27.5.2007

Loman syvin olemus

Pitkä työpupeama on nyt ohi ja on aika lomailla. Olen huomannut, että ihmisillä on hyvinkin erilaisia tyylejä lomailla. Osa jengistä heittää totaalisesti vapaalle ja terasseista tulee saman tien toinen olohuone. Osa taas lähtee mökille hornan tuuttiin, missä sitten grillataan ja tissutellaan päivittäin.

Itselleni käy yleensä päin vastoin - lomalla alkoholinkäyttö vähenee. En tosin voi kieltää, etteikö se mahdollisuuksien määrä välillä vie tätäkin minkkiä hyvinkin vahvasti kun ei tosiaankaan ole huolta huomisesta ja päivä vierähtää helposti iltaan siinä aurinkoisella terassilla...

Kelit eivät ole (onneksi?) suosineet tähän saakka, joten minäkin olen aloittanut lomani tyystin muissa merkeissä. Sporttailua ja vielä vähän lisää sporttailua. Eilen olin salilla jo ennen kuin muu kaupunki heräsi ja tänään on suuntana Eltsun urheilukenttä. Ja sama meno jatkuu ainakin keskiviikkoon.

Oli toki olemassa pieni mahdollisuus, että tämäkin loma olisi alkanut hieman kosteimmissa merkeissä, mutta tuo keskiviikko-torstai -turnee oli sen verran tyhjentävä "ettei mitään jäänyt hampaankoloon". Ja mikä parasta, kankkuset kärsittiin työajalla.

Ei kommentteja: