisiä kekkereitä, suosittelen aiheeseen liittyvää vedonlyöntiä. Illan pitkävetokohteiksi sopivat esimerkiksi: 1) Kumpi oli näyttävämpi ilmestys: Tarja SaarelaKarpelaVienonen vai Jonna villevalonexnyktyttöystävä Nygren, 2) Onko Janina Anderssonin tukka tänä vuonna auki vai kiinni ja 3) Onko Leena Harkimon puvun suunnitellut Jukka Rintala vai Jukka Rintala?

Lisämaustettaa saadaan pelaamalla voittajavetoa vaikka illan leveimmästä helmasta, korkeimmasta otsasta tai roikkuvimmista alleista. Jotta miespuoliset saataisiin veikkaukseen mukaan niin laitetaan listalle myös päivän pari - kenet Matti nettideittaaja Vanhanen vie ensimmäisenä tanssiin: löytyykö paikalta sopiva yksinhuoltaja vai tyytyykö tämä kansainvälisessäkin mediassa huomiota saanut tekstiviestidumppaaja tanssitamaan jotain tylsää kolleegaa?

Superkaksariin en keksinyt sopivaa kohdetta.

Käden taidoista

Käsityöt ovat mulle täysin tuntematon käsite. Joskus yläasteella kun käsityötunneille oli pakko osallistua, raahasin tunnollisesti aina kaikki lapaset ja villasukkakutimet kotiin äidin korjattavaksi. Puikot eivät herättäneet mussa minkäänlaista innokkuutta ja ompelukonetta suorastaan kammosin.

Ehkä sain yliannostuksen kotikutoisista neuleista, joita äiti suolti liukuhihnalta. Joka toinen viikko oli aina uusi villapaita päällä. Kaapista löytyi papukaijapaitaa, palmikkoneuleita kaikissa sateenkaaren väreissä ja ainakin 3 eriväristä revontulipaitaa. Ja siihen päälle kaikki lapaset, pannat ja pipot. Käsityökärpänen ei todellakaan purrut, pikemmin tuntui siltä että olin allerginen kaikelle itsetehdylle.

Vanhemmiten noitakin juttuja oppii arvostamaan ihan eri tavalla. Itse tehty neuletakki on aivan eri luokkaa kuin hempan ja maukan rekkikama (niitäkään yhtään väheksymättä). Näissä hommissa äiti on yhä lyömätön, enkä aio kutimia käteen ottaa niin kauan kuin mammassa henki pihisee. Näky olisi todennäköisesti erittäin surullinen, kun vartin ähellyksen jälkeen olisin jo tökännyt itseäni useasti puikolla silmään ja lopulta kuristuisin lankoihin. Tyydyn kunnioittamaan lausetta: ne tekee jotka osaa!

Eilenkin tuli taas postipaketti, jossa oli luonnonvalkoinen palmikkoneuletakki, ampujanhanskat (jotta voi valokuvata kylmällä säällä), designmyssy ja kaulahuivi. Niin siistiä!

Mun kyvyt riittää juuri ja juuri irronneen napin ompelemiseen.

Päivän sanonta

Ihan sama onko lasi puoli tyhjä vai puoli täysi, kunhan se pullo ei ole tyhjä!

Hiihtokauden avaus

Aurinko paistoi, rinteet kimmelsi ja puuterilunta oli silmänkantamattomiin! Ehkä jossain, mutta ei ainakaan Tahkolla.
Se ei tosin menoa haitannut, vaan avaijaisviikonloppu oli täynnä actionia.

Esiintyvinä taitelijoina (ainakin meidän mökissä ja vähän Piazzallakin) nähtiin mm. useampia Borateja, Madonna, Paula Koivuniemi -kuoro sekä Popeda. Ja TOP5 kuolemattomia lauseita jää varmasti elämään: "Mä ajattelin laittaa tän syksyn nyt pakettiin", "Hyppää vaan, mä otan kopin", "Kyllä tavarastaan pitää olla tarkka, mutta ei pidä olla turhantarkka", "Herätetään ruokahalu muualla, mutta syödään kotona", "Seppo Räty vai Kimmo Kinnunen"?

Kotiin selvittiin kuitenkin kunnialla, muutamaa mustelmaa lukuunottamatta ilman suurempi vaurioita. Kiitos vain kympillä kaikille osallistujille - otetaan pian uudestaan!

Ai niin, ääni jäi Tahkolle. Taas.

Joulukuun ensimmäinen

Mitä ihmettä!!! Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä! Kun aamulla katsoi ikkunasta ulos näkymä oli kaikkea muuta kuin "joulukuinen".

Joskus silloin lapsena joulukuu tarkoitti sitä että ulkona on pakkasta ja maa oli aina valkoinen. Vaikka kuinka pinnistän muistiani, niin ei tule yhtään sellaista lapsuusjoulua mieleen, ettei maa olisi ollut valkoinen tai että olisi satanut vettä. Onko kelit todellakin muuttuneet näin paljon vai onko aika kullannut muistot? Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jouluna on vesikelit.

Oli asia miten päin tahansa niin lunta saisi tulla ja pian. Vaikka tämän kaupungin liikenne menee sekaisin pienimmästäkin lumimyräkästä, niin on se sen arvoista. Valkoisessa lumipeitossa Helsinkikin näyttää puhtaalta.

Kirjasesonki

Viime aikoina lukeminen on jäänyt vähälle. Jostain kumman syystä iltaisin on laiskottanut niin, että lukeminen on tuntunut ylivoimaiselta ponnistukselta verrattuna telkun töllöttämiseen. On ollut huomattavasti helpompi pistää aivot narikkaan ja tuijottaa ruutua zombiena kuin yrittää tavata Rushdien Saatanallisia säkeitä.

Nyt kuitenkin joulu kirjasesonki lähestyy ja samalla pari ylimääräistä vapaapäivää. Ajattelin pyhittää aikaa lukemiseen ainakin kahden romaanin verran. Nyt pitäisi vain löytää jotain sopivaa lukemista. Se ei saisi rasittaa liikaa -ei henkisesti, eikä fyysisesti (kovakantiset kirjat saattavat olla aika raskaita), kirjan pitäisi viihdyttää (ei mitään historiallisia elämänkertoja siis) ja tekstin tulisi olla mukaansatempaavaa (niin ettei kirjaa malta laskea käsistään). Pettymys tulee olemaan nimittäin suuri, jos joulupyhiksi varatut kirjat ovat kuivia ja lukeminen tuntuu pakkopullalta. Onko olemassa varmoja valintoja? Miten välttää epämiellyttävän lukukokemuksen uhka?

Ajattelin kokeilla uusinta Marklundia, koska Koirien Kalevalaan taidan olla liian vanha. Rushdie saa yhä jäädä hyllyyn, ei sitä lomaa kuitenkaan niin paljoa ole.

Vitamiinit avuksi

En juurikaan harrasta lisäravinteita, mutta viimeaikainen jatkuva väsymys on pakottanut lähtemään sillekin tielle. Aiempi kokemus perustuu lähinnä epäsäännölliseen multitabsien nappailuun, mistä ei ole ollut mitään havattavissa olevaa hyötyä. (Avainsana on ehkä juuri tuo epäsäännöllisyys...)

Mutta mistä siis apua vetämättömyyteen? Onko se tuo vihreä pillerilaatikko tuossa hyllyssä vai nuo putkilossa majailevat poretabletit toisaalla? Pitääkö nyt ottaa lisää A:ta, B:tä, C:tä vai cocktail? Vitamiinien lisätarvetta saattavat aiheuttaa kuulemma seuraavat seikat: "yksipuoliset ravintotottumukset, tiukka kasvisdieetti, raskaus ja imetys, nuorilla kasvuvaihe, tietyt sairaudet sekä eräiden leikkausten (esim. suolistoleikkauksen) jälkitilat".

Entä kun ei ole mitään noista? Mitä sitten tehdään? (tosin tietyistä sairauksista ei voi olla varma). Apteekin täti oli onneksi avuliaalla tuulella ja suositteli sitä vihreää purkkia. Ei suonensisäisesti. Jään odottamaan ihmettä.

Koska näin blogin välityksellä en voi tarjota teille vitamiineja niin tarjoan sen sijaan kuvan yhdestä hyvästä vitamiinilähteestä.

Kämpin aamiaisesta

Taas kerran marssin vesi kielellä Kämpin aamiaistilaisuuteen. Ilmeisesti vaikuttava ympäristö sokaisee mut kerta kerran jälkeen ja odotan aina yhtä kiihkeästi notkuvaa aamiaispöytää (mikä ei siis koskaan toteudu). Tänäkin aamuna todellisuus löi kirjaimellisesti vastoin kasvoja heti neukkarin ovella. Mielestäni on lailla kiellettyä mainostaa tilaisuutta aamiaisella, jos tarjolla on vain kahvi, tuoremehua, leipää, croissantteja + voita & marmeladia. Vaikka omassa jääkaapissa ei juuri muuta ole kuin valot niin silti tuntuu, että sieltä löytää milloin vain paremman setin henkensä pitimiksi.

Onneksi tarjolla oli sentään muuta hupia, kun kaksi vierasta onnistui kämmäämään kahvikannujen kanssa niin että kupillisen sijasta kahvia kaatui aina saavillinen pitkin pöytää. Eikö ne ikinä opi? (Se en ollut minä tällä kertaa. Oikeesti.)

Kuvassa on muuten pari sellasta juttua, mitä mun puolesta ois voinut olla tarjolla...

Nihkeä kämmen ja löysä puristus

Haagista löytyy (ainakin) yksi ravintola, jossa saa ok palvelun lisäksi lähimmäisen kosketusta. Siis ihan pyytämättäkin. Oker -ravintolan työntekijät tykkäävät kosketella asiakkaita. Meille ei koskaan käynyt selville oliko kyse uuden ravintolan trendistä (kaikki koskettelee) vai pelkästään meidän pöytäämme palvelevien tarjoilijoiden lähimmäisenrakkaudesta.

Joka tapauksessa "oma tila" kävi aika ahtaaksi, kun vähän väliä tarjoilijan (mies tai nainen) käsi lepäsi olkapäillä. Ruoka oli kuitenkin hyvää. Suosittelen kävijöille vähintään kahta annosta listalta, sillä ne olivat aika pieniä.

Lähtiessä pöydän vieressä päivystänyt David Copperfield look-a-like toi takit ja tarjosi kättään - todella nihkeä kämmen ja löysä puristus. Yök.

Syksyn Sävel

Katu täytyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Ota minut sinun uniin
vaikka nousen toisiin juniin
nyt on lokakuu ja minusta näkee sen
Kun tulen kiinni sinuun
jumalatkin uskoo minuun
vaikka itse aina usko en

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan ehkä enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Juice Leskinen 1950-2006

Bondista

Casino Royale oli pakko käydä tsekkaamassa. Ja täytyy sanoa, että itse kuulun ehdottomasti tämän uuden "räväkämmän" Bondin fanittajiin. Kunnon actionia ja pois turha siloposkisuus - sehän oli ihan toimiva leffa! Nyt harmittaa vain se, että vuosi sitten onnistuin paparazzaamaan Nicole Kidman setissä Baltimoressa, mutta en lainkaan Daniel Cragia vaikka he olivat filmaamassa samaa elokuvaa (The Visiting).

Kätevät käsimerkit

Entinen työtoverini opetti minulle uuden tyylin käyttää käsimerkkejä.
Nyt puhutaan sormimerkkien laajemmasta käyttötavasta - ei siis pelkästään keskisormen näyttämisestä. Mikäs sen kätevämpää kuin voi sanaakaan sanomatta ilmaista mielipiteensä jostain asiasta näyttämättä sormin tiettyä numeroa. Ei tarvi vaivautua avaamaan suutansa ja kommentoiminen onnistuu silti, vaikka sitä ääntä ei olisi lainkaan. (Äänihän tykkää välillä jäädä vähän pidemmälle hiihtoreissulle, vaikka itse joutuisikin palamaan töihin maanantaiksi.)

Homma toimii niin, että tietyillä numeroilla on omat merkityksensä. Oma suosikkini on kutonen (toisen käden 5 sormea plus etusormi), mikä tarkoittaa: "Tuota en välttämättä olisi halunnut tietää". Vitonen on osoittautunut myös todella käyttökelposeksi. Vitonen = tee kuten parhaaksi näet. Jos kädet sattuu olemaan jostain syystä varattuina muihin tehtäviin, niin vakikäyttäjät ymmärtävät merkityksen vaikka sanoisit pelkästään "kutonen". Otetaan uudet käsimerkit ahkeraan käyttöön ja katsotaan miten kauan kestää, että joku tuntematon tyyppi vilauttaa sulle kutosta kaupungilla juuri kun olit kertonut mielestäsi hyvän stoorin siitä, miten se edellisen lauantain baarikeikka päätyikään...

(Historia: käsimerkkikieli juontaa juurensa siihen kun n.20 vuotias kauppatieteilijä kyllästyi äitinsä ja siskonsa kyselyihin mm. naissuhteista, työpaikoista, alkoholista jne. Kuulemma puhuminen ja huokaaminen samaan aikaan on aika vaikeaa, kätevämpää oli näyttää vitonen.)

Seiska = Ei taida kuulua meille.

Herkkänahkainen vai herkkänenäinen?

Julkinen liikenne on ehdottomasti loistava keksintö. Satunnaisten pummikausien jälkeen olen tykästynyt kuukausikortin tuomaan turvallisuuden tunteeseen. Aamulla voi mihin aikaan vain raahautua lähimmälle sporapysäkille ja jäädä odottamaan kun oma kuljettaja tulee hakemaan ja vie töihin. Ja kun se kuukausilippukin on voimassa niin ei tarvi edes asioida kuljettajan kanssa, joka mahdollisesti saattaisi olla äkäisellä tuulella. Näin ei tarvi myöskään valittaa palvelusta.

Tässäkin paratiisissa on valitettavasti "käärmeensä". Ne kulkevat nimellä haisevat matkustajat. Ajattelin taas tänäänkin, että olenko mahdollisesti ainoa joka kiinnittää huomiota ilmassa leijuviin epämiellyttäviin aromeihin? Ja nyt ei ole kyse pelkästään "alan miesten" kirkerästä lemusta Kurvin pysäkillä vaan ihan perusjamppojen (miesten sekä naisten) hajuista kaikissa kulkuvälineissä. (kyllä - jopa Espoon busseissa)

Olenko siis liian herkkänahkainen vai pelkästään herkkänenäinen, kun lähes joka päivä joko nyrpistän tuulenhalkojaani voimakkaasti tai pahimmissa tapauksissa jopa yökkään julkisissa? Vaikka kuinka yrittäisin tsempata niin reaktio on väistämätön. Missä vika? Mitä voin tehdä?

Ja kysehän on nimenomaan joidenkin ihmisten ominaishajuista (+ hiestä tietysti), jmitä en voi sietää. Pienenä tuli sen verran vierailtua navetoissa yms. eläinsuojissa, että puhtaan p****n hajun tunnistaa. Tässä ei ole kyse siitä. Senhän kestää helposti, kunhan sikalaan ei tarvi töihin mennä. Ja nuo eläimet matkustavat aika harvoin julkisissa.

Joululounaat ja alkoholi

Minähän en pidä glögistä. Joka vuosi kun glögisesonki alkaa joululounaiden ohessa niin minäkin yritän juoda sen ensimmäinen lasillisen ja "kuulostella" joko nyt olisin löytänyt siitä jotain hyvää. Joko nyt olisin tykästynyt tähän aikuisten lämpimään joulujuomaan ja jopa oppinut nauttimaan siitä. Joka kerta aivan yhtä intoa piukassa, kohotan tuon tuoksuvan lasin huulilleni...

Kuinkas siinä sitten kävikään - taas tälläkin joululounaalla kumosin naama kärvistellen punaisen litkun kurkusta alas ja totesin että ehkä sitten ensi vuonna uudelleen.

Onneksi (alkoholi)juomien kirjo on laaja, joten joululounaallakaan ei tarvi istua kuivin suin vaikka ei glögiin koskisikaan. Aina hyväksi koettu mielenvirkistäjä toimi tälläkin kerralla - samppanjahan sopii kaikkien kanssa! Kahviakin tarjoiltiin lopuksi, mutta kuvan setistä Melbournen suklaakahvilassa voi vain haaveilla.

Sokerilla vai vahalla?

Ensimmäinen kommenttini oli, että mitä väliä sillä on. Ja vastaus oli, että paljonkin.

Näin lyhyeen oppimäärään turvautuen, valintasi riippuu siitä, haluatko että a) ei muutenkaan järin miellyttävä toimenpide kestää entistä pitempään ja b) sen lisäksi saat maksaa siitä vielä extra-euroja. Jos rastitit molempiin kyllä - valintasi on sokerointi.

Mikäli taas preferoit nopeaa toimintaa perushintaan niin kuulut ehdottomasti vahauksen vanhaan koulukuntaan. Lopputulema on kuitenkin se tärkein ja molemmilla tyyleillä tässä sama.

Asiantuntijathan tietty väittävät, että sokerointi on hellävaraisempi iholle. Mutta tuohon taas kommentoisin, että mitä väliä sillä on.
(Huom. Testikohteena sääret; niihin osiin missä olisi tarvetta hellävaraiselle kohtelulle eivät nämä kokemukset ulotu)

Tiistain sporttikoulu

Polvennostokävely
Polvennostojuoksu
Pakarajuoksu
Aitakävely
Askelkyykky
Tripling
Vuoroloikka
vvoovvoo....
Päivän teemana oli 3-loikka ja sporttikoululaiset olivat ahkerasti mukana. Esko puuhasteli taas omiaan, mutta ei kuitenkaan tepastellut tällä kertaa seiväs kourassa koko aikaa. Ilmeisesti Esko-boy ei olekaan ikinuori, vaan palautuminen kovista hyppytreeneistä vie 61-vuotiaalla vähintään saman verran aikaa kuin meillä muillakin.
Nilkan nivelsiteiden revähdys alkaa olla jo historiaa, mutta 3-loikkaa oli kuitenkin turha edes yrittää.

Maanantai

Miksi maanantai tuntuu aina maanantailta?

Lauantai-illan joutsen on todellakin laskeutunut - suorastaan syöksynyt - maanpinnalle, kun kello herättää ennen auringonnousua uuteen työviikkoon. Mielessä kävi melkein tunnuslause "ei näin", mutta onneksi muistin että pian on taas viikonloppu.

Aamun pirteyteen tuskin auttoi se, että sunnuntaipäivä otettiin vastaan niinkin aikaisin kuin iltaseitsemältä.

Se oli varmasti se pitkä kävelymatka kotiin, mikä uuvutti vielä eilen illallakin.

Mitä opimme tästä? Seuraavalla kerralla taksilla kotiin.

Patikkalauantai

Tälle Minkille ei sit riittänyt patikointi Nuuksion metsissä lauantaina vaan piti sitten kokeilla myös kävelykunnon kestävyyttä akselilla keskusta - hima. Ja vettähän satoi.
Siitä prinsessasta jota päivällä kanneltiin vesilammikoiden yli Haukankierroksella ei ollut enää merkkiäkään havaittavissa Pitkäsillan tuolla puolen klo 03.30.
No, ainakin kotiuduin ennen Hesaria.

Loimaannorppa,

Lunta odotellessa, Minkki P liittyy jengiin.