9.9.2007

Rapuja ja muita herkkuja

Lauantaina vedettiin syksyn ensimmäiset ja näillä näkymin myös viimeiset rapusetit. Eräässäkin kokissa heräsi pieni eläinsuojelija-vietti. Mieltä painoivat sellaisetkin seikat kuin että miten ne elävät ravut tuodaan kaupasta kotiin ja miten ne oikein saadaan pyydystettyä sinne pataan. Osallistujat eivät olleet vielä valmiita keittämään kukin omia rapujaan ja päädyimme pakastettuihin versioihin.

Pyrstöistä saatiin kuitenkin lihat irti ja saksiakin imeskeltiin tottuneesti. Jostain kumman syystä (?) mun lautaselleni eksyivät aina kaikki saksipuolet. Vierustoveri sen sijaan sai ne kaikki pilaantuneet, koska joutui siirtymään pöydästä hieman taka-oikealle ennen aikojaan. Lautanen kuitenkin tyhjeni kaikista saksiniekoista, vaikka se keko oli aika massiivinen.

Pääruuaksi valmistettu hirvipata oli suussa sulavaa. Jälkiruuaksi valmistettu vadelma/punaherukkajäädyke lisukkeineen oli myös napakymppi. Kiitos vaan kokille! Täytyy näemmä järjestää useamminkin sellaisia illanistujaisia, että isäntäväki tarjoaa vain juomat ja vieraat tekee kaikki ruuat. Toimi ainakin eilisten vieraiden osalta.

Seuraavaksi kuulemma tehdään valkosipulietanoita ja Moules Marinieres. Nam!

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Kiitos paljon hyvästä seurasta ja täydellisistä viinivalinnoista! Kuvaa ravuista ja esteettisistä värivalinnoista tulossa.

Ai vitsi, mä odotan jo niitä simpukoista! :)

Prepe kirjoitti...

Rapuihin ei satu kun niitä keitetään. Matoon ei satu kun se seivästetään koukkuun. Filmitähtiä ei satu nokkaan kun niitä potkastaan päin näköä. Näinhän meille opetetaa...