11.5.2007

Kerran Kallessa

Eilen oli sitten vielä nykyisen tiimini "suunnitelu ja virkistysilta". Kabuki oli iloinen yllätys alkuiltaan ja sen jälkeen polku kulkikin tuttua reittiä. Basessa katsottiin lätkämatsin loppuhetket ja nähtiin sekin ihme, että Suomi voitti rankkuskaban.

Loppuillan juottola löytyi vanhalta paikaltaan Kasarminkadulta. Paikalla oli oman "possen" lisäksi mukavasti muitakin tuttuja. Huhujen mukaan myös Loimaannorppa oli rastilla, mutta yrityksistä huolimatta me ei löydetty sitä samaa rastia.

Illan huipentuma oli kuitenkin ehkä ne paritanssit Suomi-baarissa. Kaikkihan tietävät, että Egotripin Älä Koskaan Ikinä - on hidas kappale (??!!) jota pystyy helposti tanssimaan humppaotteella siellä tungoksessa. Kohteliaisuudesta vielä nykyistä esimiestäni kohtaan (btw - 8 päivää jäljellä) otin kuitenkin tanssikutsun vastaan. Yritin hieman hillitä partnerini hinkua tangotaivutuksiin kunnes se olikin sitten liian myöhäistä ja löysin itseni selinmakuulta Suomi-baarin lattialta. Onneksi refleksini toimivat vielä sen verran vikkelästi, että väistin päälleni kaatuvan pomon.

Tuuria oli kuitenkin matkassa sen verran, että tuostakin selvittiin ilman vaurioita. Lattia sattui olemaan siitä kohdin kuiva ja ilman lasinsiruja. Pomo tosin vaikutti loukkaantuneelta, kun en enää suostunut uusintaan Hurriganesin tahtiin.

1 kommentti:

Norppa kirjoitti...

Mä en tajua miten me ollaan voitu edes missata toisemme?! Kyllä minkki aina minkin löytää! Tosin..tilanne oli luisumassa jo siihen suuntaan, että aamu olisi tullut nopeammin kuin tarjoilija suomalaisessa ravintolassa.
Mutta ensi kerralla niiiiin mestoilla!