Motivaatiota verenluovutukseen

Loman jälkeen tuntuu jälleen kerran motivaatio työntekoon olevan todella hakusessa. Ei sillä, että kiirettä pitäisi, mutta kun tuntuu ettei niitä harvojakaan asioita pysty hoitamaan kunnolla. Hyvä jos mailit pystyy lukemaan. Ja kun urheilukaan ei oikein tunnu motivoivan niin jotain on kehitettävä. Onneksi on olemassa Veripalvelu.

Veripalvelun nettisivuilla näkyy heti kärkeen, mikä on sen hetkinen veritilanne. Oma veriryhmäni on tuo kaikkien yleisin A+, mitä yleensä myös tarvitaan eniten. Jotenkin tuntuu tosin, että harvinaisempien veriryhmien edustajat ovat ahkerampia luovuttajia, koska A-verestä tuntuu olevan aina pulaa.

Tilanne 28.12. Veriryhmäsi verta tarvitaan pikaisesti. Tulethan mieluiten jo tänään tai lähipäivinä lähimpään veripalvelutoimistoon tai liikkuvan veripalvelun tilaisuuteen.
Riittävällä määrällä verenluovutuksia taataan, että Veripalvelu pystyy yllättävissäkin tilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa, tukemaan sairaaloita potilaiden hoidossa.

Näin löytyi siis motivaatiota tällä kertaa verenluovutukseen. Ja koska samalle päivälle ei suositella urheilua eikä saunomista, niin punttisalikeikan voi hyvillä mielin siirtää huomiseen. Hemoglobiini oli ihan kelvollinen 139 eli ei raudan pakkosyöttöä tällä kertaa. Mars luovuttamaan!

Oi Kuusamoo...

On nämä Suomen talvikelit vain ihmeellisiä. Aina kun tulee lunta niin kaikki liikenne lamaantuu. Ihan sama onko kyse maanteistä, rautateistä tai lentoliikenteestä. Joka kerta sama juttu. Aivan kuin Suomen maassa ei olisi lunta aiemmin nähty.

Ainakin Kuusamon kenttä tulee tutuksi. Koneen lähtöön pitäisi olla enää 40 minuuttia, mutta kuinka ollakkaan kone lähtee Helsingin päästä vasta tunnin päästä. Hienoa, upeaa. Onneksi sentään kenttä on uusi ja täältä löytyy toimivia pistokkeita, niin läppärissä pysyy sentään virta.

Ja kahvilayrittäjä saa kyllä propsit. Varmasti pohjoisen parasta palvelua. "Illaksi kotiin" taitaa kuitenkin jäädä täyttämättömäksi lupaukseksi.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia

Kohta on joulu!

Niin se aika taas tänäkin vuonna vierähti. Joulu on tosiaan jo ovella. Duunissa vedellään sananmukaisesti viimeisiä, ainoa kiinnostuksen kohde on joululounaat. Niistä voikin sitten ensi viikolla pistää tulemaan kunnon arvostelun, kun kaikki varteenotettavat mestat on testattu. Tällä hetkellä kärkisijaa pitää Savoy.

Ens viikolla onkin sitten taas loman vuoro. Maanantaina valkoisin siivin kohti Rukaan ja siellä sitten koko viikko toivottavasti valkoisessa ympäristössä. Pieni vetoomus on pistetty sisään sen suhteen, ettei pakkasta ihan joka päivä olisi 20 astetta...

Vielä ennen joulua kalenteriin mahtuu yksi HUIGEE muuttokirppis. Sen myötä on tarkoitus toivotella kavereille hyvät joulut, nauttia vähän kuplivaa ja tietenkin saada kämppä mahdollisimma tyhjäksi kamoista. Näillä mennään.

Valoilmiö

Paluu arkeen tapahtui eilen. Valoilmiö oli varsin outo - valoa ei ollut missään vaiheessa. Ei pystynyt ulos katsomalla kertomaan oliko päivä vai yö.

Lomalta palaaminen ei koskaan tunnu järin miellyttävältä, mutta jotenkin tällä kertaa se oli vielä normaalia tuskaisempaa. Miksi ei vain voisi juoda kookos- ja ananasdrinkkejä poolilla joka päivä? Ei kai tässä auta kuin suunnata jo katse ensi vuoteen ja pitkälle kevääseen. Ei tämä valottomuus ennenkään kai pysyväksi ilmiöksi ole jäänyt.

Lomailu nyt vaan sopii mulle

Minähän olen luonnollisesti paljon mukavampi, reippaampi, ihanampi ja omasta mielestäni jopa kauniimpi lomalla. Lomailu nyt vain yksinkertaisesti sopii mulle. Laurent Perrierin Rose Cuvet Bru ei ole vielä päässyt kyllästyttämään eikä myöskään ne poolille tarjoillut ananas- ja kookosdrinksut. :D

The Bangkok Peninsulan jälkeen on nyt siirrytty Hua Hihiin. Treenifasiliteetit nykyisessä resortissa hieman pissii, mutta luulen selviäväni siitä. Spa-setit Asarassa tosin korvaavat nekit puutteet. Huomenna vuorossa hieman shoppausta auringonoton jälkeen ja ehkä visiitti räätälille. Voi voi, kyllä elämä vaan on raskasta ja ikävää...

Minkki seikkailee muualla

Lähes viikko vierähti neljän seinän sisällä tautia potiessa. Eipä ehtinyt sateiset kelit mieltä juuri painaa, koska ulos ei ollut menemistä muutenkään. Olo on huomattavasti parempi kuin toissapäivänä, mutta jätin säbäminkit silti selviytymään ensimmäisestä SM-turnaukset ilman meikäläisen huutoapuja. Ja ilmeisen hyvin ovat selviytyneetkin - ekassa pelissä 4-2 voitto.

Tämä minkki siirtää seikkailunsa joksikin aikaa muualle, tarkemmin sanottuna Thaimaan lämpöön. Ohjelmassa on löhöilyä, löhöilyä ja löhöilyä. Mukaan on lisäksi pakattu muutama kirja ja ne olisi tarkoitus myös selättä. Ehkä joutuu myös käväisemään Bangkokin tavarahelvetissä. Paluu todellisuuteen reilun viikon kuluttua. Sitä odotellessa hyvät joulukuun alut kaikille!

Sohvaperunan parhaat

Makaan kotona sohvaperunana toista päivää. Hedari on laantumaan päin, pää ihan tukossa muuten. Energia nollassa eli toisin sanoen flunssa on todellakin päässyt meikäläiseen käsiksi.

Koska nukkuminen ei onnistu 24h vuorokaudessa, niin sohvalle täytyy yrittää keksiä jotain viihdykettä. TV-tarjontahan on päivisin ihan nolla, poislukien Livin sisustusohjelmat ja Jamien kokkikoulu. Mutta Jamiekin näyttää välillä siltä, että se innostuksissaan räkii sinne ruokaan, eikä sitä viitsi kovin pitkään tuijottaa.

Mutta onneksi on netti. Spotifyista voi huudattaa musiikkia ja lempparilevyt voi vaikka samantien pistää tilaukseen Amazonilta. Ostoshimoja voi myös tyydytellä asos.comissa sekä muissa brittiläisen high street fashionin nettikaupoissa. Onneksi kuitenkin kuume ei aiheuta niin suuria hourailuja, että homma repeisi täysin käsistä. Ehkä sitä ostettavaa voi jättää myös tulevalle Thaimaan matkalle.

Kai tässä voisi vähitellen hivuttautua keittiöön keittämään teetä, ettei liimaudu kiinni tähän sohvaan pysyvästi...

Helsinki Day Spa testissä

Minähän en ole mikään tunnollinen kauneus/kasvohoidoissa ravaaja, joten yllätys oli mieluinen, kun syntymäpäivälahjaksi tuli Helsinki Day Span lahjakortti. Onneksi voimassaoloaika oli pitkä, koska muutoin se olisi saattanut jäädä käyttämättä. Synttärithän tosiaan tulivat ja menivät elokuussa...

Helsinki Day Spa on ilmeisen suosittu, koska aikaa oli lähes mahdotonta saada mahtumaan kahden viikon sisään varaushetkestä. Ilmeisesti ihmiset ovat yhä rahoissaan tai sitten keskittyvät enemmän itseensä näin laman aikana, koska ei sitä taantumaa ainakaan dayspan varauskirjasta huomannut. Sain kuitenkin varattua tunnin ajan iltapäivälle, mutta kuka nyt ei ulkonäkönsä vuoksi lähtisi kesken päivän töistä?!?

Paikka on kaikin puolin mukava ja palvelu pelasi. Lehtivalikoima oli tosin mielestäni suppea, koska yllätys yllätys - olin lukenut jo kaikki tarjolla olevat läpyskät. Itse hoidoksi olin valinnut 60min kestävän Hydradermie kasvohoidon. Täytyy sanoa, että hoito oli harvinaisen miellyttävä ehkä jopa paras, mitä olen tähän mennessä kokeillut. Tuskin olisin silti malttanut siitä itse maksaa 98€, mutta se osoittautui kyllä mitä parhaimmaksi tavaksi käyttää osa lahjakortista. Saatanpa jopa mennä uusintasessioon kevään puolella.

Isojen päätösten edessä

Tämä cityminkki on isojen päätösten edessä. Tällä hetkellä pisimmälle viety ajatus on mahdollinen muutto kaupungin ytimestä muualle. Siis käytännössä maalle. Miten tämän bloginkin sitten käy - eihän tässä voi mistään cityminkin seikkauluista kirjoittaa, jos asuu yli kilometrin päässä steissiltä. Mitä mä oikein teen?

Ei kai tässä auta kuin ryhtyä listaamaan niitä plussia ja miinuksia. Hyviä puolia on tietysti koko jutun helppous, koska itse yllättäen säästyi kyseisen kämpän metsästykseltä. Ei tarvinnut kuin mennä katsomaan sitä yhtä avaimet kourassa. Nykyinenkään ei ole tosiaan oma, joten mitään ei tarvi pistää myyntiin. Muuttohommathan on tietty aina syvältä, mutta onhan näitä tehty ennenkin. Kiitos vain kaikille tähänastisiin muuttoihin osallistuneille - uutta avustuspyyntöä saattaa siis olla tulossa...

Kirppishän tässä tietysti pitää järjestää, koska neliöitä ei uudessa lukaalissa ole niin monta sataa, että mun kaikki kamat (ja sen toisen kamat) mahtuisivat sinne. Kaikkea ei ilmeisesti voi sittenkään saada? Onneksi ollaan huomattu, että nuo kotikirppikset ovat ehdoton success varsinkin, kun niihin yhdistää skumppatarjoilun.

Ja onhan uusi kämppä tietysti aina uusi, vaikka se sitten sijaitsisikin Kauniaisissa. Jos tässä niin käy, että meikäläisen kenkäkokoelma siirtyy siihen suuntaan, niin kai tämä blogikin kulkee jatkossa teemalla Graniminkin seikkailut maalla?

Viikonlopun menu

"Lauantai-iltana ravintolaan" oli viikonlopun teema. Edellisestä G.W.Sundman'sin keikasta olikin vierähtänyt tovi ja nyt oli aika tsekata oliko ruoka yhtä hyvää kuin ennenkin ja palvelu samalla tasolla.

Alkuun otin Ruinartin Rose Brut samppanjaa, joka yllätti positiivisesti. Mieli teki jatkaa samalla linjalla läpi aterian, koska keittiömestarin tervehdyksen (maa-artisokkakeitto) kanssa se toimi vallan mainiosti. Päätin kuitenkin antaa hoville mahdollisuuden.

Merirapukeiton kanssa valittu valkoviini toimi, muttei ollut niin erikoista, jotta olisin painanut nimen mieleen. Tuoksu oli hyvinkin herukkainen, mutta maku ei läheskään niin "sauvignon blanc" -mainen kuin olisin odottanut. Upposi kuitenkin helpon laisesti.

Pääruokana oli peuraa ja se oli todella hyvää! Peuran kanssa valittiin ranskalaista punaviiniä vuodelta 2000. Loistovalinta! Päälle tietysti vielä juustot ja portia. Nam!

Kahvin jälkeen pääsimme vielä tutustumaan Sundman'sin viinikellariin ja maistelutiloihin. Kyllähän siellä olisi vielä pari pulloa voinut korkata, mutta visan limiitti olisi saattanut loppua kesken...

Mitä jos...

Viime päivinä olen huvittanut itseäni (ja montaa muutakin) ajatuksella, mitä jos. Tässä tapauksessa tuo "mitä jos" liittyy tähän arkiseen aherrukseen eli työntekoon. Eli mitä jos ei tarvisikaan käydä päivittäin töissä?

Ajatus kieltämättä viehättää suuresti. Vaikkakin moni ilmeisesti uskoo, että allekirjoittaneessa on kovakin suorittamisen tarve työelämässä niin ei se ihan niinkään mene. Tietysti suorittaminen on tärkeää, jos siellä töissä kerran pitää käydä, mutta mitä jos ei tarvisi?

En voi kieltää, ettenkö ole tyytyväinen nykyiseen elämäntyyliini ja kuukausipalkan tuomiin mahdollisuuksiin reissata yms. Mutta mitä jos ei mistään tarvisi tinkiä ja voisi jäädä pois säännöllisestä päivätyöstä? Mitä enemmän päiviä/kuukausi/vuosia kertyy mittariin, niin sitä enemmän mua viehättää ajatus pienestä sapatista. Voisi käyttää määräämättömästi aikaa omiin juttuihinsa ja tehdä vain ja ainoastaan sitä, mikä itseä miellyttää. Ehkä se valo syttyy päähän jossain vaiheessa siitä "unelmatyöstä" tai sitten ei. Ehkä jäisin ikuiselle sapatille.

Joka tapauksessa, jos pienikin mahdollisuus irtiottoon työn orjuudesta tarjoutuu, niin kynä tulee tippumaan kädestä saman tien.

Taas ajan tasalla

Kolmen päivän Lontoon keikan aikana ehti taas hyvin päivittää itsensä ajantasalle tuon saarivaltion tapahtumista. Mitään FT:n tai edes The Evening Standardin kaltaisia semisivistäviä julkaisuja en tosin edes vilkaissut sivusilmällä, vaan vapaa-aika oli täysin omistettu juorulehdistölle.

Nyt tiedän sitten, ketkä ovat jatkossa UK:n X-factorissa, sen että Jordanin uusi poikaystävä tykkää pukeutua naisten vaatteisiin ja sen, että Sienna ja Jude on ehkä taas kimpassa. Ja mitäkö minä tällä tiedolla sitten teen? No en yhtään mitään ja sehän tässä kaikessa turhuudessa onkin parasta.

Btw - uusi suosikkilehteni on Grazia, mistä löytyy yhdistettynä sekä muoti että juorut ilman tv-ohjelmaliitettä. Samassa paketissa on sekä high streetin (New Look, Top Shop, Dorothy Perkins) parhaat että "not so affordable" -merkkien herkut. Jos Suomesta löytyisi vastaavia lehtiä 2€ irtonumerohintaan niin veikkaampa, että suosio olisi taattu. Harmillista, että Hot Now lopetti toimintansa lyhyeen - siinä olisi voinut olla vaikka ainesta.

Tyhjennysharjoitusta ja muuta mukavaa

Loppuviikosta ei taaskaan eletty mitään elämän tähtihetkiä. Jotenkin tuo to-pe keskellä yötä alkanut ja tunnin välein jatkunut tyhjennysharjoitus ei vaan ole niitä parhaita tapoja edetä viikonloppua kohti. Onneksi tuosta kaakelinhalaamisesta selvittiin yhdessä päivässä, eikä kuumekaan onneksi noussut paljoa päälle 37.

Lauantaiksi olikin sitten sovittu dinneriä kotioloissa. Tätä "get-togetheria" olikin sitten yritetty kasata jo toista kuukautta, mutta huonolla menestyksellä. Hommaa jouduttiin siirtämään eteenpäin ainakin neljä kertaa, eikä tuo meikäläisen viime hetken oksutauti mitenkään luonut vahvaa luottamusta homman onnistumiseen.

Lauantaina saatiin kuitenkin seurue kasaan saman pöydän ympärille. Simpukat jäivät tarjoamatta, koska kondis ei riittänyt Stockalle hiipumiseen. Sen sijaa iskettiin pöytään raclette-pannu ja toista kiloa lihaa ja vajaa kilo juustoja. Voin kertoa, että ruokaa todella oli riittävästi neljälle. Eikä munkaan tarvinnut tosiaan huolestua menetetyistä kiloista. Rasvat tulivat varmasti takaisin moninkertaisesti.

Illan tiimellyksessä keksittiin vielä järjestää pidennetty viikonloppureissu Nykiin. Saas tähdä ehtiikö perheenäiti katsoa kalenterista sopivat päivät. Ms Atlanta päivystää jo valmiina oma kalenteri auki ja mullakin on sormi liipasimella varaamassa lentoja asap.

YK:n synttäreitä juhlimassa

Lauantaina keräännyttiin jo traditionaalisiin dinner-partyihin Vallilaan. Hieman oli kokoonpano muuttunut viime vuodesta, mutta ei se loppupeleissä tahtia haitannut. Olisihan se tietysti ollut kiva, että Petturi-Fabio olisi kunnioittanut juhlaa läsnäolollaan, mutta onneksi saatiin mukaan yksi yllätysosallistuja ja toinen jälki-ilmoittautunut.

Viimevuotisista juhlista oli osittain osattu ottaa opiksi ja porukka tuli tällä kertaa ajoissa paikalle. Tai no - yksi tietysti oli myöhässä. Ruoka oli varsin maittavaa, kun ottaa huomioon, että kaikki pöydän tarjoilut täyttivät vegaaniruokailijan kriteerit. Itse söin savutofuperunapihvejä kuin liukuhihnalta koko illan ja mestarikokki luuli mun vittuilevan, kun kehuin, että ne olivat loistavia kylminäkin. Ilmeisesti tuo lihansyöjän leima on niin vahva otsassa, ettei kasvisruokakehuja koeta aidoiksi.

YK:n synttäreiden lisäksi emännälläkin oli "synttärit" ja lahjaksi tuotiin tuliterä Abu Garcia. Ensi kerralla halutaankin sitten itse pyydettyä fisua pöytään. Sitten kun Suomessa syttyy sota, niin kaikki vaan jonoon Vallillaan - sieltä saa ruokaa pöytään!

Ilta jatkui viininmaistiaisten merkeissä varsin vauhdikkaasti. Tässä tapauksessa viininmaistiaiset tarkoittivat lähinnä sitä, että kaikki viinit juotiin mitä tuotiinkin. Eikä tainnut ihan riittää. Vana-tallinnaa ei tällä kertaa näkynyt ja hyvä niin.

Aina roiskuu kuin rapataan ja niin tälläkin kertaa. Olohuone sai illan edetessä kauniin suolakuorrutuksen, kun viiniä roiskahteli sinne sun tänne. Onneksi omassa lasissa oli pääosin valkoista, koska muuten yksi suolapaketti ei olisi ehkä riittänyt. Levyraati vedettiin läpi illan päätteeksi, vaikka osa juhlaväestä taisikin osoittaa mieltään harjoitusta kohtaan nukkumalla...

Mitä sulle kuuluu?

Koska olet viimeksi soittanyt ystävällesi tai tuttavallesi kysyäksesi ”mitä kuuluu”, ilman että olisit ehdottamassa tai pyytämässä mitään?

Nykyään kun kaikki kommunikointi hoidetaan maililla, tekstareilla tai naamakirjan kautta niin harvemmin sitä tulee oikeasti kysyttyä, mitä on meneillään. Itse kuulun siihen kategoriaan ihmisiä, jotka eivät mielellään luukuta koko elämän syvintä olemusta naamakirjan sivuilla. Välillä sitä tosiaan havahtuu huomaamaan, miten vähän ihmisiä taitaa loppupeleissä kiinnostaa ne todelliset kuulumiset.

Ihmiset luulevat, että jos henkilö pitää blogia ja on semiaktiivinen naamakirjassa, niin kuulumiset on sillä selvät. Itse sorrun myös usein tähän oletukseen – mitä sitä turhaan soittelemaan, naamakirjastahan sen näkee mitä sille kuuluu. Tässä saattaisi olla pieni kehittymisen paikka yhdellä sun toisellakin.

Yhteisen hyvän eteen

Viime aikoina olen useasti löytäni itseni tilanteesta, jossa toivoisin muiden ihmisten ottavan enemmän vastuuta ns. "yhteisestä hyvästä". Tähän väliin heti pieni tarkennus - nyt ei kuitenkaan puhuta mistään hyväntekeväisyyteen osallistumisesta, vaan lähinnä toimimisesta omaksi ja esimerkiksi joukkueen hyväksi. Olisi hienoa, että muutkin avaisivat joskus silmänsä ja tajuaisivat, ettei nämä hommat hoidu itsestään ja kenties joskus nostaisivat kätensä vapaaehtoisuuden merkiksi.

Itse olen aina ollut suhteellisen reipas järjestämään jos jonkinlaisia kissaristiäisiä tai joukkokokoontumisia. Minulle ei ole ollut ongelma toimia yhteyshenkilönä joukkueideni puolesta tai muutenkaan vaikeaa toimia näissä asioissa "yhteisen hyvän" eteen. Onneksi näitä ihmisiä on kerääntynyt ympärille muitakin, ettei ihan tarvi yksikseen suossa rämpiä. Mutta.

Aina välillä tämä talkoiden tekeminen ei kuitenkaan maistu. Enhän minä tästä mitään palkkaa saa, enkä läheskään aina edes kiitosta. Joka ryhmässä on aina näitä ns. "free-ridereita", jotka välttävät minkäänlaisen vastuun ottamista viimeiseen asti. Helppoahan se on paikalle ilmestyä kahta kättä heittäen, kun joku toinen on kattanut pöydän valmiiksi. Rehellisyyden nimissä - joskus se sapettaa ihan helvetisti.

Välillä pistää ihmetyttämään, että suhtautuvatko nämä ihmiset omaan elämäänsäkin samalla tavalla? Jäävätkö he aina odottamaan, että joku toinen hoitaa asiat heidän puolestaan? Tyyli kai se on sekin. Itse taidan kuitenkin olla vastaisuudessakin toiminnan ihminen, vaikka se sitten välillä ketuttaisinkin. Eihän tästä muuten mitään tule.

Tasaisen tappavaa tahtia

Edellisen postauksen jälkeen on jo ehditty käydä tekemässä täysimittainen shoppauskierros Lontoossa, pelattua pari sarjapeliä lentopalloa, yllätetty ystävä lauantaibrunssilla sekä metsästetty niska/hartia-lämmitin keltaisesta hulluudestra.

Eihän tuo lista ole kummoinen varsinkin, kun paljon on jäänyt tekemättä. Venäjän opiskelut painaa päälle, vaatekaappi pursuaa ylimääräistä roipetta, blogi on päivittämättä ja lomat pitämättä. Onneksi tuo viimeinen on positiivinen ongelma.

Syksy etenee tasaisen tappavaa tahtia ja väliin pitäisi nyt sirotella jotain piristävää, että pimeys ja kylmyys täysin lannista. Ei kuitenkaan sitäkään liikaa. Töissä kun on valitettavasti pakko käydä ansaintamielessä ja siellä se työlista on loputon, niin täytyy yrittää edes vapaa-aikaan jättää tyhjiä "en tee mitään" -aukkoja kalenteriin ja välttää täyteen aikatauluttamista.

Taktiikka tuntuu toimivan, koska tälläkin hetkellä kalenterissa on tyhjää tilaa. Mutta kuinka ollakaan huomaan päivittäväni blogia ja seuraavaksi otan käteen Venäjän oppikirjan. Parastahan tässä on kuitenkin se, että eipä juuri ressaa. Koskahan se seuraava vapaa ilta olikaan...?

Viisi askelta unelmatyöhön

Uusimmassa Optio-lehdessä oli juttu life coachingista ja miten se opettaa ihmisiä menestymään. Jutussa oli myös listattu "Viisi askelta unelmatyöhön":
1. Mieti, mitä tekisit, jos ei tarvisi ajatella aikaa eikä rahaa. Jätä pelot ja ennakkoluulot tämän pohdinnan ulkopuolelle. Älä mieti, mikä on realistista ja mahdollista, vaan mitä oikeasti haluat.
2. Löydä intohimosi. Mikä saa sinut syttymään?
3. Mieti millaisia taitoja sinulla on. Mitä voit antaa muille?
4. Millaisessa organisaatiossa haluaisit työskennellä? Millaisten ihmisten kanssa? Montako tuntia päivässä?
5. Millainen on työhistoriasi? Mitä haluat säilyttää vanhasta ja viedä mukanasi uuteen?

Entä jos ei ole unelmatyötä? Miksi pitäisi välttämättä tehdä työtä? Onko pakko olla olemassa joku unelmatyö? Jos kerran ei tarvisi ajatella rahaa, aikaa eikä realismia muutenkaan, niin miksi pitäisi ylipäänsä ajatella työntekoa? Kyllä mä ainakin saisin aikani muutenkin kulumaan.

Ja oikeastaan ihan oman henkisen hyvinvointini takia toivon, ettei mun tarvi koskaan lehdessä kuulutella, että "nyt mulla on unelmatyö, unelmamies ja unelmamatkoja"...

Tylsää tekstiä

Kyllä se taitaa valitettavasti niin olla, että mitä vähemmän alkoholia sitä huonompaa materiaalia syntyy. Tämäkin viikonloppu hurahti ohi nopeasti ihan vesilinjalla eikä siis ole mitään kerrottavaa. Pelkkää tylsää tekstiä siis.

Eihän se sitä tarkoita, että viikonloppu olisi kotona neljän seinän sisällä vietetty, mutta jotenkaan tuosta tervehenkisestä urheilusta ei niitä meheviä juttuja oikein irtoa. Varsinkin kun kaikki urheilustoorit tulee naputeltua tuonne toiseen foorumiin. Onneksi pääsi sentään sunnuntain ratoksi Sporttiin kettuilemaan pitkän pojan kavereille ihan täydellä teholla. Siinä hommassa jotenkin sielu vaan lepää.

Tylsä teksti on hyvä päättää toteamukseen siitä, että nyt on syksy viimein saapunut ja golfmailat pistetty pakettiin odottamaan ensi kesää. Palloilukausi voi alkaa. Mä olen niin valmis. ;)

Peruskelit

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, niin tämä syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin. Kelit ovat pysyneet sen verran hyvinä jo pitkään, ettei enää pysty edes tuntemaan huonoa omatuntoa vaikka viettäisi kokonaisen sunnuntain sohvalla. Sälekaihtimien raosta voi välillä tarkastaa, vieläkö paistaa vai joko ne pilvet olisivat kenties jo ilmestyneet.

Puissa on yhä lehdet eikä normaaleja syksyn värejä vielä oikein ole nähtävissä. Pakko kai tässä on kuitenkin lähteä nauttimaan pienestä valohoidosta. Seuraavaa kertaa joutuu kuitenkin odottamaan ainakin sen puoli vuotta.

Marjaruuhka

Edellisestä metsässäkäynnistä olikin jo vierähtänyt pari vuotta. Silloin taidettiin muistaakseni vannoa ettei koskaan enää - mutta se oli näköjään vain kaksi vuotta kestänyt mielenhäiriö. Eikä silloinkaan se varsinainen metsässä tarpominen rasittanut, vaan se sienten perkaaminen oli ahterista.

Nyt siis uudella innolla samoamaan. Enkä olisi uskonut, ellen olisi omin silmin todistanut sitä marjaruuhkaa, mikä metsässä vallitsi. Ei siellä tietenkään ketään muita ihmisiä ollut, mutta se koko metsä oli sinisenään mustikoita! Lehdet olivat jo osittain varvuista varisseet, joten isot mustikkamollukat värjäsivät maaston kauniin siniseksi.

Parissa tunnissa kertyi sellainen saalis, että piti oikeasti miettiä, mahtuuko ne edes pakkaseen. Tällä kertaa olin fiksumpi ja jätin sienet muille ja keskityin mustikkaan ja puolukkaan. Koska keräilytekniikkanin on ns. pikkumainen, niin perkauskaan ei vienyt kuin pari minuuttia. Ei tästä kannata kuitenkaan sellaisia johtopäätöksiä vetää, että tästä tulisi tapa. Ehkä jatkossakin kerran parissa vuodessa.

Ongelmani alkoholi

Parin viime viikon aikana ongelmani on selvästi ollut alkoholi. Tässä vaiheessa joku lukija saattaa erehtyä luulemaan, että nyt on parin viikon ränni takana. Väärin. Tilanteeni on huolestuttavasti päin vastainen. Minähän pidän alkoholista! Tai ainakin pidin.

Nyt parin viime viikon aikana tuo humalluttava juoma ei vain yksinkertaisesti ole uponnut. Kärsivällisesti olen kuitenkin useampana iltana yrittänyt maistella tyyliin " josko tänään", mutta ei. Hörppiminen tuntui lähes väkisin kittaamiselta. Onkohan hermostolleni tapahtunut jotain peruuttamatonta?

Tässä ei varmasti auta nyt muu kuin odotella. Mitään absolutismiin viittaavaa lupausta en tule koskaan tekemään, koska olen varma että tämä "tila" on vain väliaikaista. Ehkä jo huomenna...

Kummiudesta

Kävimme eilen dinnerin ratoksi pientä keskustelua kummiudesta ja lähinnä siitä, montako kummilasta kenelläkin on. Pöydän ympärillä tuntui olevan hyvinkin kummilapsirikasta porukkaa. (poislukien luonnollisesti allekirjoittanut) Konsensus oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt niitä kummilapsia on jo aivan tarpeeksi eikä lisää välttämättä enää kaivattaisi.

Keskustelua käytiin myös siitä, mitä tehdä jos kuitenkin joku pyytää kummiksi tai miten vastaavasti reagoida, jos saa kuulla jälkikäteen olevansakin vain "epävirallinen kummi". Onneksi stand up koomikko Teemu Vesterinen tarjosi illan esityksessään vinkit siihen, miten kummiuden pystyy välttämään jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Teemu kehotti kysymään tulevilta vanhemmilta seuraavasti: "Jos se on tyttö, niin aiotteko te pitää sen?" Saa kuulemma lainata vapaasti.

Sitä sun tätä odotellessa

Ensinnäkin syksyä odotellessa. Kesä tuntuu pitävän viimeisillä rippeillään mainettaan yllä, eikä kunnon syksy ole vielä päässyt alkamaan. Ei sillä, että olisin mitenkään syksy-fani, mutta selkeä vuodenaikojen vaihtelu nyt jotenkin kuvaa edes ajan menemistä eteenpäin.

Toiseksi vuosilomaa on yhä käyttämättä useampi viikko. Lomaa on siis odotettavissa. Enää pitäisi päättää mitä ja missä. Jotenkin tuntuu, että normiarjessa pystyy edes semisti tsemppaamaan enemmän, jos on jotain kivoja reissuja odotettavissa.

Kolmanneksi tulee venattua muiden ihmisten päätöksiä. Osa isompia ja osa pienempiä. Kaikki ne kuitenkin tavalla tai toisella viivyttävät asioiden etenemistä. Ja mähän en tosiaan jaksaisi polkea paikallaan, mutta minkäs teet jos asiat on poissa sun käsistä?

Onneksi kuitenkin kohta on perjantai ja vuorossa Helsinki Comedy Festival. Sen tuloa ei voi estää ja siihen on odotettava enää vain kaksi yötä.

Muotia Korjaamolla

Lauantaina tuli tsekattua tulevan syksyn muotitarjonta Glorian Fashion Show:ssa Korjaamolla. Valitettavasti kuumaa ei ollut muuta kuin lämpötila, joka lähenteli huonosti lämmenneen saunan lukemia. Lavalla suunnatut lamput paistoivat sen verran voimakkaasti, että yleisön lisäksi siitä kärsivät myös mallit. Ei tosin niinkään hikiläiskien muodossa vaan valo oli niin kova, että ne tekivät malleistakin lähes tavallisia tallaajia. Kaikki pienimmätkin virheet ja näpyt loistivat kirkkaina.

Mitä taas varsinaiseen muotiin tulee niin lavalla ei näkynyt mitään uutta. Varsinkin kun omissa jaloissa olevat kengät kopsuttelivat runwaylla useampaankin otteeseen niin kaikki oli tavallaan jo nähty. Propsit tulee kuitenkin Safilon sisääntulosta ja balettitanssioiden käytöstä. Kerrankin jotain erilaista ja viihdyttävää.

Näytöksen jälkeen ilmaiset skumpat ja buffa jäivät korkkaamatta. Liian pitkä jono ja liian kova nälkä on aina yhtä huono yhdistelmä. Onneksi lahjakassit olivat tarjolla myös aikaisin poistuville.

Kesän päätös

Kesän päätös saatiin mukavasti pakettiin, kun katusählyfinaalit pelattiin lauantaina Kampissa. Illan setuppi oli pitkälti suunniteltu etukäteen ja pelien jälkeen olikin suunta perheasumisen ydinalueelle Pakilaan. Kamaa oli taksissa ihan pirusti ja kuski taisi epäillä, että otimme talteen myös hänen reppunsa takakontista koska ilmeisesti nousi tarkistamaan tilanteen kun me poistuimme sisälle. Mikä luotto!

Kesäillat alkavat olla lopuillaan, joten oli mukavaa istuskella ulkosalla ja grillata. Tai siis istua syömässä muiden tekemää ruokaa. Allekirjoittanut pääsi lappamaan ruokaa suuhun kilotolkulla - mikä paratiisi. Vielä loppuillastakin haaveilin (ähkyssä) siitä kermaviilifetakastikkeesta ja kanasta. Olisi pitänyt ilmeisesti pakata loput mukaan.

Suuri osa porukasta jäi niille sijoilleen, kun blondikaksikko lähti hakemaan meininkiä citystä. Ja löytyihän sitä! Välimerta valloittanut sisareni oli myös palannut maisemiin ja kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa. Ja tietenkin myös pöydällä, mistä alkoholiannokset olivat vapaasti kaadettavissa. Eipä siitä sitten sen enempää. Vahinkoja ei onneksi sattunut ja kotiinkin päästiin. Sunnuntaista ei ole paljoa kerrottavaa.

Minkin seikkailut saarella

En tosiaankaan vielä viime perjantaiaamuna tiennyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Näköjään elämä heittelee yllytyshullua aina välillä sinne sun tänne, mutta mikäs siinä jos kokemukset ovat hienoja. Tällä kertaa päädyttiin kalastus- ja lifestyle-ohjelman tekoon Ahvenanmaalle?! (jäämme odottelemaan sponsorikiitosta PAF:lta)

Minähän en tosiaan koskaan ole edes virveliä käyttänyt , joten asetelma kalastuskisaan lähdettäessä oli hyvinkin mielenkiintoinen (lue: haastava). Varsinkin kun taivaalta tuli vettä ihan reippaasti, eikä niitä kumisaappaita tullut mukaan. Huolimatta siitä, että sormet näyttivät rusinoilta kolmen tunnin märkäsession jälkeen niin fiilis oli kaikin puolin hyvä. Nyt ainakin tiedetään mikä on haspeli, mitä tarkoitttaa jigaaminen ja miksi sininen krokotiili on must.

Haukikin nähtiin todistettavasti parin päivän aikana myös meidän veneessä, mutta pulliksi asti se ei päätynyt. Päivän trendi oli selkeästi catch and release. Ajattelin seuraavaksi ryhtyä järjestämään omaa kalastusreissua kavereilleni - ketä on mukana?

Syömisen ja kalastuksen lisäksi maalasimme akvarelleja paikallisen taiteilijan johdolla sekä ehdimme katsastaa beach volleyn world tour -osakilpailun miesten finaalin. Golfiakin olisi ollut mukava käydä kokeilemassa Ahvenanmaan viheriöillä, mutta tällä reissulla siihen ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Jäipä jotain myös seuraavalle kerralle. Predatorin paluussa voidaan sitten ottaa omat merionget ja kilpakohot mukaan.

Lehdestä lainattua

"A Man stingy with money is also stingy with love".
Tähän perään voisi heittää pienen visailun lukijoiden kesken - millaisen tyypin suusta ajattelisit moisen lauseen lähtevän?

Itse en allekirjoita tuota, mutta onhan se tietysti aina bonusta että rahaa osaa käyttää jos sitä kerran on. Mitä sillä sitten haudassakaan enää tekee? Mieli tekikin viime viikolla kommentoida, kun lehdessä uutisoitiin miten Teemu Selänne oli ostanut vaimolleen 1500 euron käsilaukun. Vastineeni olisi ollut lyhyt ja ytimekäs: "V***n köyhä..."

Pertti yllättää

En tiedä, mikä on syy, mutta en ole järin usein kommentoinut tähän foorumiin ostokäyttäytymistäni. Todennäköisesti ostamiseni on liian aktiivista, eikä se omaa mitään tiettyä logiikkaa. Jos kaikkea pitäisi kommentoida, niin eipä tänne muuta tarvisi kirjoittaakaan.

Nyt on kuitenkin käynyt niinkin hassusti, että olen jo pitkään etsinyt valkoista, yksinkertaista kirjekuoren mallista käsilaukkua. Etsintä oli käynnissä ihan ulkomaitakin myöten ilman tulosta. Kunnes sitten tuli paluu arkeen, töihin ja keskustaan pyörimään. Hämmästys oli suuri, kun armoitettu Pertti Palmroth oli asettanut ikkunaansa juuri minun laukkuni.

Olen pitänyt Palmrothin kamoja vanhojen mummojen trendinä mutta nyt jouduin nöyrtymään laukunvajauksen edessä ja vierailemaan Palmrothin kaupassa Pohjois-Espalla ensimmäistä kertaa. Päätöksen kypsyttely vei kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin uskalsin oven ripaan tarttua. Ensiaskeleet olivat hyvinkin epävarmat, kunnes näin kirjekuorilaukkuja pilvin pimein eri materiaaleissa ja väreissä. Itse ostaminen olikin tämän jälkeen pelkkä muodollisuus.
Mikä parasta laukut olivat -40% alessa.

Sen verran Palmroth on kuitenkin jäljessä suuren maailman meiningeistä, että nettisivuissa olisi todella paljon kehittämisen varaa. Nytkin nettisivuilta löytyy muutaman kassin kuva ilman mitään lisäinfoa. Jälleenmyyjien lista toki löytyy, mutta eipä sielläkään mitään kuvakavalkadia ole tarjolla.

Skeittaava koira

Harvemmin on harmittanut niin paljoa kuin maanantai-iltana, ettei ollut kameraa messissä. Kuka oikeasti on nähnyt skeittaavan kultaisen noutajan? Dogi oli aivan uskomaton!

Koirahan ei tosiaan ollut mikään pentu ja kun se juoksi skedepoikien perään, niin pojat lähinnä säikkyivät. Heti kun omistajan ote irtosi laudasta niin koira nappasi sen ja lähti ponkimaan eteenpäin. Kerran nähtiin jopa edestakainen rani rampille! Ja jos nurtsi tuli eteen niin ei kun vaan toinen tyyppi uhriksi ja uusi lauta alle. Vauhti oli oikeasti huikeeta!

Omista yritti epätoivoisena saada koiraansa pysähtymään ja lopulta onnistuikin. Yleisö oli pettynyt, mutta skeittarit taisivat huojentua. Täytyy kyllä todeta, että dogi tarvii ehdottomasti oman skeden!

Barcelonan näkymät

Loma alkoi lähestyä uhkaavasti loppuaan ja vielä piti jonnekin lähteä hakemaan varmaa lämpöä. Tapoihin kuuluu, että aina kun allekirjoittanut poistuu maasta niin täälläkin alkaa hellekelit. Niin myös kävi viime viikonloppuna, mutta onneksi Barcelonan kelikään ei pettänyt.

Hotelliksi valittiin tällä kertaa Miramar eikä vähintään uima-allasalueen tai upeiden terassinäkymien takia. Allasbaarikin toimi mutkattomasti, eikä huonepalvelussakaan ollut valittamista. Ja olihan siellä tosiaan se kuntosalikin.

Mielenkiintoisin (?) näkymä koettiin kuitenkin matkalla kukkulalta alas kohti Ramblaa. Vastaan tuli +50v miekkonen uimahousuissaan - tai niinhän minä virheellisesti luulin. Ukkohan oli itse asiassa täysin nakkena vehkeet heiluen - tyypille oli ainoastaan tatuoitu speedot päälle!?! Tunnustan - jouduin katsomaan uudelleen. (En kuitenkaan kehdannut ottaa kuvaa.)

Tulihan kaupungissa käytyä hotellialueen ulkopuolellakin. Ehdottomaksi suosikkipaikaksi nousi etanaravintola Los Caracoles. Ravintolan seiniltä voi tiirailla vanhoista valokuvista siellä vierailleita julkkiksia ja niitähän riittää. Ravintola on nimittäin toiminut jo vuodesta 1835. Ravintolassa ruokailleiden kaartiin kuuluu tyyppejä aina Pavarottista Robert De Niroon. Itse jäin pohtimaan, mahdoinko istua samassa pöydässä kuin O.J. Simpson aikanaan.

Ikää lisää

Keli ei pettänyt päivänsankaria tällä kertaa, joten viime vuosi voidaan laittaa poikkeuksena historiankirjoihin. Tänä vuonna onnetar toi sekä kelin että dj:n. Joku voisi kuvitella, että oli isommatkin juhlat kyseessä. Vieraatkin löysivät onneksi paikalle vaikka yksi jos toinenkin meinasivat vaihtaa leiriä isompine skobejen perässä.

Karvakroketin mestaruus ratkaistiin tiukassa väännössä. Paikalle oli värvätty "maailman kaunein krokettipelin kutsuja" eikä kukaan pystynyt kieltäytymään osallistumisesta. Finaali ratkottiin miesten kesken ja lopulta voittaja vei omansa. Tässä vaiheessa huomautan, ettei viime vuoden voittaja eikä myöskään kakkonen (molemmat naisia) olleet puolustamassa titteleitään.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut näiden juhlien tiimellyksessä, vaikka koripalloa pelattiin tälläkin kertaa jopa mekko päällä. Eikä kukaan uskaltanut lopulta ottaa keihästäkään testikäyttöön, joten vammoilta vältyttiin niiltäkin osin. Ilmeisesti kuitenkin alkoholia tarjoiltiin tälläkin kertaa riittävästi, koska ainakin yhdelle ensikertalaiselle saatiin taas tuotettua ne "elämän kovimmat kännit". Ja viimeistään ensi vuonna uudestaan. :)

City night

Mitä syntyy, kun laitetaan samaan seurueeseen muutama blogittaja, blogien "kuvitteeliset" hahmot sekä eräskin laululintu? Vastaus kuuluu - hyvinkin hauska jokseenkin erittäin alkoholipainotteinen ilta.

Keskustelu alkoi herraseurassa terassitunnelmissa hyvinkin maltilliseen sävyyn. Vaihdettiin kuulumisia, puhuttiin kesäkelistä, lapsista ja lastenkutsuista. Eipä aikaakaan, kun päästiin jo itse asiaan. Eräs seurueen herrasmies yritti vaihtaa puheenaihetta, kun keskustelu siirtyi "reisevaginaan". Ei onnistunut. Tekstiilikaksosetkin löysivät toisensa ja piknik peittokin oli valmiina. Hesarin Mempparissa kumottiin halpaa skumppaa pullotolkulla - olisihan se synti suomalaisilta jättää 12€ skumpat tilaamatta.

Ilta jatkui torstaiseen city night -tyyliin Yökyöpeliin. Paras esitys ei tällä kertaa tullut omien joukoista, ellei siksi lasketa pöydän tyhjentämistä törmäyksellä. Pesulalaskut ovat muuten jo matkalla!

Loppuillasta ei juuri suuren suuria muistelmia tarvi kirjoittaa. Toisaalta ne Krunikassa lentäneet makkaraperunat olisivat varmasti huvittaneet muitakin. Tai ainakin näin jälkikäteen.

Cascais, Portugal

Toistaiseksi paras viikko kelien (ja majoituksen) puolesta tuli vietettyä Cascais:sa Portugalissa. Grande Real Villa Italia oli kaikin puolin loistava irtiottopaikka arjesta. Jos loma ei tähän mennessä vielä tuntunut lomalta, niin nyt tuntui.

Muita suomalaisia ei näkynyt, mutta sen sijaan molottavia tanskalaisia sitäkin enemmän. Mukaan mahtui myös pari karvamattoa appelsiinit kainaloissa ja saksalaispariskunta, joka ei tiennyt että olisi kohteliasta pitää ne bikinit päällä uima-altaalla. Palvelu pelasi moiteettomasta ja uusi suosikkikin löytyi kesäjuomaksi.

Hotellin Spa tuli myös testattua ja huomattua, että se kokovartalokuorintahan kannattaa yleensä ottaa viikon ruskettamisyritysten jälkeen eikä esimerkiksi sitä ennen. Ruoka oli maittavaa, eikä se tosiaankaan loppunut kesken. Allasbaarin suosikkilounas oli yllättäen sushi-setti. Fisut vaikuttivat kieltämättä tuoreilta.

Itse Lissaboniin tuli heitettyä vaika puolen päivän keikka ja sekin ostoskeskukseen. Koska mitään varsinaisia tarpeita (taaskaan) ei ollut niin visaa tuli vingutettua yllättävän vähän. Casino Estoril tuli myös kokeiltua. Paikka oli kuin suuri eläintarha, missä apinat vetivät röökiä suurina ryhminä pelipöytien ympärillä. Ensimmäinen kasino muuten, mihin pääsi ilman henkkareita ja se kyllä näkyi!

Olisihan tuonne voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa, mutta se olisi varmaankin tarkoittanut henkilökohtaista konkurssia. Green feet kun eivät myöskään olleet ihan ilmaisia, eikä sen puoleen mikään muukaan tuossa hotellissa...

Eskimoprinsessa

Sinä aikana kun Minkit kirmasivat Yyterissä pallon perässä, putkahti pieni tyttölapsi maailmaan 4.7.2009.

Eskimoprinsessalla on tukkaa enemmän kuin viisivuotiailla keskimäärin ja kohta se taitaa käyttää jo äitinsä kenkiäkin. Joka tapauksessa suloinen paketti kuin mikä!

Se on LOMA nyt

Nyt on työmailit laitettu pois vilkkumasta kännykässä sekä toimiston avaimet on irrotettu avainnipusta. Seuraavan kerran suon ajatuksia työhommiin elokuussa. Mikäli teillä rakkaat lukijani on mahdollisesti jotain asiaa tämän blogin kirjoittajalle, niin pistäkään tekstaria tulemaan. Duunimaili on nyt suljettu.

Kesätunnelmissa kohti Poria

Jotta minkkeily ei jäisi pelkästään blogin kirjoittamiseen, on Minkeille ollut lähes pakko pistää pystyyn erinnäisiä urheilujoukkueita. Viime aikoina Minkit Racing Team on saavuttanut mainetta katusählykaukaloissa ja tulevan viikonloppuna olisi tarkoitus hoitaa hommat kotiin myös biitsifutisareenalla.

Ja koska kaikkihan tietävät, että lahjattomat treenaa, joten niinpä myös MRT tyytyi myös ainoastaan yhteen harjoituskertaan Hietsussa ennen varsinaista h-hetkeä. Ihan hyvä niin, sillä sen verran kiivasrytminen laji on kyseessä, että useammalla harjoituskerralla olisi nykyistäkin useampi peluri saattanut joutua vammojen uhriksi. Nyt kuitenkin käsittääkseni kaikilla joukkueen jäsenillä on ruumiinosat ehjinä - yhtä mahdollista kylkiluun hiusmurtumaa lukuun ottamatta.

Toivotaan kuitenkin, että sekä pelaajat että hiekka on kuumaa Yyterissä viikonloppuna. Kylmäpussit ja teippi on jo pakattu.

Prahan plussaa ja miinusta

Keskiviikkona suuntasin duunireissulle Prahaan. Otti päähän heti kättelyssä, kun keli perillä oli kaikkea muuta kuin Helsingissä. Bonuksena kone tietty myöhässä eikä hotellihuonekaan ollut valmiina. Kaikkein parasta oli luonnollisesti ihka ehta itäeurooppalainen tapa eli se, että joka paikassa sai vetää röökiä. Eikä tietenkään meikäläisen huone ollut lähelläkään non-smoking kerroksia.

Jahka noista vastoinkäymisistä jotenkin pääsi yli, niin pystyi toteamaan hotellin olevan ihan ok mestoilla. Varsinainen plussa tuli kuitenkin siitä, kun meikäläinen aikoi aloittaa pannareidensa viipaloinnin keikkuvalla terassipöydällä niin naapuripöydän nuori mies sanoi jotain paikkallisella kielellä ja kumartui meikäläisen pöydän alle korjaamaan keikkuvan jalan. Uskomatonta! Kyllä se Praha on vaan mukava kaupunki.

Kuumaa juhannushuumaa

Juhannussuunnitelmiin tuli viime hetken muutoksia, joten Parainen jäi näkemättä. Merenrantamaisemat vaihtuivat Pataässän kuumaan huumaan. Sitä ennen kuitenkin muutama jakso Kumman kaa viihdettä pisti melkein harmittelemaan, että se juhannuskossu jäi hankkimatta.

Patiksessa ei sitten enää harmittanutkaan, vaikkei ihan pelti kiinni oltukaan. Nimittäin kaikki muut olivat ilmeisesti ehtineet aloittaa juhannuksen juhlimisen vähintään pari päivää aiemmin kuin me. Tunnelma oli todella "kuuma". Ukkojen lähestymisyritykset saavuttivat huippunsa, kun jo 10 känniääliö kävi Miss T:n sääriin käsiksi viiden minuutin sisällä. Onneksi iso mies oli mukana, muuten jälki ei olisi ollut niin kaunista.

Jätimme Patiksen kuumaan huuman taaksemme hyvissä ajoin ja lähdimme kokeilemaan onneamme laukkaradalla ja hyrrän parissa. Bollinger maistui ja hauskaa oli. Utareita kului, mutta poiskin selvittiin plussan puolella. Illan bonusarvonnassa vielä kolme kertaa makkaraperunat ja Kumman kaa putki jatkui. Ei huono juhannus tämäkään.

Viikko vierähti

Viikko vierähti taas kerran aivan yllättäen. Tuli hurrailtua venäläisten kanssa futismatsissa ja omien kanssa Yökyöpelissä. Matkan varrelle osui myös eräs toinenkin anniskeluravintola sekä yksi etäpäivä. Lauantaipäivä vierähtikin sitten Kimpisen sinisellä tartanilla ja ilta eräänkin rivitaloasunnon takapihalla.

Maija Mehiläinen oli todellisessa vedossa ja keli oli kuin parasta Lapin kesää. Otimme joukolla pienimmästä mallia ja söimme itsemme tainnoksiin. Taisi siinä tosin pari virkistävää juomaakin mennä. Tarjoilut oli aamullakin kuin parhaassa hotellissa, melkein teki mieli jäädä Lappeenrantaan pidemmäksi aikaa. HKI kuitekin kutsui jo hyvissä ajoin ja huomenna uuteen viikkoon vanhoin kujein.

Aikuisten yu-koulussa olisi muuten huomenna tarjolla pituusoppia mm. allekirjoittaneen toimesta klo 17.30. Lisätietoa HKV:n veteraanisivuilta.

Turhautumisen maksimi

Minähän olen hyvinkin tunnettu siitä, että tasaisin väliajoin iskee jos jonkintasoinen urheiluvamma joka aiheuttaa pakollista urheilutaukoa. Paljonkin pahempia on koettu kuin tämä nykyinen hermopinne, mutta tämä on nyt jotenkin poikkeuksellisen hankala. Vaikka pinnetilan pitäisi tuntua pakarassa niin tällä hetkellä on enemmänkin sellainen fiilis, että se pinnetila on korvien välissä.

Kun ei pääse kunnolla urheilemaan, niin tuntuu että kaikki asiat vähän tökkii. Mikään ei oikein suju ja kärsivällisyyttä koetellaan. Muiden ihmisten kyvyttömyys (siis kuviteltu kyvyttömyys) nousee pintaan joka käänteessä. Ja kun duunissa on enemmän hommaa, niin sitä jatkuvaa paapopista ja opastusta ei vaan jaksaisi. Missä on ihmisten omat aivot?

Yleensä en laske päiviä lomaan, mutta nyt on todellakin sellainen olo että olen loman tarpeessa. Ellei heinäkuun alku ala tulla hemmetin nopeesti, niin suoni varmasti katkee päästä. Nykyistä turhautumisen tilaa ei vaan jaksaisi enää yhtään ylimääräistä päivää. Miten se onkaan niin, että hellekeleillä ei tätäkään turhautumista edes huomaisi?

Aikuisten yleisurheilukoulusta ja eräästä eurovaaliehdokkaasta

Maanantaina oli taas Eltsussa aikuisten yu-koulun vuoro. Itselläni ei ollut virallista vetovastuuta, mutta kävin kohteliaisuudesta (?) ilmoittamassa läsnäolostani ja johan se nakki napsahti.

Olen tavannut A.Bryggaren aiemminkin pariin otteeseen, mutta varsinaista keskusteluyhteyttä meille ei ole syntynyt ennen eilistä. Ja sanotaanko näin, että ei ole niin väliksi vaikkei syntyisi jatkossakaan. Herra oli tulossa opettamaan innokkaille aikuisyleisurheilijoille pikajuoksun saloja ja voin kertoa, että ainakin ego oli kohdallaan. Asenteesta en sanoisi samaa. Olisi voinut luulla, että eurovaaliehdokas olisi hieman panostanut edes omaan ulosantiinsa, mutta niin ei tosiaan käynyt.

Onhan Hra Bryggare aikoinaan saavuttanut yleisurheilu-urallaan paljon, mutta kenties kannattaisi laskeutua jalustaltaan hieman siinä vaiheessa kun ryhdytään Matti ja Minna Meikäläisille opettamaan uusia juttuja. Kysehän ei ole siitä, että tässä tähdätään arvokisoihin vaan lähinnä uusien ja toivottavasti kivojen juttujen kokeilemisesta.

Herralla oli täysin natsimainen lähestymistapa koko touhuun, eikä ilmeisesti kehuja sadellut. Ennen varsinaisen opetuksen alkua hra haukkui muut kouluttajat ja pari muuta ex-urheilijaa siinä sivussa. Hän osoitti heti olevansa "tavallisten tallaajien" yläpuolella ja piti myös huolen siitä, ettei kenellekään varmasti jäänyt intoa hakeutua ainakaan hänen opetukseensa uudelleen. Sinänsä ihan ok - meidän ryhmän oli helppo nousta suosikkiopejen pallille.

Pistää tosin hieman miettimään, miten ihmeessä Hra Bryggare on joskus valittu eduskuntaan ja vielä pariinkin otteeseen. Eilisen esityksen perusteella en missään nimessä edes harkitsisi ko. henkilön äänestämistä eurovaaleissa. Harkitsiko joku muu?

Banaania pintaan - mikä kesä!

Uskomattoman upea lämpöaalto on osunut Helsinkiin ja houkuttelee meikäläisen ainakin saman tien ulkoilma-aktiviteettien pariin. Perjantaina kirmattiin yleisurheilun merkeissä, launtaina golfattiin ja sunnuntaina olisi tarkoitus ensin pelata beachvolleyta ja sen jälkeen vielä golfata päälle.

Poikkeuksellinen auringonpaiste pistää samalla aurinkorasvat testiin. Olin pitkään sitä mieltä, ettei Suomessa paista aurinko niin vahvasti, että täällä pitäis käyttää jotain rasvoja. Onneksi sentään joissakin asioissa vanhemmiten näköjään viisastuu. Ehkä tässä on siis vielä mahdollisuuksia välttää melanooma. Tosin luomien määrän ja koon seuraaminen kropassa on täysin mahdotonta.

Joka tapauksessa nyt siis laitetaan rasvaa pintaan. Nassuun isoa kerrointa, ettei tule maksaläiskiä ja kroppaan jotain, joka pysyy. Ei siis läträtä pelkällä banaanilla vaan otetaan käteen Banana boatin spf 15. Vai voiko aurinkorasvalta enempää toivoa: "long lasting, ultra swetproof, non-greasy, waterproof". Enää ei tarvita kuin joku joka levittää rasvan pintaan. Hietsu here I come!

Tulkintakysymys

Viime aikoina on keskusteltu tulkintakysymyksestä muissakin foorumeissa, mutta tämä ei mitenkään nyt liity siihen. Tällä kertaa asia koskee nimittäin kutsujen tulkitsemista. Ihan siis sitä, että jos sinut kutsutaan jonnekin - ihan mihin tahansa tapahtumaan - niin ketä oletat kutsun koskevan?

Itse otan kutsut aina henkilökohtaisina ellei niissä sitten lue erikseen avec. Jos minua pyydetään mihin tahansa kokoontumisajoihin, niin en suinkaan oleta, että minun odotetaan tuovan paikalle myös avecin. Kyllähän minä sen avecinkin voin mukaan ottaa, mutta siitä toiveesta sopii kutsun laatijan mainita erikseen. Minä olen kuitenkin itsenäinen olento, enkä esiinny jokapäiväisessä elämässä me-muodossa.

Tästä syystä minä joskus (itse asiassa aika useinkin) ihmettelen tiettyjä tahoja, jotka aina ottavat mukaansa "sen toisen puoliskon" vaikka häntä ei olisi edes kutsuttu. Jos kutsun lähettäjällä ei vain satu olemaan "sen toisen puoliskon" yhteystietoja, niin hän varmasti mainitsee siitä kutsussaan mikäli toivoo, että "se toinenkin" tulisi paikalle. Mikäli siis kutsussa lukee vain sinun nimesi, niin älä pliis ilmoita että "me tullaan".

Ja hyvät ystäväni - jatkossakin voitte olla varmoja siitä, että minun lähettämissäni kutsuissa lukee joko avec tai sitten se lähetetään erikseen sille "toiselle puoliskolle", mikäli kutsu koskee useampaa kuin yhtä henkilöä.

Ekaa kertaa totoamassa

Eilen haettin fiiliksiä Vermosta. Suu meinasi mennä mutrulle jo ennen kuin edes pöytään päästiin. Hieman nimittäin kummastutti ja hämmästytti tapa, millä Vermossa rahastettiin jengiä. Joka luukulla piti antaa rahaa, vaikkei edes totoamaan vielä ehditty. Ravintolaankin piti maksaa erikseen vaikka sinne oli tehnyt pöytävarauksen ja olimme luonnollisesti menossa syömään.

Joka tapauksessa fiilis oli lähes katossa, kun niitä kaksari, troikka ja V5 kuponkeja siinä pöydässä askarreltiin. Vihjelinja kävi Kurikkaan kuumana ja osittaista asiantuntemustakin tuntui löytyvän. Suuret voitot jäivät tosin saavuttamat muilta paitsi raviohjastajan pojanpojalta. Yllätys.

Ensi kerralla - seuraava kertahan tulee tosiaan varmasti - emme varaa pöytää Raviinista. Pöytiintarjoilu oli Sorexhon toimesta maailman hitainta, eikä nälkäisillä minkeillä oikein jaksanut pinna venyä kun ei ruokaa edes päästy tilaamaan. Tippejä ei jätetty.

Seuraavalla kerralla siis menemme suosista rahvaan puolelle, otamme omat eväät tai syömme hodareita ja mä lupaan keskityttyä voittajavetoon. Kaksaria tietenkään unohtamatta.

Lomaa odotellessa

Päätin tukea työnantajaani ja otin kaikki lomarahani lomana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tälle vuodelle on vielä käyttämätöntä lomaa reilut kahdeksan viikkoa. Nyt sitä sitten odotellaan.

Minä en koskaan pysty päättämään kovinkaan ajoissa lomieni ajankohtaa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta tai käsky tule ylhäältä vaativaan sävyyn. Niinpä en ole vieläkään saanut merkittyä päivämääriä duunin lomakalenteriin. Tietoa on kuitenkin minulta jo useampaan otteeseen kyselty, mutta olen onnistunut väistelemään aihetta. Onneksi kalenteria hallinnoiva henkilö on tämän viikon itse lomalla, joten ainakin viikko armonaikaa on saatu.

Kyttäisin mielelläni ne parhaat kelit lomani ajaksi (kuten varmaan moni muukin). Näin ollen kesäkuu on yleensä automaattisesti pois laskuista, koska silloin voi vielä helposti sataa räntää. Eli jatketaan keskustelua heinäkuusta. Aloittaako loma heti alusta vai kenties puolesta välistä? Hmmm. Tällä ajatuksella voikin sitten leikkiä loppuviikon ja tehdä samalla ehkä vähän töitäkin...

Samalla voi pohtia, että mihin reissuun sitä kesällä lähtisikään ja mitä lomia säästäisi syksyyn. Balin surffireissu kuulostaa edelleen pirun hyvältä vaihtoehdolta syys/lokakuulle.

Suomen vanhin kaupunki

Olin eilen tilaisuudessa, missä keskusteltiin Porvoon valtiopäivistä ja siitä, että Porvoo on itse asiassa Suomen toiseksi vanhin kaupunki. Suomalaiselta mieshenkilöltä en olisi odottanut jatkokysymystä: Mikä sitten on Suomen vanhin kaupunki?

Tyyppi kuitenkin huomasi nopeasti hölmöytensä ja yritti paikata tilannetta selityksellä, että on viimeiset kolme vuotta viettänyt naapurimaassamme Ruotsissa. Sain kerrankin pidettyä suuni kiinni, etten tokaissut ääneen kaikkien kuullen, ettei Ruotsin sentään susta tyhmää pitäisi tehdä...

Viikonloppu Vierumäellä

Viikonloppu sujui Vierumäellä sporttisissa merkeissä. Lajirepertuaarissa oli golfia, tennistä, biitsiä ja punttia. Lisäksi luonnollisesti sivistynyttä (?) yhdessäoloa.

Urheilun lomassa nautittiin myös hyvästä ruuasta. Näin ollen kalorinkulutus ei varmasti mennyt negatiivisen puolelle. Ruokaa nimittäin riitti. Juomaakin kului toisilla hieman enemmän kuin toisilla - oma saldo taisi olla yksi siideri ja sekin vasta sunnuntain golfkierroksen jälkeen.

Onneksi tämän "kuivan" viikonlopun saldona syntyi sentään yksi hyvä idea. Ideahan ei sinänsä ole uusi, mutta nyt se vaan tuotiin esiin toisenkin tahon toimesta. Kasari kunniaan - nyt lähdetään raveihin. Ammattilaisen suosituksesta pöytäkin tuli saman tien buukattua Raviinista. Vermoa odotellessa.

Hyvä kiertoon

Sain lauantaisilta vierailta upean kukkakimpun. En valitettavasti ole niin onnellisessa asemassa, että minulle kannettaisiin joka viikko (tai edes joka vuosi) kukkia. Nyt niitä kuitenkin tuli ja vielä kunnon kimppu. Eikä siis todellakaan mitään nahjuisia ruusuja. Olin todella otettu.

Hyvä tuli laitettua kuitenkin kiertoon, koska kukat olivat varanneet allekirjoittaneelle pikku yllärin. Kun kukkien terälehdet pääsivät avautumaan viimein täyteen loistoonsa niin se tuoksukin oli suorastaan tyrmäävä. Kuten jo kertaalleen tänään puhelimessa totesin - se päihitti kirkkaasti Wunderbaumin.

Koska olen allerginen kaikelle mahdolliselle, niin nenäni ei oikein hyväksynyt tuota uutta kodissani leijuvaa tuoksua. Ja koska minulla ei ole parveketta, jouduin ongelman eteen - mitä tehdä tuolle upealle kimpulle?! Muutama kukista oli vielä täysin avautumatta, joten eihän sitä roskiin voinut viedä. Naapureitakaan en tunne, paitsi sen toisessa rapussa asuvan koiranomistajan, mutta jotenkin ei tuntunut hyvältä idealta viedä kukkia kuitenkaan sinne. (olisin tosin varmaan vienyt, jos olisin tiennyt että siellä ollaan allergisia...)

Päädyin ilahduttamaan kimpulla kulmakioskin yksityisyrittäjää. Kyse on yli 60v naisesta, joka pitää "lipaset" (oikea nimi Kioski Ilposet) kiskaa auki joka päivä 9-21. Koskaan en ole muita työntekijöitä siellä nähnyt. Tuntui rehellisesti siltä, että hyvä tuli laitettua kiertoon.

Vappu paketissa

Vappu oli vauhdikas alusta loppuun. Juhlat olivat onnistuneet ja Vapun päivänäkin keli suosi. Hieman siinä Kaivarin piknikillä oli ilmassa tuomiopäivän elkeitä. Tahti kiihtyi sitä mukaan kun skumppapullot poksahtelivat auki. Kuvamateriaali on täysin julkaisukelvotonta, mutta oheen silti pieni kuva-arvoitus: Ketä on kuvassa?

Illalla fanitettiin tietysti Mikko Alataloa asianmukaisissa sinisissä laseissa. Vaikka niitä jaettiinkin ilmaiseksi niin silti ne olivat trendikkäämmät rillit kuin monella muulla. Jengi oli mukavissa Vappu-fiiliksissä ja meininkiä riitti. Illan kruunasi luonnolllisesti Stig Dogg.

Kotimatka taivalleettiin yhdessä tuntemattoman daamin kanssa, joka oli onnistunut hukkaamaan toisen vaihtokenkänsä. Pienet oli senkin mimmin huolet, koska hän päivitteli meille useampaan kertaan miten häntä hävettää soitella seuraavana päivänä sinne etkopaikkaan ja kysellä kadonneen ballerinansa perään. Hmmm. Jos se kerran niin hävettää, niin miksei jätä soittamatta.

Wappuhuolet

Kalliit on laulujen lunnaat

Mitä enemmän tulee ikää, sitä rankemmat voitonjuhlat se näemmä vaatii. Onneksi näitä ei kuitenkaan ole kuin kerran vuodessa - siis per laji. Elegiaa on tullut siiterattua joskus muinnoin tilanteessa jos toisessakin´ja jotenkin fiilis oli tuon Eino Leinon luoman tunnelman kaltainen, kun lauantain karkeloiden huumasta pyrin voiton puolelle sunnuntaina. Tappio oli kuitenkin myönnettävä, kalliit olivat laulujen lunnaat.

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Onneksi Vappu on jo ovella ja kaiken tuon voi tehdä taas uudelleen. Laulua en lupaa vaihtaa, se tulee jatkossakin olemaan Saku Sammakko.

Wappu-haasteet

Tavoilleni uskollisena pidän tänäkin keväänä Wappu-juhlat. Säästääkseni omia naapureitani suostuttelin lähipiiriä näyttämään vihreää valoa, jotta juhlaresidenssi olisi tänä vuonna muualla kuin Krunikassa. Vetoomus meni läpi, mutta toi samalla hieman muita haasteita. Meren läheisyydessä oleva "kesäasunto" on kaikin puolin loistava paikka pitää Wapun vastaanottajaisert, paitsi että paikan valinta tuo pari ihan pientä ongelmaa.

Kämpässähän ei tosiaan kukaan vielä virallisesti asu, joten sieltä puuttuu paljon olennaista rekvisiittaa. Lasitettu parvekehan on superjees juttu, mutta vasta sitten kun siellä on jotain kalusteita. Tarjottavaakin olisi mukava laittaa jonnekin esille - esimerkiksi ruokapöytä olisi kiva lisä. Ja kaikki vieraat eivät ehkä jaksa seistä, joten pari tuolia toimisi myös. Eikä vielä taideta juhlia myöskään yötöntä yötä, joten valoja kaivataan ainakin osoittamaan juomalasien paikkaa.

Eihän tässä nyt ole vielä mikään kiire. Onhan tässä vielä viikko aikaa. Kyllähän tässä nyt voi jo rentoutua, koska kaikilla huonekaluliikkeillähän on niin suuret varastot, että tavaroiden toimitus tapahtuu parissa päivässä. Eikös niin...?

Kuvaterveisiä Ameriikasta

Home sweet home

Kotiin on palattu, mutta aiheet pysyvät samoina. Atlantin ylittämisen ja huutavien kakaroiden jälkeen oli mukavaa siirtyä viimeiselle etapille Damista HKIin. Tai niin luulin, kunnes omalle kohdalle sattui se vierustoverien pahin painajainen: ylilihava ja pahalta haiseva afrikkalainen.

Siinä oli hekuma ylimmillään, kun se mätäs valui koko ajan mun puolelle sekä käsinojan alta että päältä. Lisäksi tyyppi pyöri tuolissaan sen minkä pystyi ja töni mua koko paluumatkan viiden sekunnin sykleissä. Vaikka yritin tekeytyä miten pieneksi tahansa niin joku sen kasan ruuminosa koski muhun jatkuvasti ja mä tunsin, miten se haju tarttui. Ja konehan oli luonnollisesti aivan täysi, joten pakomahdollisuutta ei ollut.

Eipä ole lomalta kotiinpaluu maistunut näin makealta pitkään aikaan. Siis siitä hetkestä lähtien kun avasin oman kämppäni oven ja sain nakattua haisevat matkavaatteet pesukoneeseen. Yök.

Siella kaikki on suurta

Tulin taas visiitille suurten lupausten ja ihmeiden maahan Ameriikkaan. Suurta on kuitenkin muutkin kuin lupaukset ja autot. Nimittain ihmiset.

Onhan Suomessakin lihavia ihmisia, mutta eivat ne sentaan mitaan valtamerilaivoja ole. Olen ilmeisesti henkisesti viela niin lapsenkengissa, etta leuka loksahti auki jalleen kerran, kun ensimmainen naista Ameriikan ihmeista kaveli (tai vyoryi) vastaan. Miten ne pystyvat siihen?Ostoskarryja tyontava nainen oli kolme kertaa isompi kuin ne karryt!?

Itse asiassa hyvinkin helposti. Ei tarvinnut itsekaan kayda kuin pari kertaa ulkona syomassa ja tunsin, miten perse alkoi leveta ja naama turvota. Hyvinkin nopeasti teki mieli syodakin illalla kotona salaattia barbequen sijaan ja lahtea ehka salille polkemaan pyoraa. Ainakaan tassa kaupungissa ei ole mitaan mahdollisuutta syoda ulkona edes semisti terveellisesti. Ja silta tama kansa nayttaakin.

Onneksi muistin laittaa tallentumaan suosikkisarjani "Olet sita mita syot". Sita katsellessa onkin sitten mukava tunkea sita kotimaista "kevytta" kebabia naamaan ja jatkaa muiden ihmisten ruokailutottumusten arvostelua omalta sohvalta...

Ehtivää sorttia

Viimeisimmän projektini tiimoilta olen saanut useita kommentteja tyyliin "miten sä ehdit" tai "miten sä jaksat". Itse asiassa ihan helposti. Ei nämä blogien kirjoittamiset järin paljon ylimääräistä eforttia vaadi. Teksti tulee suht itsestään, eikä tässä näppäimistön päällä tarvi tuntitolkulla maata. Jos ei juttu luista niin sitten ei kirjoiteta.

Kieltämättä viime päivinä ajatukset on lähinnä pyörineet meidän Naiset treenaa blogin kehittämisessä ja mahdollisesti oman sporttisaitin lanseerauksessa. Sitähän silmällä pitäen sportti-gallup on tähän blogiin pistetty pystyyn. Kiitokset vain kaikille kommenteista ja lisääkin sopii laittaa!

Kai sitä voi todeta samaan syssyyn olevansa suhteellisen ehtivää sorttia. Kotona sohvaperunana makaaminen ei vaan niin sanotusti "sovi mun pirtaan". Tai onhan sillekin aina aikansa ja paikkansa. Enpä tainnut viime sunnuntaina sohvalta paljoa liikahtaa. Sen verran rankka oli lauantaina pelireissu... Tätä naputellessani venyttelen kuitenkin olkkarin lattialla ja juon maitoa. :)

Gallup - Jos lukisit liikunta-aiheista blogia...

Tätä voisi kutsua pienimuotoiseksi gallupiksi. Koska vapaa-aikaa on NIIN pirusti, eikä koskaan ole mitään tekemistä niin kaikenlaisia projekteja pitää käynnistää. Tällä hetkellähän Naiset treenaa -blogi pyörii jo, mutta hinku olisi kova kehittää juttua edelleen. Toisin sanoen muokata juttuja siihen tyyliin, että tarinaa olisi muidenkin kuin itse postaajien mielekästä lukea.

Näin ollen olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata seuraavaan kysymykseen:

Mikäli voisit kuvitella lukevasi liikunta-aiheista blogia/sivustoa, niin mitä toivoisit sieltä löytyvän?
Treenivinkkejä, venyttelyohjeita, urheilutapahtumia & fiiliksiä, väline yms. testausta... mitä?

Kiitos vastaajille!

Reikäpallon perässä

Tällä viikolla on ehditty käydä neljän eri ryhmittymän kanssa juoksemassa reikäpallon perässä. Sukupuolijakauma on ollut vaihteleva - parissa jengissä pelkkiä miehiä ja parissa vastaavasti vain mimmejä. Taso on kautta linjan ok, joten juosta on saanut tarpeeksi ja kaikki keinotkin on tullut käytettyä.

Itse en ole todellakaan mikään "kynäniekka" salibandykentällä. Jalka kuitenkin nousee ja pidän kunnon vauhdista kaukalossa. Hermoa kiristää nopeasti erinnäiset yksinyrittäjät, jotka eivät pallon saatuaa tahdo luopua siitä mitenkään, vaan niska kyyryssä yrittävät epätoivoisina rynniä kohti maalia. Toinen suosikkiryhmä on nk. taiteilijat. Tämä tyyppi yrittää jokaiseen mahdolliseen kohtaan erilaista harhautusta tai jalkakikkaa, joista ehkä yksi sadasta onnistuu. Eikä tämäkään tyyppi koskaan syötä.

Ehdoton suosikkihahmoni kentällä on kuitenkin se entinen lätkänpelaaja (mies), joka turhautuu täysin siinä vaiheessa, kun ei pärjää naiselle. Tätä sain tuta maanantain firmaliigan karkeloissa, kun pariinkin otteeseen joku oli laittamassa ilmoja pihalle. Loppupeleissä sain makseltua kalavelkoja myös takaisin. Enhän mäkään sentään mitään reilunpelinpalkintoa ollut hankkimassa.

Koomisinta oli kuitenkin, kun vastapuolen vaihtopenkki huutaa mulle jäähyä, kun niiden pelaaja on rähmällään kulmassa. Ei kai kukaan mies nyt edes kehtaa myöntää, että joku niitä 20kg kevyempi daami ajeli ne kumoon säbäkaukalossa. Haloo... Onneksi voitettiin ja reilusti.

Chamonixissa oli kelit kohdallaan

"Kriisitiina" ja se blondimpi versio matkasivat viime viikonlopuksi Chamonixiin. Ennen perille pääsyä ehdittiin jo fiilistellä auringosta, vuorista ja jopa purosta. Taisi matkalle osua yksi putouskin.

Täytyy sanoa, että kelien suhteen ei olisi paljon parempaa voinut toivoa. Tai ehkä olisi voinut olla jopa pari astetta viileämpi, ettei lumi olisi mennyt sohjoksi ihan niin nopeasti. Taidettiin nähdä ehkä yksi pilvi koko reissulla, joten just ja just pystyttiin viikonloppu Alpeilla viettämään.

Se, että viinilasillinen maksoi vain 2,50, oli luonnollisesti bonusta. Sen sijaan hotellivalinta uima-altaineen ja porealtaineen oli täysi kymppi. Ja pienenä terkennuksena - altaathan olivat luonnollisesti lämmitettyjä ja ulkona. Mikäs se mukavampaa laskupäivän jälkeen lillua altaassa oman partsin alla.

Ikäväähän tuo oli arkeen palata, mutta eihän noi kelitkään voi loputtomiin jatkua. Ehkä se aurinko löytää tiensä pian tännekin ja jos ei, niin parin viikon päästähän tässä ollaan jo Miamissa. Saas nähdä lähteetkö Late messiin. Chamonixissa se ehti jopa terassille.

Teeveetarjonnasta

Istuin eilisen illan liimattuna sohvaan, koska sporttailu oli nou-nou flunssaisesta olotilasta johtuen. Niinpä tuli taas tsekattua tämänkin maan kanavien tv-tarjontaa. Puolustukseksi - mä yritin kuitenkin opiskella venäjää samalla.

Pari sanaa tästä tarjonnasta. Miten voi olla mahdollista, että samana päivänä peräkkäisiin kellonaikoihin tulee hääohjelmaa parilta eri kanavalta. Ketä kiinnostaa?! Ilmeisesti hyvinkin monia, koska ohjelmia tulee useampia ja itsekin tajusin niitä katsovani.

Parhaat palat olivat ehdottomasti toisen parin hääjuhla, koska sulhanen oli selvästi hieman enemmän humaltunut kuin ehkä olisi ollut toivottavaa, mikäli aikoo pärstäänsä valtakunnallisella tv-kanavalla näyttää. Morsiamen ryöstön yhteydessä harvemmin on morsmaikun naamalta näkynyt niin väkinäisiä ilmeitä, kun sulhon känniset kaverit yrittävät viihdyttää daamia. Jotenkin oli aistittavissa, että ne pojat ja morsio eivät ole parhaita kamuja...

Toisen ohjelman tähtihetki oli ehdottomasti, kun bestman-parka yritti järjestää jotain polttareiden tapaista sulhaselle. Daami oli kuitenkin antanut tiukat ohjeet: polttarit saavat kestää vain yhden päivän eikä sulhanen saa juoda pisaraakaan alkoholia tai häitä ei tule. Hmmm. Mitäköhän siinä parisuhteessa on luvassa jatkossa? Toisaalta kyllä se mun mielestä viestii jo jotain, jos kundi on ottamassa tulevan vaimonsa sukunimen ilman sen kummempia perusteluja.

No, se torstain tv-tarjonnasta. Onneksi sentään kaikkina muina iltoina tuntuu tulevan vähintään yksi CSI tuutista ulos. Mustakin tulee isona rikospaikkatutkija. Siis tv-sarjaan.

Yskänlääkkeiden ihmeellinen maailma

Minähän en luonnollisestikaan usko yskänlääkkeiden tehoon. Yskähän lähtee yskimällä, eikä siihen mitkää tropit tai rohdot auta. Aika ajoin haluan kuitenkin uskoa lääketieteen kehitykseen ja ostan apteekista jotain ruskeaa litkua ärsyttävän vaivan kitkemiseksi.

Tänään koitti taas tuo päivä. Apteekissa oli palvelevaa henkilökuntaa ja yhdessä ryhdyimme määrittelemään yskäni laatua. V*n ärsyttävä - ei ollut kuitenkaan se käytetty määre, vaikkakin itse olenkin yskän laadusta vain ja ainoastaan tuota mieltä. Käteen jäi lopulta pullollinen Tuxia "tilapäiseen yskänärsytykseen".

Kun ryhdyin tutkimaan pakkausta tarkemmin, huomasin ensin, että kyseessä on kolmiolääke. Tämän jälkeen päätinkin poikkeuksellisesti lukaista myös pakkausselosteen. Osiossa "Mahdolliset haittavaikutukset" luki seuraavaa: "Yleisimmin on esiintynyt ihoreaktioita, närästystä, väsymystä, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Sorbitoli ja glyseroli saattavat aiheuttaa vatsavaivoja ja ripulia." Mitä??!!

Yhtäkkiä yskä ei tuntunutkaan läheskään niin ärsyttävältä. Jos pitäisi valita mahdollisten haittavaikutusten ja yskän väliltä, niin kyllä yskä saisi jäädä. Tällä kertaa luotin kuitenkin siihen, etten kuulu tuohon vähemmistöön vaan korkkasin pullon. Uskallan yhä käyttää tietokonetta, vaikka "Tuxi saattaakin vaikuttaa haitallisesti kykyyni käyttää koneita".

Iloista mieltä

Tutustuminen koiranomistajaan

Ovikello soi sunnuntaina iltapäivällä napakasti. Koska en tunne naapureitani, enkä ole halukas sen kummemmin tutustumaankaan niin en aikonut avata ovea. Kello soi kuitenkin toisenkin kerran jopa hieman vaativasti, joten päätin tehdä poikkeuksen, koska jollakin oli ilmeisesti asiaa.

Oven takana oli - ylläri pylläri - naapurirapun koiranomistaja. Hän tuli ystävällisesti esittäytymään ja pahoittelemaan koirien käytöstä. Arvaukseni oli osunut oikeaan - perheeseen oli vanhemman koiran seuraksi hankittu pentu kolme kuukautta sitten.

Daami kovasti vakuutteli, etteivät koirat ole koskaan yksin iltaisin. Ei varmaan niin, mutta jos se toinen osapuoli ei jaksa komentaa niitä niin eihän ne mitään opi. Tai siis se pentu ainakaan. Taisi asunnon miespuolinen asukki saada vähän pyyhkeitä oman koulutusvastuunsa laiminlyömisestä, kun vähän tarkemmin tutkailtiin mihin aikoihin ne koirat pitivät meteliä. Daami oli töissä, mutta miehen piti olla kotona. Hmmm...

Naapuri oli kaikin puolin miellyttävä ja lupaili, ettei räksytys jatkuisi enää kauaa. Onneksi kai nuo koirat "aikuistuu" suht nopeasti, joten pientä toivoa on. Ja olihan se tietysti rakentavaa tavata seinänaapuri, mutta mielestäni vierailun olisi voinut jättää väliin ja käyttää vaikka senkin ajan koirien koulutukseen.

Mä olen hiihtäjä

Sunnuntaina oli luvassa hiihtokoulua Paloheinässä kello 10. Olen jo hyvin aikaisessa vaiheessa sisäistänyt, että hiihto jos mikä on välineurheilua. Niinpä olenkin valmistautunut tähän uuteen itsensärääkkäämismetodiin hankkimalla kunnon välineet. Eli alla oli kisamonot, upouudet pakasta vedetyt sauvat ja entisen kilpahiihtäjän kisa-Fischerit, kun lähdin etsimään opea ladun varrelta.

Ei muuta kuin sukset alle ja baanalle. Tähtäimessä oli siis opetella luisteluhiihdon tekniikkaa "iisisti". Koska meikäläisellä ei ole minkäänlaista kestävyysurheilupohjaa niin sykehän oli heti katossa ja aamun kevyestä setistä tuli maksimitehoinen treeni (syke vain 181). Juuri sitä mitä kuumeen jälkeen suositellaankin tehtäväksi.

Luistelu oli ihan yhtä vaikeaa kuin viimeksikin. Onneksi Paloheinän pelloilla oli tasaista, joten Minkki T:n ohjeita pystyi vähän soveltamaan jopa käytäntöön. Vasen puoli oli selvästi se "ohjaavampi", joten sitä ei tarvinnut kauaa hakea. Sen sijaan suksen liu'utus tarpeeksi pitkälle ja sopivan polvikulman löytäminen ei vielä tuottanut järin suuria ahaa-elämyksiä.

Ilmeisesti en ollut kuitenkaan täysin toivoton, koska ope lupasi lähteä toistekin. Ja tulihan välillä ihan pieniä valonpilkahduksiakin ja olo oli melkein kuin hiihtäjällä. Ainakin siinä vaiheessa, kun sitä räkää alkoi tulla hallitsemattomina aaltoina.