Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auto. Näytä kaikki tekstit

31.12.2011

Autoasiaa

Autoni oli automurron seurauksena korjaamolla kolme viikkoa. Ulkopuolisen (lue=ei asiantuntijan) silmin näytti ensin siltä, että ainoastaan apukuskin puoleiset ikkunat oli pistetty säleiksi, kun oli haluttu päästä käsiksi sisältöön. Kuinka ollakkaan pajalla selvisi, että ikkunat oli väännetty rikki lapiolla rungon ja lasin välistä (??!!), mikä oli aiheuttanut myös peltivaurioita.

Vakuutusyhtiön kanssa kaikki toimi jouhevasti. Vuokra-auto oli alla saman tien ja korvausrahat viedyistä tavaroista tuli tilille samana päivänä. Samaa tehokkuutta ei valitettavasti löytynyt korjauspuolelta.

Ensinnäkin sain kuulla, että Hyundai Coupe on harvinainen auto. (WTF?!) Varaosia - tässä tapauksessa lasejakaan - ei löytynyt pohjoismaista, vaan niitä jouduttiin lähettämään muualta Euroopasta. Odotus kesti pari viikkoa. Muiden osien osalta meni melkein kolme.

Sitten viimein kun sain oman autoni alle korjattuna, huomasin, että apukuskin puoleisessa ikkunassa on valmiiksi syvä 3-4 cm pitkä naarmu. Laitoin reklaamaatiota menemään saman tien ja kun korjaaja viimein soitti takaisin, niin kommentti oli: "Kyllä asentaja oli huomannut naarmun, mutta unohti kertoa siitä." Tuut, tuut, tuut...

23.3.2010

Autoa ikävä

Graniin siirtymistä helpotti äitini auto, jolla sain huristella ympäriinsä parisen viikkoa. Mikä autuus! Pääsi oikeasti liikkumaan ihan mihin halusi ja milloin halusi. Keskustan suuntaan suuntaan ei auton nokkaa tarvinnut kääntää, koska juna on sillä reitillä ehdottomasti kätevin ratkaisu. Mutta onhan noita muitakin paikkoja.

Nyt on mennyt yksi kokonainen päivä, kun ei ole autoa alla. Kieltämättä orpo on olo. Ulkona on upeat kelit, mutta miten sitä nyt itsensä tästä Oittaalle heittäisi? Leppävaaraan pääsee tietysti myös junalla, mutta sielläkin joutuu kävellä sukset kainalossa vielä tovin ennen kuin ladut osuvat eteen. Täytynee ilmeisesti hommata ne kävelysauvat ja kuntoilla Granissa...

Entäs huonekalu/sisustusliikkeet sitten? Kaikki isot puljut ovat jossain kehällä. Millä sinne pääsee? Bussilla varmaan joo, mutta ei se Ikean bussikaan kulje Granin kautta.

Minähän lupauduin muuttamaan Graniin, mutta asiassa oli (luonnollisesti) useita ehtoja. Yksi niistä oli auto. Sitä odotellessa.

19.1.2010

Autoton = avuton

Viimeisen pari viikon aikana olen huomannut, että huonekalukaupoilla käyminen on hieman haasteellista autottomalle. Keskustassa on muutama minimyymälä, joiden valikoimat eivät juuri meiltä ylennä. Ja meneehän Ikeaan tietty bussi, mutta siinä se sitten onkin.

Kaikki suuremmat huonekaluliikkeet sijaitsevat jossain kehä kolmosen tietämillä, eikä sinne nyt ihan heti tule julkisilla lähdettyä. Ruokapöydän tuoleja pitäisi nytkin olla valitsemassa, mutta hieman on avuton olo. Millä sitä itsensä tästä Juvanmalmille heittää?

Ei tätä ihan autokuumeeksi voi vielä sanoa, mutta hieman alkaa autoa tehdä mieli. Ja varsinkin kun nyt näyttää vahvasti siltä, että seuraava sijoituspaikka on tosiaan Grani niin auto alkaa olla välttämättömyys. Ei nimittäin tuo viikottainen Grani - Korso -reittikään kuulosta järin houkuttelevalta junalla. Tosin hätätapauksissa menee se niinkin.