29.11.2008

Lukemista

Viime aikainen kirjarepertuaarini on poikennut hieman omasta kestosuosikeistani. Dekkareita ei niinkään ole tullut luettua, vaan pikemminkin nk. kaunokirjallisuutta. Yhdistävä tekijä kirjoissa on ollut se, että ne kertovat pääosin naisen asemasta meille hieman vieraissa kulttuureissa.

Ensimmäinen kirja "tätä sarjaa" oli jo aikemminkin kehumani "Thousand Splendid Suns". Kirja kuuluu ehdottomasti omaan TOP5-listaan ja suosittelen sitä kaikille.
Luin myös Khaleid Hosseinin aiemman teoksen "Leijapoika", joka oli loistava. Kirja kertoo ystävyydestä, petoksesta ja sovituksesta myllerrysten Afganistanissa. Tuon luettua tuli taas tunne, että on se vaan ollut onni syntyä Suomeen.
Kirjasta on myös tehty elokuva ja aion ehdottomasti katsoa senkin. Mielenkiintoinen detalji on, että leffan on ohjannut Marc Forster - sama heppu, joka ohjasi myös tuoreimman Bondin.

Monica Alin "Brick Lane" ei ollut aivan samaa luokkaa kuin Hosseinin kirjat, mutta ihan kelpo luettavaa sekin. Kirjan päähenkilö on bangladeshiläissyntyinen Nazneen, joka yrittää sopeutua elämään Lontoossa ja päättää alistua kohtaloonsa, koska niin hänen äitinsäkin eli. Sitten elämä yllättää. Kirja on samalla tarina vahvasta sisarsuhteesta.

Viimeisin lukemani kirja oli "Girls on Riyadh". Riadin tytöt kertoo neljästä Riadissa asuvasta nuoresta naisesta, jotka elävät rankassa ja rasittavassa uuden ja vanhan ristipaineessa: toisaalta heidän elämänsä on ajelua citymaastureilla, toisaalta heidän tulevaisuutensa on kahlehdittu ikivanhoihin sääntöihin, pienten piirien huhumyllyihin sekä tiukkaan tulkintaan islamista. Jos ei ole uusinta Marklundia tai Remestä joululukemisena, niin tämäkin kannattaa lainata.

Ei kommentteja: