Puoli naamaa velttona

Olen saanut kokea sen ilon, että viikon ajalle on osunut kolme hammaslääkärivisiittiä. Tuomio oli tyly ensimmäisellä kerralla, mikä luonnollisesti johti jatkotoimenpiteisiin. Kieltämättä se on varsin jännittävää lähteä asiakaslounaalle puoli naamaa puutuneena, kun ei pysty ihan varmasti sanomaan pysyykö se ruoka kokonaan suussa vai ei.

Kuulemma vastaavat sarjakäynnit voisi välttää käyttämällä hammaslankaa hieman aktiivisemmin eikä vain kerran vuodessa. Ajattelin ottaa tällä kertaa neuvosta vaarin, koska posken ja kielen pureskeleminen sushina ei juuri miellytä. Ja sitä paitsi mä luulen keksiväni noillekin 400 eurolle jatkossa muuta käyttöä.

Oikeita urheilijoita

Viikonlopun päätapahtumaksi oli valittu tällä kertaa kansainvälinen urheilutapahtuma ja siihen päälle omat sportit. Tapahtuma-areena oli Jyväskylän Harjun kenttä, mikä kuhisi hyvärunkoisia miehiä ja naisia 11 Euroopan maasta. Toiset oli luonnollisesti parempia kuin toiset, mutta yksi asia oli yhteistä lähes kaikille urheilijoille: uskomattoman hyvä runko!

Moniotteluita ei tule yleensä arvokisojen aikana liiemmin seurattua, mutta näemmä pitäisi. Niissä urheiluasuissa oikeasti silmä lepää. Urhelijoiden on oltava erittäin monipuolisia, joten joukkoon ei todellakaan mahdu mitään tuhteja työntäjiä tai mitään kolisevia korkeushyppääjiä. Pään olisi tietysti voinut vaihtaa useammaltakin, mutta aina ei voi saada kaikkea.

Omat kisat järjestettiin myöhemmin Muuramen tiilimurskalla. Tulokset jäivät kohtalaisiksi, vaikka miten yritimme toteuttaa aiemmin päivällä kuultua neuvoa korkeudessa: "pidä pää vartalon jatkeena". Tämän pulliksen uusi laji näyttäisi olevan molempien käsien kuulantyöntö (yhteistulos). Molemmilla käsillä päästiin samalle metriluvulle (nyt ei tosin puhuta 2-numeroisista luvuista).

Mitään tiukkoja urheiluvartaloita ei enää liioin näkynyt, mutta raavasta lihaa sitäkin enemmän. Kyllä suomalainen mies vain on viehättävä näyttäessään karvaista ahteriaan kuularingistä. Ei siitä sen enempää, you got the picture.

Lähellä ei lasketa

Liityin perjantaina siihen joukkoon golfin pelaajia, jotka ovat joskus odottaneet hengitystään pidätellen pallon vierimistä viheriöllä... Melkein holari. Mutta kuten niin monesti on todettu niin lähellä ei lasketa.

Eräskin blogin pitäjä tosin totesi, että holari on tuuria, birdie on taitoa. Ja sitä paitsi olisihan se holarin tekeminen tullut pirun kalliiksi, vaikkei perjantai-iltana kauheaa tungosta kentällä ollutkaan. Olisi pitänyt kiertää toinenkin 9 reikää niin että klubitalolta olisi ne väsyneimmätkin päivystäjät kotiutuneet ja kuohuvaa olisi tarvinnut tarjota vain omalle porukalle. Köyhä mikä köyhä.

PS. Tein sentään birdien.

Näyttää jo golfilta

Olin taas opettelemassa golfin saloja eilen. Sateisen kelin myötä taival tuntui alkuunsa aika tuskaiselta. Onneksi oppimiskäyrä tuntuu olevan yhä nouseva, joten epätoivoon ei tarvinnut vajota kovinkaan syvälle.

Palloon tuli hyviä osumia, eikä selkäänkään sattunut. Ilmeisesti jotain on siis tehty oikein. Pron kommentti oli, että svingi alkaa kuulemma näyttää jo enemmän golfilta kuin minkään muun lajin lyönniltä. Edistystä sekin.

Grillausta ja chillausta

Juhannuksen pääosaa esitti tänä vuonna ruoka. Chillaus tuli lähinnä pakosta, koska ruokaa tuli syötyä niin paljon ettei kyetty sen jälkeen liikkumaan.

Lautasella nähtiin mm. jokiravunpyrstöjä, mätileipiä, uusia perunoita, salaattia, hampurilaisia, sisäfilettä, itikan kärkkäreitä, kanafileitä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, grillattuja kasvisnyyttejä ja halloumia, pyttipannua, kylmää gazpacho keittoa, jäätelöä, mansikoita, keksejä, nachoja ja salsaa, pizzaa... Veikkaus on, että sellainen 4-5kg tuli elopainoa lisää. Ja siihen mitä lasissa nähtiin ei kannata edes mennä. Onneksi tuli sentään golfattua koska muuten olisin varmaan turvonnut tunnistamattomaksi.

Bonusnumerona kuultiin aina yhtä herkkä tango "Mun aika mennä on" sekä Suurlähettiläiden the one and only "Äiti aurinko ja sisar kuu". Ihan hyvä ettei sitä Singstaria ollut maisemissa. Hyvä naapureille siis.

Säämiskän tarpeessa

Nyt on fillari sitten testattu. Onneksi oli asiantuntija matkassa, muuten olisi tullut ajettua täysin jäykällä keulalla ja todennäköisesti ihan tyytyväisenä. Säädöt laitettiin kuitenkin about kohdalleen ja ei kun maastoon.

Ihan sohvalla istumisen fiilistä siinä ei saanut vaikka olikin täysjousitus alla. Pirun hauskaa oli, eikä ilmalentoja tullut (vielä). Vauhtikin pysyi yllä, eikä ensikertalaista tarvinnut liikaa odotella. (Onneksi prolla oli polvi kipeänä...) Säämiskän kaipuu iski välittömästi, joten tänään joutuu varmaan lähteä kauppaan.

Lähempänä kuin koskaan

Nyt on fillarin kotiuttaminen lähempänä kuin koskaan. Kootusta pyörästä on nähty kuvat kännykän välityksellä. Tosin sehän ei vielä kerro mistä maasta ne kuvat on lähetetty.

Joka tapauksessa lauantaina tulee olemaan kauan odotettu h-hetki. Polkimetkin on kuulemma paikoillaan, jotein kohta ei muuta kuin ajoo, ajoo!!!

Kisat

Eihän urheilukilpailu ole urheilukilpailu ellei sitä oteta tosissaan. Kentän laidalla vielä ehkä näennäisesti hymyillään, mutta auta armias kun on mittanauha otettu esiin niin sitten on tosi kyseessä. Onneksi neliotteluun osallistuneilla oli sen verran järkeä mukana, että kelin haasteellisuus osattiin ottaa huomioon. Muutama todella mallikas liukastuminen kuitenkin nähtiin sekä pituushyppy- että korkeushyppypaikoilla. Ainoastaan kamera puuttui.

Omat piikkarit samoin kuin jäsenet pysyivät kasassa. Hyppypaikoilla asiakkaille ei annettu armoa vaan voitot oli otettava kotiin. Hieman harmittaa luonnolisesti, että pituudessa hävisin senteillä ja voitin vain pisteillä...

Jälkipelit aiheuttivat sellaisen hedarin, että luulin migreenin olevan todellisuutta. Alkoholia ei voi tällä kertaa (ehkä jopa poikkeuksellisestikaan) syyttää, koska sitä ei tullut nautittua pisaraakaan. Ilmeisesti niskat taas ihan vähän jumissa.

Tekstiiliurheilija

Piikkarit saatiin liimattua kasaan, tai tarkemmin sanottuna toinen niistä. Miinuksia tuli siitä, ettei ne olleet valmiina sovittuun aikaan ja ettei toista piikkaria oltu käsitelty lainkaan. Totuus paljastuu tänään. Vahva veikkaus on, että oikean jalan piikkarin pohja jää kiinni tartaniin iltapäivällä.

Olen päättänyt ryhtyä rehellisesti tekstiiliurheilijaksi. Hautaan vanhat Mizunot tämän päivän kisan jälkeen ja tilaan uudet kiiltävät hyppypiikkarit. Onhan tässä kuitenkin vielä pari kisaa tulossa tänäkin kesänä. Ja kaikkihan tietävät, että siinä vaiheessa kun välineet ovat kunnossa, niin ei voi syyttää enää kuin itseään jos homma ei suju. Adidasta peliin siis. Yllätys.

Naisen asemasta

Luin pitkästä aikaa erittäin hyvän kirjan. Kyseessä oli Khaled Hosseinin afganistalaisista naisista ja heidän asemastaan kertova A Thousand Splendid Suns.

Lukeminen pisti ajattelemaan naisen asemaa länsimaisessa yhteiskunnassa vs muslimimaissa. Se on loppujen lopuksi aika pientä, jos täällä ei katsota hyvällä silmällä paljasolkaista naista kirkossa. Siinä vaiheessa voi miettiä, mitä jos ei naisena saisi kulkea missään yksin ilman sukua olevaa mies-saattajaa ja kaiken päälle joutuisi vielä käyttämään burkaa. Hieman vaikea on niellä myös ajatusta miehen yksinvallasta talossa ja siitä, ettei naisilla todellakaan Taleban-hallinnon aikana ollut mitään oikeuksia.

Nykyään afganistanissa on hieman vapaampaa, mutta burka on yhä yllättävän yleinen vaate. Miltäköhän tuntuisi, jos joutuisi itse pelamaan beachvoellyta burkinissa.?

Joka tapauksessa kirjalle viisi tähteä. Suosittelen.

Kriisi isolla koolla

Olin pitkästä aikaa tänään urheilukentällä. Huomattavasti pidempi aika oli vierähtänyt siitä, kun viimeksi olin "viilettänyt" tartania pitkin piikkareilla. Tänään oli tarkoitus hieman virkistää muistia ensi viikon neliottelua silmällä pitäen.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin hyvin epämiellyttävä muutos heti alkuunsa. Poikkeuksellisesti en tällä kertaa kuitenkaan loukannut itseäni, mutta sen sijaan piikkarini - nuo 90-luvun alkupuolelta hyvin palvelleet Mizunot - kokivat täydellisen remontin. Ponnistavan jalan piikkarista irtosi pohja kokonaan ja jäi kiinni tartaniin.

Kriisi oli siis valmis. Mistä uudet piikkarit tähän hätään? Nopea vastaus tuli Mr. Adidakselta - ei mistään näin nopealla aikataululla. Ei muuta kuin verkkarit jalassa Stockan suutarille (ainoa joka oli auki) ja kengät tiskiin. Oletus oli, ettei piikkareilla ole kiire ja jouduin lähes rukoilemaan, että saan ne ennen viikonloppua. Saas nähdä miltä Mizunot näyttää kun pohjat on liimattu ja niissä on uudet upeat nahkapaikat...

Karvakroketti on vaarallista

Tiukkojen alkuerien jälkeen turnauksen voittajaksi nousi lähestulkoon ylivoimaisesti Rouva Korsosta. Lajin (ja ehkä suurimmaksi osaksi muiden lajien) tiimellyksessä jouduimme toteamaan karvakroketin vaaralliseksi peliksi. Saldona yksi venähtänyt nilkka, yksi turvonnut huuli ja kaiken kruununa murtunut nenä.

Mitä opimme tästä? No ainakin sen, ettei koripalloa kannata pelata aurinkolasit päässä, korin alla ollaan valmiina kädet ylhäällä ja ettei yli satakiloista miestä kannata yrittää ihan tosissaan puolustaa. Ja näköjään selvin päin tulee ne pahimmat vammat, eikä meikäläisestä ole ainakaan ensimmäinen diagnoosin tekijäksi. Onneksi jäätä oli saatavissa ihan kulmilla ja Pariisissa on kuulemma mukavampi toipua kuin Helsingissä.

Virallinen turnaus sujui siis huomattavasti turvallisemmissa merkeissä. Ketään ei lyöty mailalla, vaikka A.Pihlströmin lempinimeä kuulutettiinkin kovaan ääneen vähän väliä. Voittoa juhlittiin luonnollisesti antoisasti ja pitkään. Taisi muutama "voittoaaria" tulla luriteltua Restroomissa. Kaunistahan se ei ollut millään muotoa, mutta onneksi siellä ei näyttänyt olevan juuri muitakaan tähtiartisteja paikalla. Aurinkoista Jäätelökesää ja Rin Tin Tiniä vaan kaikille osallistuneille!