Lauantai oli yksi elämäni raskaimmista päivistä. Sitä se oli varmasti myös monelle muulle. Lopullisia jäähyväisiä oli vaikea jättää. Silti tunteiden voimakkuus ja kipu rinnassa oli yllättävän suuri.
Kaverisi kantoivat arkun ulkopuolella odottavaan autoon. En pysty edes kuvittelemaan, miten vaikea se matka oli. Muistotilaisuudessa soitettiin lempikappaleitasi. Viiltävin oli ehdottomasti Green Dayn Wake Me Up When September Ends. Aivan kun sillä kappaleella ei olisi ollut painolastia tarpeeksi jo ennestään. Nyt kappale kiteytyy vielä sinuunkin. Kyynelet nousevat esiin joka kerta kun se biisi soi, mutta onneksi me voidaaan hymyillä läpi kyynelten kun katsellaan kuvia vähäpukeisista uroista, Norpasta ja Tempusta joraamassa kyseisen biisin tahtiin eräänäkin syyskuuna.
Sinun muistollesi, hammondille, hirvelle, megafonille, IR:lle sekä monelle muulle tarinalle vielä kerran:
Summer has come and passed
The innocent can never last
Wake me up when September ends
Like my fathers come to pass
Seven years has gone so fast
Wake me up when September ends
Here comes the rain again
Falling from the stars
Drenched in my pain again
Becoming who we are
As my memory rests
But never forgets what I lost
Wake me up when September ends
Summer has come and passed
The innocent can never last
Wake me up when September ends
Ring out the bells again
Like we did when Spring began
Wake me up when September ends
Here comes the rain again
Falling from the stars
Drenched in my pain again
Becoming who we are
As my memory rests
But never forgets what I lost
Wake me up when September ends
Summer has come and passed
The innocent can never last
Wake me up when September ends
Like my fathers come to pass
Twenty years has gone so fast
Wake me up when September ends
Wake me up when September ends
Wake me up when September ends
1 kommentti:
Niinpä...
Lähetä kommentti