5.5.2009

Hyvä kiertoon

Sain lauantaisilta vierailta upean kukkakimpun. En valitettavasti ole niin onnellisessa asemassa, että minulle kannettaisiin joka viikko (tai edes joka vuosi) kukkia. Nyt niitä kuitenkin tuli ja vielä kunnon kimppu. Eikä siis todellakaan mitään nahjuisia ruusuja. Olin todella otettu.

Hyvä tuli laitettua kuitenkin kiertoon, koska kukat olivat varanneet allekirjoittaneelle pikku yllärin. Kun kukkien terälehdet pääsivät avautumaan viimein täyteen loistoonsa niin se tuoksukin oli suorastaan tyrmäävä. Kuten jo kertaalleen tänään puhelimessa totesin - se päihitti kirkkaasti Wunderbaumin.

Koska olen allerginen kaikelle mahdolliselle, niin nenäni ei oikein hyväksynyt tuota uutta kodissani leijuvaa tuoksua. Ja koska minulla ei ole parveketta, jouduin ongelman eteen - mitä tehdä tuolle upealle kimpulle?! Muutama kukista oli vielä täysin avautumatta, joten eihän sitä roskiin voinut viedä. Naapureitakaan en tunne, paitsi sen toisessa rapussa asuvan koiranomistajan, mutta jotenkin ei tuntunut hyvältä idealta viedä kukkia kuitenkaan sinne. (olisin tosin varmaan vienyt, jos olisin tiennyt että siellä ollaan allergisia...)

Päädyin ilahduttamaan kimpulla kulmakioskin yksityisyrittäjää. Kyse on yli 60v naisesta, joka pitää "lipaset" (oikea nimi Kioski Ilposet) kiskaa auki joka päivä 9-21. Koskaan en ole muita työntekijöitä siellä nähnyt. Tuntui rehellisesti siltä, että hyvä tuli laitettua kiertoon.

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Olet kaunis ihminen.