Lisa Marklundin sekä Patrician Cornwellin viimeisimmät dekkarit ilmestyivät sopivasti ennen joulua. Sain Annika Bengtsonin uusimman seikkailun käteeni Viattomien lasten päivänä ja kirja oli luettava saman tien. Sata sivua jäi lauantaille, koska aikaero alkoi painaa pahasti päälle iltasella. Kirjan antaja katui antamaansa lahjaa.
Scarpettan kahlaamisen aloitin toissapäivänä. Olisin halunnut sanoa aamuvarhaisella, mutta se olisi ollut väärin koska taisin herätä vasta kolmen jälkeen iltapäivällä. Eilen laitoin kirjan kiinni puoli kahdelta yöllä. Tänään päätin jättää punttisalin väliin ja mennä töistä suoraan kotiin lukemaan kirjan loppuun. Kutsutaanko tätä jo kirjojen ahmimiseksi?
JK. Sota ja Rauha on edelleen hyllyssä. Luettuna vain vajaat 100 sivua.
5 kommenttia:
Sä olet ihan koukussa, urheilemaan siitä! Ei ne tekstit sieltä kirjasta häviä, vaikka ei niitä mahdollisimman noepasti ahmisi! ;)
ps. minä paraskin puhuja, viime yönä meni jonnekin yhteen Nobelin testamentin kanssa...
No sun onneksi mä tosiaan luin jo sen seuraavankin niin saat jatkoa heti perään. (ja sitä paitsi ei tarvi mennä treenaamaan jos ei huvita!)
Treenaamisen ja kirjojen ahmimisen voi yhdistää. Sami nimittäin näki eilen Elixialla miehen, joka luki koko treenin ajan kirjaa ja pukukopissakin viritti kengän pitämään kirjan auki, kun vaihtoi vaatteita, että sai samalla luettua. ;) Siitä vaan mallia...
Mulla on aina salilla kirja mukana...
Sotaa ja rauhaa tuskin malttaa käsistään laskea kunhan pääsee riittävän pitkälle. Pahoin tosin pelkään että pitkähkön tauon jälkeen on parempi aloittaa alusta.
Lähetä kommentti