Gallup - Jos lukisit liikunta-aiheista blogia...

Tätä voisi kutsua pienimuotoiseksi gallupiksi. Koska vapaa-aikaa on NIIN pirusti, eikä koskaan ole mitään tekemistä niin kaikenlaisia projekteja pitää käynnistää. Tällä hetkellähän Naiset treenaa -blogi pyörii jo, mutta hinku olisi kova kehittää juttua edelleen. Toisin sanoen muokata juttuja siihen tyyliin, että tarinaa olisi muidenkin kuin itse postaajien mielekästä lukea.

Näin ollen olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata seuraavaan kysymykseen:

Mikäli voisit kuvitella lukevasi liikunta-aiheista blogia/sivustoa, niin mitä toivoisit sieltä löytyvän?
Treenivinkkejä, venyttelyohjeita, urheilutapahtumia & fiiliksiä, väline yms. testausta... mitä?

Kiitos vastaajille!

Reikäpallon perässä

Tällä viikolla on ehditty käydä neljän eri ryhmittymän kanssa juoksemassa reikäpallon perässä. Sukupuolijakauma on ollut vaihteleva - parissa jengissä pelkkiä miehiä ja parissa vastaavasti vain mimmejä. Taso on kautta linjan ok, joten juosta on saanut tarpeeksi ja kaikki keinotkin on tullut käytettyä.

Itse en ole todellakaan mikään "kynäniekka" salibandykentällä. Jalka kuitenkin nousee ja pidän kunnon vauhdista kaukalossa. Hermoa kiristää nopeasti erinnäiset yksinyrittäjät, jotka eivät pallon saatuaa tahdo luopua siitä mitenkään, vaan niska kyyryssä yrittävät epätoivoisina rynniä kohti maalia. Toinen suosikkiryhmä on nk. taiteilijat. Tämä tyyppi yrittää jokaiseen mahdolliseen kohtaan erilaista harhautusta tai jalkakikkaa, joista ehkä yksi sadasta onnistuu. Eikä tämäkään tyyppi koskaan syötä.

Ehdoton suosikkihahmoni kentällä on kuitenkin se entinen lätkänpelaaja (mies), joka turhautuu täysin siinä vaiheessa, kun ei pärjää naiselle. Tätä sain tuta maanantain firmaliigan karkeloissa, kun pariinkin otteeseen joku oli laittamassa ilmoja pihalle. Loppupeleissä sain makseltua kalavelkoja myös takaisin. Enhän mäkään sentään mitään reilunpelinpalkintoa ollut hankkimassa.

Koomisinta oli kuitenkin, kun vastapuolen vaihtopenkki huutaa mulle jäähyä, kun niiden pelaaja on rähmällään kulmassa. Ei kai kukaan mies nyt edes kehtaa myöntää, että joku niitä 20kg kevyempi daami ajeli ne kumoon säbäkaukalossa. Haloo... Onneksi voitettiin ja reilusti.

Chamonixissa oli kelit kohdallaan

"Kriisitiina" ja se blondimpi versio matkasivat viime viikonlopuksi Chamonixiin. Ennen perille pääsyä ehdittiin jo fiilistellä auringosta, vuorista ja jopa purosta. Taisi matkalle osua yksi putouskin.

Täytyy sanoa, että kelien suhteen ei olisi paljon parempaa voinut toivoa. Tai ehkä olisi voinut olla jopa pari astetta viileämpi, ettei lumi olisi mennyt sohjoksi ihan niin nopeasti. Taidettiin nähdä ehkä yksi pilvi koko reissulla, joten just ja just pystyttiin viikonloppu Alpeilla viettämään.

Se, että viinilasillinen maksoi vain 2,50, oli luonnollisesti bonusta. Sen sijaan hotellivalinta uima-altaineen ja porealtaineen oli täysi kymppi. Ja pienenä terkennuksena - altaathan olivat luonnollisesti lämmitettyjä ja ulkona. Mikäs se mukavampaa laskupäivän jälkeen lillua altaassa oman partsin alla.

Ikäväähän tuo oli arkeen palata, mutta eihän noi kelitkään voi loputtomiin jatkua. Ehkä se aurinko löytää tiensä pian tännekin ja jos ei, niin parin viikon päästähän tässä ollaan jo Miamissa. Saas nähdä lähteetkö Late messiin. Chamonixissa se ehti jopa terassille.

Teeveetarjonnasta

Istuin eilisen illan liimattuna sohvaan, koska sporttailu oli nou-nou flunssaisesta olotilasta johtuen. Niinpä tuli taas tsekattua tämänkin maan kanavien tv-tarjontaa. Puolustukseksi - mä yritin kuitenkin opiskella venäjää samalla.

Pari sanaa tästä tarjonnasta. Miten voi olla mahdollista, että samana päivänä peräkkäisiin kellonaikoihin tulee hääohjelmaa parilta eri kanavalta. Ketä kiinnostaa?! Ilmeisesti hyvinkin monia, koska ohjelmia tulee useampia ja itsekin tajusin niitä katsovani.

Parhaat palat olivat ehdottomasti toisen parin hääjuhla, koska sulhanen oli selvästi hieman enemmän humaltunut kuin ehkä olisi ollut toivottavaa, mikäli aikoo pärstäänsä valtakunnallisella tv-kanavalla näyttää. Morsiamen ryöstön yhteydessä harvemmin on morsmaikun naamalta näkynyt niin väkinäisiä ilmeitä, kun sulhon känniset kaverit yrittävät viihdyttää daamia. Jotenkin oli aistittavissa, että ne pojat ja morsio eivät ole parhaita kamuja...

Toisen ohjelman tähtihetki oli ehdottomasti, kun bestman-parka yritti järjestää jotain polttareiden tapaista sulhaselle. Daami oli kuitenkin antanut tiukat ohjeet: polttarit saavat kestää vain yhden päivän eikä sulhanen saa juoda pisaraakaan alkoholia tai häitä ei tule. Hmmm. Mitäköhän siinä parisuhteessa on luvassa jatkossa? Toisaalta kyllä se mun mielestä viestii jo jotain, jos kundi on ottamassa tulevan vaimonsa sukunimen ilman sen kummempia perusteluja.

No, se torstain tv-tarjonnasta. Onneksi sentään kaikkina muina iltoina tuntuu tulevan vähintään yksi CSI tuutista ulos. Mustakin tulee isona rikospaikkatutkija. Siis tv-sarjaan.

Yskänlääkkeiden ihmeellinen maailma

Minähän en luonnollisestikaan usko yskänlääkkeiden tehoon. Yskähän lähtee yskimällä, eikä siihen mitkää tropit tai rohdot auta. Aika ajoin haluan kuitenkin uskoa lääketieteen kehitykseen ja ostan apteekista jotain ruskeaa litkua ärsyttävän vaivan kitkemiseksi.

Tänään koitti taas tuo päivä. Apteekissa oli palvelevaa henkilökuntaa ja yhdessä ryhdyimme määrittelemään yskäni laatua. V*n ärsyttävä - ei ollut kuitenkaan se käytetty määre, vaikkakin itse olenkin yskän laadusta vain ja ainoastaan tuota mieltä. Käteen jäi lopulta pullollinen Tuxia "tilapäiseen yskänärsytykseen".

Kun ryhdyin tutkimaan pakkausta tarkemmin, huomasin ensin, että kyseessä on kolmiolääke. Tämän jälkeen päätinkin poikkeuksellisesti lukaista myös pakkausselosteen. Osiossa "Mahdolliset haittavaikutukset" luki seuraavaa: "Yleisimmin on esiintynyt ihoreaktioita, närästystä, väsymystä, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Sorbitoli ja glyseroli saattavat aiheuttaa vatsavaivoja ja ripulia." Mitä??!!

Yhtäkkiä yskä ei tuntunutkaan läheskään niin ärsyttävältä. Jos pitäisi valita mahdollisten haittavaikutusten ja yskän väliltä, niin kyllä yskä saisi jäädä. Tällä kertaa luotin kuitenkin siihen, etten kuulu tuohon vähemmistöön vaan korkkasin pullon. Uskallan yhä käyttää tietokonetta, vaikka "Tuxi saattaakin vaikuttaa haitallisesti kykyyni käyttää koneita".

Iloista mieltä

Tutustuminen koiranomistajaan

Ovikello soi sunnuntaina iltapäivällä napakasti. Koska en tunne naapureitani, enkä ole halukas sen kummemmin tutustumaankaan niin en aikonut avata ovea. Kello soi kuitenkin toisenkin kerran jopa hieman vaativasti, joten päätin tehdä poikkeuksen, koska jollakin oli ilmeisesti asiaa.

Oven takana oli - ylläri pylläri - naapurirapun koiranomistaja. Hän tuli ystävällisesti esittäytymään ja pahoittelemaan koirien käytöstä. Arvaukseni oli osunut oikeaan - perheeseen oli vanhemman koiran seuraksi hankittu pentu kolme kuukautta sitten.

Daami kovasti vakuutteli, etteivät koirat ole koskaan yksin iltaisin. Ei varmaan niin, mutta jos se toinen osapuoli ei jaksa komentaa niitä niin eihän ne mitään opi. Tai siis se pentu ainakaan. Taisi asunnon miespuolinen asukki saada vähän pyyhkeitä oman koulutusvastuunsa laiminlyömisestä, kun vähän tarkemmin tutkailtiin mihin aikoihin ne koirat pitivät meteliä. Daami oli töissä, mutta miehen piti olla kotona. Hmmm...

Naapuri oli kaikin puolin miellyttävä ja lupaili, ettei räksytys jatkuisi enää kauaa. Onneksi kai nuo koirat "aikuistuu" suht nopeasti, joten pientä toivoa on. Ja olihan se tietysti rakentavaa tavata seinänaapuri, mutta mielestäni vierailun olisi voinut jättää väliin ja käyttää vaikka senkin ajan koirien koulutukseen.

Mä olen hiihtäjä

Sunnuntaina oli luvassa hiihtokoulua Paloheinässä kello 10. Olen jo hyvin aikaisessa vaiheessa sisäistänyt, että hiihto jos mikä on välineurheilua. Niinpä olenkin valmistautunut tähän uuteen itsensärääkkäämismetodiin hankkimalla kunnon välineet. Eli alla oli kisamonot, upouudet pakasta vedetyt sauvat ja entisen kilpahiihtäjän kisa-Fischerit, kun lähdin etsimään opea ladun varrelta.

Ei muuta kuin sukset alle ja baanalle. Tähtäimessä oli siis opetella luisteluhiihdon tekniikkaa "iisisti". Koska meikäläisellä ei ole minkäänlaista kestävyysurheilupohjaa niin sykehän oli heti katossa ja aamun kevyestä setistä tuli maksimitehoinen treeni (syke vain 181). Juuri sitä mitä kuumeen jälkeen suositellaankin tehtäväksi.

Luistelu oli ihan yhtä vaikeaa kuin viimeksikin. Onneksi Paloheinän pelloilla oli tasaista, joten Minkki T:n ohjeita pystyi vähän soveltamaan jopa käytäntöön. Vasen puoli oli selvästi se "ohjaavampi", joten sitä ei tarvinnut kauaa hakea. Sen sijaan suksen liu'utus tarpeeksi pitkälle ja sopivan polvikulman löytäminen ei vielä tuottanut järin suuria ahaa-elämyksiä.

Ilmeisesti en ollut kuitenkaan täysin toivoton, koska ope lupasi lähteä toistekin. Ja tulihan välillä ihan pieniä valonpilkahduksiakin ja olo oli melkein kuin hiihtäjällä. Ainakin siinä vaiheessa, kun sitä räkää alkoi tulla hallitsemattomina aaltoina.