29.8.2007

Yleistä urheilua

Eltsussa huomasi selvästi Osakan MM-kisojen vaikutuksen. Kenttä oli pullollaan jos jonkinlaisia turisteja. Osa jopa vielä enemmän pihalla omissa suorituksissaan kuin allekirjoittanut.

Keli oli vilakka, joten pidettiin reipasta tahtia yllä. Ensin opeteltiin kiekkoringissä ”etelä-afrikkalainen” ja suoritukset olivat kuin Krugerilla konsanaan. Valitettavasti se kiekko ei vaan tuntunut lähtevän mitenkään nättiin liitoon vaan enemmänkin ilmalento oli sellaista epämääräistä väpätystä.

Korkeuspaikka oli vähän tutumpi, mutta ilmeisesti kylmä oli kangistanut jo siinä vaiheessa eikä suorituksista tullut oikein mitään. Tai ehkä syynä oli sittenkin kesäloman aikana varastoitu parin kilon painoliivi, kun pomppu ei tuntunut oikein nousevan. Ehkä kisakunto löytyy vielä ennen 10-ottelua, kunhan tuo ylimääräinen turvotus tästäkin naamasta laskee…

Pettymyksekseni vuoden 2009 veteraanien MM-kisat Lahdessa jäävät haaveeksi. En ehdi saavuttaa tuota vaadittua veteraani-ikää ennen kisojen alkua ja näin ollen ei myöskään osallistumisoikeutta heru. Tai ehkä pitäisi I.Kanerva pyytää lobbaamaan tätäkin asiaa?

1 kommentti:

Prepe kirjoitti...

Laita Ikelle tekstari - varma vastaus taattu!