Paskoista pikkujouluista oli mukava jatkaa onnistuneisiin juhliin. Eihän sitä tietenkään etukäteen voinut tietää, että näistä seteistä tulee ne "Vuoden Parhaat Juhlat" mutta kyllähän se vieraslista antoi hyvinkin viitteitä moisesta.
Alkuvalmistelut alkoivat jo hyvissä ajoin aamulla, mutta silti tuli kiire. Onneksi kuitenkin auttavia käsiä oli Timessä paikalla heti kärkeen niin saatiin Juhlat pystyyn joulukoristeita myöten. Lucia-kulkue hieman häiritsi autolla saapuvia, mutta tiedetäänpä ensi vuonna vaikka perua moiset turhat karnevaalit Juhlia häiritsemästä.
Näiden Juhlien tarkoitusperää oli kuulemma arvailtu. Joku taisi veikkailla naimisiinmenoa ja allekirjoittanut oli tukehtua siinä vaiheessa lihapullaan. Ihan vaan pikkujouluja ja Mr. Z:n synttäreitä juhlittiin, mutta jos sen voi tehdä isosti ja tyylillä niin miksipä ei?
Vieraat olivat ottaneet onkeensa pukeutumiskoodista ja veikkaankin, ettei siinä ravintolassa ole yhtä näyttävää seuruetta aiemmin nähty. Yksi outlayer tietenkin oli, mutta tämä annetaan anteeksi koska herra oli kuitenkin selvin päin ja päätyi tulkitsemaan Teuvo Lomanin Karin. Singstar -kisassa siltä irtosi tosin vasta perintöprinsessan kruunu. Voitto vietiin kotiin Apulannan biisillä Viisaus ei asu meissä. Mikä itse asiassa piti hyvinkin paikkansa. Eräskin sisaruspari olisi voinut jättää "Kuuntelen Tomppaa" tulkinnan ihan vaikka vaan kotibileisiin.
Loppuillasta (kun oikeasti olisi pitänyt jo suunnata kotiin) niin yritettiin vielä kovasti päästä Patikseen tulkitsemaan muitakin biisejä, mutta ovella oltiin meitä fiksumpia ja sanottiin, ettei enää mahdu sisään. Jouduttiin palkita viereinen baari läsnäololla ja muutamalla kauniilla (so not) balladilla.
Sunnuntaina taju palasi siinä viiden maissa iltapäivällä. Ilmeisesti kuohari toimi ja niissä drinkeissä (jonka nimeä en tietenkään muista) oli alkoholia. Kiitos vaan kaikille!
Uteliaan cityminkin pohdintoja elämästä sekä seikkailuja yksin tai yhdessä - maalla, merellä ja ilmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste singstar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste singstar. Näytä kaikki tekstit
15.12.2008
22.9.2008
Taas tuli kokeiltua jotain uutta
Lauantaina testattiin Saslik. Ruoka oli loistavaa, voisin melkein elää niillä rasvaa tirisevillä blineillä. Musiikkiesitykset olisi voinut jättää väliin, vaikka toivathan ne ihan kivasti sitä oikeaa tunnelmaa. Juoma - no, sanotaan niin että sitä riitti.
Päädyttiin Restroomiin. Tähän mennessä oli jo maisteltu useampikin "virkistävä" drinkki. Muu väki baarissa ei ollut turhan kriittistä yleisöä, joten siinä joutui itse kukin ottamaan se mikrofonin kauniiseen käteen.
Tulipa kokeiltua. Lahjaksi tulee kuulemma Singstar. Vastedes aion varastaa kaverin idean ja ottaa repertuaariini Saku Sammakon. Siinä on kuitenkin se Hepokatti-Heikki soittelemassa viuluaan. Anna Erikssonin jätän edelleen sen idolille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)