Käsityöt ovat mulle täysin tuntematon käsite. Joskus yläasteella kun käsityötunneille oli pakko osallistua, raahasin tunnollisesti aina kaikki lapaset ja villasukkakutimet kotiin äidin korjattavaksi. Puikot eivät herättäneet mussa minkäänlaista innokkuutta ja ompelukonetta suorastaan kammosin.
Ehkä sain yliannostuksen kotikutoisista neuleista, joita äiti suolti liukuhihnalta. Joka toinen viikko oli aina uusi villapaita päällä. Kaapista löytyi papukaijapaitaa, palmikkoneuleita kaikissa sateenkaaren väreissä ja ainakin 3 eriväristä revontulipaitaa. Ja siihen päälle kaikki lapaset, pannat ja pipot. Käsityökärpänen ei todellakaan purrut, pikemmin tuntui siltä että olin allerginen kaikelle itsetehdylle.
Vanhemmiten noitakin juttuja oppii arvostamaan ihan eri tavalla. Itse tehty neuletakki on aivan eri luokkaa kuin hempan ja maukan rekkikama (niitäkään yhtään väheksymättä). Näissä hommissa äiti on yhä lyömätön, enkä aio kutimia käteen ottaa niin kauan kuin mammassa henki pihisee. Näky olisi todennäköisesti erittäin surullinen, kun vartin ähellyksen jälkeen olisin jo tökännyt itseäni useasti puikolla silmään ja lopulta kuristuisin lankoihin. Tyydyn kunnioittamaan lausetta: ne tekee jotka osaa!
Eilenkin tuli taas postipaketti, jossa oli luonnonvalkoinen palmikkoneuletakki, ampujanhanskat (jotta voi valokuvata kylmällä säällä), designmyssy ja kaulahuivi. Niin siistiä!
Mun kyvyt riittää juuri ja juuri irronneen napin ompelemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti