29.9.2008

Lyhyesti virsi kaunis

Keli oli mitä mahtavin kun lähdettiin pelaamaan golfia sunnuntaina. Aurinko paistoi, oli riittävästi aikaa rangella ja putatakin ehti. Todella lupaavaa.

Siinä vaiheessa kun ryhdyimme lähestymään tiiauspaikkaa niin eiköhän sitä vettä ruvennut satamaan. Eräskin kanssapelaaja oli jättänyt kaikki sadevarusteet autoon. Hyvä alku - ainoastaan neljä tuntia jäljellä. Onneksi kyseessä oli vain kuuro.

Kolme ensimmäistä reikää sujuivat todella hyvin, mutta kuinkas sitten kävikään. Avaus oli loistava, mutta lopputulos ei. Kylki revähti kunnolla ja olin tipahtaa siihen paikkaan. Halpa kierros, vain 10 egeä per reikä. Köyhä joutui kuljeskelemaan lähinnä outissa ja etsimään palloja. Löysin viisi.

Taitaa olla tämän vuoden golfit pelattu, ellei nämä kelit sitten jatku marraskuulle. Ainahan voi toivoa. Toistaiseksi keskityn vain kuvaamiseen.

27.9.2008

Kuusikkopelit on korkattu

Eilen saatiin lentiskausi käyntiin kun pelattiin ensimmäiset kuusikkopelit Kisiksellä. Luonnollisesti ennen kautta kuvitellimme itsestämme liikoja, koska mietteissämme tulemme hakkaamaan kaikki 2-divarin jengit mennen tullen. Eilinen vastus oli kuitenkin yllättävän hyvä ja joudumme ehkä treenaamaan vielä muutaman pelin, ennen kuin olemme ehdottoman ylivoimaisia.

Leikki sikseen ja totiseen peliin. Tämän minkkijengin suoritus oli yllättävänkin hyvä, koska ainoatakaan kuusikkotreeniä ei ollut alla. Uusi vahvistuksemme aloitti pelit torstaina vaatimattoman 10 vuoden tauon jälkeen. Ja hän todellakin on vahvistus. Oma pelaamiseni oli hieman "uupunutta", koska alla oli aika perusteellinen torstai-ilta. Onneksi sentään oksun maku tuli suuhun vasta pelin jälkeen.

Ai niin - voitettiin 2-1. Tai oikeastaa 3-1, jos minieräkin laskettiin.

23.9.2008

Metsään

Kylki ei kestä vielä golfia joten tänään oli aika toiselle ulkoilulajille. Keli oli mitä mainioin kun suuntasimme Noran kanssa Olarin metsikköön kokeileemaan sitä kevyempää harrastusta eli maastopyöräilyä. Into oli kova, mutta kunto ja taito hieman vajavaiset. Eikä se tangon vääntäminen myöskään mitenkään tuota kylkivammaa hoitanut.

Anyways kilometrejä ja kaloreita tuli kulutettua ja uusia reittejä kokeiltua. Mutaa oli vaikka muille jakaa, samoin yllättäen eteen ilmestyviä kiviä. Ilman haavereíta kuitenkin selvittiin. Tuolta voit tutkiskella reittiä tarkemmin. Toivottavasti päästään lauantaina uudestaan.

22.9.2008

Taas tuli kokeiltua jotain uutta

Lauantaina testattiin Saslik. Ruoka oli loistavaa, voisin melkein elää niillä rasvaa tirisevillä blineillä. Musiikkiesitykset olisi voinut jättää väliin, vaikka toivathan ne ihan kivasti sitä oikeaa tunnelmaa. Juoma - no, sanotaan niin että sitä riitti.

Päädyttiin Restroomiin. Tähän mennessä oli jo maisteltu useampikin "virkistävä" drinkki. Muu väki baarissa ei ollut turhan kriittistä yleisöä, joten siinä joutui itse kukin ottamaan se mikrofonin kauniiseen käteen.

Tulipa kokeiltua. Lahjaksi tulee kuulemma Singstar. Vastedes aion varastaa kaverin idean ja ottaa repertuaariini Saku Sammakon. Siinä on kuitenkin se Hepokatti-Heikki soittelemassa viuluaan. Anna Erikssonin jätän edelleen sen idolille.

20.9.2008

Urheilu on vaarallista

Tällä viikolla on tullut juostua ja käveltyä erikokoisten pallojen perässä useampaan kertaan. Salibandykentällä oli lähestulkoon ilo ylimmillään, kun vanhoja "sotaratsuja" palasi tantereelle. Peli on luonnollisesti kovaa - sen sai yksikin kikkailija todeta yrittäessään harhautusta. Yleensä sitä ei vaan kannata juosta päin. Ainakaan jos vastustaja on isompi.

Lentopalloa pelattiin taas torstaina. Omaa kantapään tulehdustilaa lukuunottamatta onnistuin välttämään loukkaantumiset. Mutta koska meidän "DremTeamimme" on ilmeisesti jotenkin kirottu, niin eiköhän taas yksi pelaaja saatu lasarettiin. Mimmeillä vaan on niin kova kipukynnys, että yksi pieni sormimurtuma jää helposti huomaamatta treenien tiimellyksessä...

Oma loukkaantumiseni tapahtui sitten tässä kaikkein vaarallisemmassa palloilulajissa eli golfissa. Svingi oli kaikkea muuta kuin rento ja onnistuin venäyttämään kylkilihakseni todella mallikkaasti yhdeksännellä. Kierros jäi siihen, kun ei pystynyt enää muuta kuin puttamaan. Harmillista sinänsä, koska kerrankin ne henkiset vesiesteet oli ohitettu kunnialla. Urheilu on todella vaarallista.

17.9.2008

Actionia

Hakaniemen torilla oli eilen ihan suuren maailman meininkiä. Jo kaukaa näkyi vilkkuvia sinisiä valoja pilvin pimein. Poliisiautoja oli kuin presidentin linnan edessä Itsenäisyyspäivänä. Mellakkapoliiseja torin jokaisella nurkalla. Ja luonnollisesti liikenne täysi kaaos.

Kuinka ollakkaan torin keskellä seisoi korkeintaan sata henkilöä suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa. Yhtäkään plakaatia en nähnyt eikä mitään "taisteluhuutoja" kuulunut. Joku mielenosoitus siinä oli ilmeisesti kyseessä, mutta ei aavistustakaan mikä. Paljon melua tyhjästä?

15.9.2008

Keski-ikäistymisestä

Seuraava keskustelu on lainausta Anna-lehden Maisa ja Kaarina -sarjiksesta.
- "Oletko sinä huomannut, että keski-iässä todella monet naiset alkavat yhtäkkiä tehdä kaikkea ihan uutta"
- "Joo. Yhtäkkiä aletaan noudattaa jotain kummallista ruokavaliota. Ei voi syödä sitä eikä tätä."
- "Ravataan luontaistuotekaupoissa..."
- "... mutta kaikkein kummallisin keskiiän oire on maraton. Jep... Muijat, jotka ei ikinä oo harrastaneet mitään liikuntaa, alkaa yhtäkkiä rehkiä lenkeillä ja tähdätä johonkin ihme juoksuun..."
- "Onneksi me olemme vielä kaukana keski-iästä." (kippis)
- "Todella kaukana!"

Pikaisena yhteenvetona - sinä päivänä kun allekirjoittanut alkaa tähtäämään maratonille niin voitte vapaasti syyttää keski-ikäistymisestä. Puolikaskin lasketaan.

10.9.2008

Läskipoliisi

Jäin tuijottamaan "Olet mitä syöt" -ohjelmaa töiden jälkeen. Ohjelmaan valitut laihduttajat vetävät aivan uskomattomia määriä kaikenlaista sontaa viikon aikana ja se kaikki ruoka ladotaan sitten yhteen kasaan pöydälle. Pahinta kuitenkin on, että itsellä tekee joka kerta mieli niitä pizzan paloja ja hampurilaisia, mitä siihen pöydän päälle on mätetty, eikä suinkaan niitä tuoreita vihanneksia tai hedelmiä.

Monesti sitä on tullut itsekin mietittyä, jos sitä roskaruuan (rasvan) määrää tulisi hieman vähentää. Ajatus katoaa kuitenkin yhtä nopeasti kuin se on tullutkin, kun annoskateus iskee vastapäisen ruokailijan kebabin perään kuolatessa.

Tilanne saattaisi ehkä korjaantua, jos kotiin tulisi käväisemään tuo samainen läskipoliisi. Jotenkin voisin kuvitella, että jos näkisin kaiken sen rasvan ja sokerin mitä viikon aikana vetää sinä itsenään, niin jotain hyviä muutoksia siitä saattaisi seurata. Toisaalta, ehkä mä vain lisään liikuntaa ja jätän kevennetyn ruokavalion tositv-ohjelmiin.

7.9.2008

Ikääntymisen merkkejä

Lueskelin uusinta Mondoa. Päätoimittajan kirjoitus käsitteli ikääntymisen merkkejä ja sitä miten ne näkyvät matkustamisessa. Pakko oli nöyrtyä myötäilemään useampaa kohtaa vaikka sitä miten haluaisikin olla "nuori ja seikkailunhaluinen".

Ensinnäkin halvin hinta ei todellakaan enää ole se ainoa kriteeri. Nykyään harvemmin tulee valittua sellainen lento Eurooppaan, missä olisi yksi tai useampi välilasku, jos suoraakin reittiä pääsee. Enää en myöskään harkitse yöpymistä rautatieasemalla ja muutenkin majapaikka on yleensä varattu hyvin ajoissa etukäteen. Harvinaisen usein perillä tulee otettua taksi sen halvemman metro/juna/bussi -kombon sijasta. Jotenkin sitä seikkailufiilistä ei oikein lentokoneesta ulostautuessa vaan heti löydy.

Seuraavan kohdan lainaan ihan sellaisenaan: " Se, että joku on samanikäinen ja näyttää myös olevan reissussa, ei ole syy mennä tekemään tuttavuutta". Allekirjoittanut alleviivan tuon täysin ja huomauttaa vielä statementin sopivuudesta eräällekin tammikuussa koittavalle bussiretkelle.

Onneksi listalta löytyi vielä kohtia, joita en ole huomannut noudattavani. Minulle ei ole lentosukkia. Jokaiseen matkakohteeseen ei tarvi olla opaskirjaa. Opastetut kaupunkikierrokset eivät edelleenkään sytytä. Mutta mikä tärkeintä - sillä on väliä, onko lentokoneessa ilmainen alkoholitarjoilu vai ei.

4.9.2008

Rakennekynnet

Presidentti Halonen hankki rakennekynnet / 04.09.2008 06:52

Tasavallan presidentti Tarja Halonen näyttäisi usean muun naisen tavoin hankkineen itselleen rakennekynnet. Moni eilistä Ylen A-studiota seurannut katsoja yllättyi. Katse kiinnittyi ohjelman aikana presidentin poikkeuksellisen kauniisiin käsiin, joita hän myös näkyvästi piti esillä haastattelun aikana. Halosen kynnet olivat laitetut ja selvästi pidemmät kuin maanantaina EU:n huippukokouksessa Brysselissä, saati kuukausi sitten. Kynnet eivät luonnossa kasva näin nopeasti, mikä viittaisi rakennekynsiin. Presidentin kynnet eivät suinkaan olleet liioitellun pitkät, vaan huolitellut ja luonnollisen näköiset. Halosen panostus itseensä yllättää silti, sillä presidentti ei yleensä juurikaan koreile meikeillä tai pukeutumisellaan. Linnasta ei eilen illalla A-studion jälkeen osattu kertoa, mikä oli Halosen uusien kynsien salaisuus. Ne, jotka eivät eilen sattuneet näkemään Halosen kynsiä, voivat katsoa sen Ylen verkkosivuilta osoitteesta http://areena.yle.fi.
Sara Henttonen


Kommentteja?

3.9.2008

Tavoitteet asetettu ensi vuodelle

Otin opikseni tämän vuoden 10-ottelusta. Viinan juontia ei kannata vähentää turhan takia - sade tulee kuitenkin ja pilaa kaiken. Lajeja kannattaa treenata hieman etukäteen, koska sitten niiden tekeminen sateessa on ehkä hieman mielekkäämpää. Jääpussi (tai -pusseja) kannattaa varata ensi vuodellekin. Poikkeuksena se ei tullut omaan käyttöön tällä kertaa. Yksi selkeä puute varustuksesta löytyi ja se oli pihka. Tietääkö joku mistä sitä saisi?

Omiin tuloksiin turhautuneena tuli sitten asetettua pari vetoakin ensi vuodelle. Mahdollinen kokonaistappio saattaa olla neljä pulloa Bollingeria sekä kossu. Jotenkin luulen, että treenimotivaatiota löytyy ensi kesää kohti vähän eri lailla. Saatan jopa käydä lenkillä.

1.9.2008

Päätähtäin ovella

Huomenna koittaa taas tämän vuoden h-hetki. 10-ottelu starttaa 100 metrin juoksulla klo 9 aamulla. Tähän on tähdätty taas koko vuosi (as if). Kaikki mahdollinen on tehty (so not) ja nyt ei muuta voi kuin odottaa huomista ja tankata hiilareita.

Noran kanssa puhuttiin viime viikolla mahdollisista päivän tavoitteista. Nyt kun noita sadekarttoja tai erästäkin ystävääni lainate - noita säälutkia - tutkailee niin eipä paljon hymyilytä. Enää voi vain toivoa että meteorologit olisivat todellakin olleet LSD:n vaikutuksen alaisina viimeiset puoli vuotta ennustaessaan kelejä ja huomenna alkaa intiaanikesä.

Jostain kumman syystä epäilen kuitenkin, ettei se aurinko meitä juuri huomenna(kaan) helli. Tavoitteena on lähinnä selvitä hengissä ja vähemmillä vammoilla kuin viime vuonna. Toisaalta nyt on jo nivuset ja takareidet valmiiksi kipeinä, joten koitetaan edes väistää tippuminen seiväskuoppaan.

Ai niin: 14,2 / 490 / 8,20 / 150 / maaliin/ 16,5 / 23 / 220 / 30 / 8'