25.4.2007

Seivästelyä

Eilen kokeiltiin sitten joukolla seiväshyppyä. Siitä ei edelleenkään taida tulla mun "uutta lajia", mutta hauskaa oli silti. Joutuu ehkä hivuttautumaan lauantaiaamunakin Otahalliin kokeilemaan lajia.

Huoleni ryhmän koon äkillisestä pienenemisestä oli myös turha. Meitä oli jälleen seitsemän innokasta. Seivästä vietiin kuoppaan maata pitkin, joten ei ollut pelkoa siitä että joku tökkäisi kuopasta ohi. Otteet olivat välillä liian matalalla ja välillä ote lipsui, mutta syyksi laitettiin pihkan puute. Kaikkein naisellisimmat saivat rakkoja kätösiin.

Toiset olivat hieman enemmän "sisällä lajissa" kuin toiset, mutta kaikki pääsivät seipään kanssa reilusti patjalle ja osa onnistui käännöksessäkin. Eräs entinen telinevoimistelija/uimahyppääjä joutui kuitenkin vaihtamaan seivästä kesken touhun, koska ensimmäin keppi meinasi taipua liikaa. Mulla ei ollut sitä ongelma.

Riman kanssa ei kokeiltu tällä kertaa. Seiväshypyn "erikoisklinikka" järjestetään vielä toukokuun loppupuolella ja siellä varmaan päästään kokeilemaan josko se 2 metriä ylittyy. Ehkä kuitenkin laitetaan se kuminauha rimaksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kakkonen pitää mennä. muuten jatketaan klinikkaa..