26.2.2007

Oscarit jaettiin taas

Niin innokas en sentään ollut, että olisin jaksanut seurata pystien jakoa suorassa lähetyksessä viime yönä. Lista palkituista tuli toki tsekattua netistä heti aamusta. Mielenkiintoisintahan on aina vertailla omia leffakokemuksiaan mahdollisesti palkittuihin pätkiin ja tietenkin tsekata ne mekot.

The Departed leffa vei useita pystejä ja sehän on tietysti nähty jo ajat sitten. En tosin olisi itse ajatellut kyseisen pätkän voittavan parhaan elokuvan pystiä. Ei se ihan niin hyvä kuitenkaan ollut.
Pan's Labyrinth sen sijaan sai useita mainintoja ns. pienemmissä kategorioissa ja sitä leffaa voin suositella lämpimästi kaikille. Samoin Little Miss Sunshinea. Kumpikaan ei kuitenkaan ole mikään lastenelokuva.

Mekoista sen verran, että Celine Dion olisi voinut jäädä kotiin (se nyt on vaan yksinkertaisesti niin karsee, ettei sitä mikään mekko voi pelastaa), Cameron Diaz tuli paikalle hääpuvussa ja Beyonce esitteli jälleen kainalokuoppiaan. Muuten tantut olivat katsomisen arvoisia. Ehdoton suosikki ei tosin löytynyt varsinaiselta punaiselta matolta vaan Elton Johnin vuosittaisissa "kisastudiossa". Tsekatkaahan Dita von Teese vaikka Perezhilton.comista. Miten ihmeessä Dita meni koskaan naimisiin Marilyn Mansonin kanssa?! Unohdin - rakkaushan on sokea...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin PerezHiltonissa tsekkaamassa tuon Ditan ja vieläpä kävin tsekkaamassa häntä myös Wikipediassa koskapa ei näyttänyt tutulta. En oikein tiedä kuka Marilyn Manson on mutta häntä en jaksa enää käydä tsekkailemassa koska ilmeisesti enää ei ole mitään niin kivaa kuin edellä. Luulen että tuossa on kyse enemmänkin "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" -tyyppisestä dilemmasta. Toisaalta tässä onkin vain kyseessä kaksi tulokulmaa samaan ilmiöön...

Anonyymi kirjoitti...

Mä suorastaan vaadin, että käyt tsekkaamassa Marilyn Mansonin. Tuota juttua ei vaan voi nähdä oikeassa suhteessa ellei tiedä Marilyn Mansonia. www.marilynmanson.com

Anonyymi kirjoitti...

Vierailu marilynmanson.comissa jäi lyhyeksi koska pelkäsin saavani epilepsiakohtauksen. Kunnon nörtin tapaan suuntasin Wikipediaan. Tuosta sitten löytyi paitsi tiukkaa asiatietoa myös uusi selitys tuohon aiempaan dilemmaan:

Manson has been linked to or involved with Melissa "Missi" Romero, Traci Lords, and Jenna Jameson. Jameson wrote about her sexual encounter with Manson in her autobiography, How to Make Love Like a Porn Star: A Cautionary Tale in which she noted him as being "enormously endowed".