Sunnuntaina oli luvassa hiihtokoulua Paloheinässä kello 10. Olen jo hyvin aikaisessa vaiheessa sisäistänyt, että hiihto jos mikä on välineurheilua. Niinpä olenkin valmistautunut tähän uuteen itsensärääkkäämismetodiin hankkimalla kunnon välineet. Eli alla oli kisamonot, upouudet pakasta vedetyt sauvat ja entisen kilpahiihtäjän kisa-Fischerit, kun lähdin etsimään opea ladun varrelta.
Ei muuta kuin sukset alle ja baanalle. Tähtäimessä oli siis opetella luisteluhiihdon tekniikkaa "iisisti". Koska meikäläisellä ei ole minkäänlaista kestävyysurheilupohjaa niin sykehän oli heti katossa ja aamun kevyestä setistä tuli maksimitehoinen treeni (syke vain 181). Juuri sitä mitä kuumeen jälkeen suositellaankin tehtäväksi.
Luistelu oli ihan yhtä vaikeaa kuin viimeksikin. Onneksi Paloheinän pelloilla oli tasaista, joten Minkki T:n ohjeita pystyi vähän soveltamaan jopa käytäntöön. Vasen puoli oli selvästi se "ohjaavampi", joten sitä ei tarvinnut kauaa hakea. Sen sijaan suksen liu'utus tarpeeksi pitkälle ja sopivan polvikulman löytäminen ei vielä tuottanut järin suuria ahaa-elämyksiä.
Ilmeisesti en ollut kuitenkaan täysin toivoton, koska ope lupasi lähteä toistekin. Ja tulihan välillä ihan pieniä valonpilkahduksiakin ja olo oli melkein kuin hiihtäjällä. Ainakin siinä vaiheessa, kun sitä räkää alkoi tulla hallitsemattomina aaltoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti