Yllätin itseni (ja varmasti monen muun) lähtemällä tänään sienimetsään heti aamu-yhdeksältä. Asiasta oli puhuttu jo tässä pitkin kesää, joten nyt oli aika toteuttaa pläni. Ei edes sadekeli tullut avuksi, jotta olisi voinut yrittää perua viime tingassa.
Karkkilan metsikkö ei aluksi vaikuttanut kovin suosiolliselta, mutta alkoihan sieltäkin sitten lopulta saalista löytyä. Keskityttiin lähinnä suppilovahveroihin, mutta kyllä sieltä löytyi myös pari yllätys-kanttarellia sekä valkeita orakkaita. Lisäksi löysimme mielestämme useita "wanna-be" sieniä, jotka yrittivät naamioitua syötäviksi. Ja yksi punainen kärpässienikin löytyi - ei poimuttu.
Metsässä samoileminen olikin se sienestyksen mukava osuus (ei eksytty - kiitos nykytekniikan), sen jälkeen paljastuikin se todellinen työ. Hemmetti mikä perkaaminen!!! Eikä tilannetta helpottanut se, että toinen käsi oli mukana vain vajailla tehoilla. Täytyy sanoa, että nyt tuli taas hieman enemmän ymmärrystä sienten myyntihinnoille toreilla. Ehkä lähden toisenkin kerran, tai sitten kävelen vain Stockmannille...
2 kommenttia:
Anna mä arvaan: sulla oli huivi päässä, sellaiset puolipitkät navetan vintiltä löytyneet kuuskytlukulaiset nokian kumpparit jalassa ja päälläsi essu, jonka taskusta löytyi pakastepusseja ja sieniveitsi...
Mulla oli kyllä huivi päässä (hirvikärpästen varalta you know), mutta ihan tuliterät punaset kumpparit. Ei mitään essuja, eikä sieniveistä ja meillä oli kori.
Lähetä kommentti