Kirjasesonki

Viime aikoina lukeminen on jäänyt vähälle. Jostain kumman syystä iltaisin on laiskottanut niin, että lukeminen on tuntunut ylivoimaiselta ponnistukselta verrattuna telkun töllöttämiseen. On ollut huomattavasti helpompi pistää aivot narikkaan ja tuijottaa ruutua zombiena kuin yrittää tavata Rushdien Saatanallisia säkeitä.

Nyt kuitenkin joulu kirjasesonki lähestyy ja samalla pari ylimääräistä vapaapäivää. Ajattelin pyhittää aikaa lukemiseen ainakin kahden romaanin verran. Nyt pitäisi vain löytää jotain sopivaa lukemista. Se ei saisi rasittaa liikaa -ei henkisesti, eikä fyysisesti (kovakantiset kirjat saattavat olla aika raskaita), kirjan pitäisi viihdyttää (ei mitään historiallisia elämänkertoja siis) ja tekstin tulisi olla mukaansatempaavaa (niin ettei kirjaa malta laskea käsistään). Pettymys tulee olemaan nimittäin suuri, jos joulupyhiksi varatut kirjat ovat kuivia ja lukeminen tuntuu pakkopullalta. Onko olemassa varmoja valintoja? Miten välttää epämiellyttävän lukukokemuksen uhka?

Ajattelin kokeilla uusinta Marklundia, koska Koirien Kalevalaan taidan olla liian vanha. Rushdie saa yhä jäädä hyllyyn, ei sitä lomaa kuitenkaan niin paljoa ole.

Vitamiinit avuksi

En juurikaan harrasta lisäravinteita, mutta viimeaikainen jatkuva väsymys on pakottanut lähtemään sillekin tielle. Aiempi kokemus perustuu lähinnä epäsäännölliseen multitabsien nappailuun, mistä ei ole ollut mitään havattavissa olevaa hyötyä. (Avainsana on ehkä juuri tuo epäsäännöllisyys...)

Mutta mistä siis apua vetämättömyyteen? Onko se tuo vihreä pillerilaatikko tuossa hyllyssä vai nuo putkilossa majailevat poretabletit toisaalla? Pitääkö nyt ottaa lisää A:ta, B:tä, C:tä vai cocktail? Vitamiinien lisätarvetta saattavat aiheuttaa kuulemma seuraavat seikat: "yksipuoliset ravintotottumukset, tiukka kasvisdieetti, raskaus ja imetys, nuorilla kasvuvaihe, tietyt sairaudet sekä eräiden leikkausten (esim. suolistoleikkauksen) jälkitilat".

Entä kun ei ole mitään noista? Mitä sitten tehdään? (tosin tietyistä sairauksista ei voi olla varma). Apteekin täti oli onneksi avuliaalla tuulella ja suositteli sitä vihreää purkkia. Ei suonensisäisesti. Jään odottamaan ihmettä.

Koska näin blogin välityksellä en voi tarjota teille vitamiineja niin tarjoan sen sijaan kuvan yhdestä hyvästä vitamiinilähteestä.

Kämpin aamiaisesta

Taas kerran marssin vesi kielellä Kämpin aamiaistilaisuuteen. Ilmeisesti vaikuttava ympäristö sokaisee mut kerta kerran jälkeen ja odotan aina yhtä kiihkeästi notkuvaa aamiaispöytää (mikä ei siis koskaan toteudu). Tänäkin aamuna todellisuus löi kirjaimellisesti vastoin kasvoja heti neukkarin ovella. Mielestäni on lailla kiellettyä mainostaa tilaisuutta aamiaisella, jos tarjolla on vain kahvi, tuoremehua, leipää, croissantteja + voita & marmeladia. Vaikka omassa jääkaapissa ei juuri muuta ole kuin valot niin silti tuntuu, että sieltä löytää milloin vain paremman setin henkensä pitimiksi.

Onneksi tarjolla oli sentään muuta hupia, kun kaksi vierasta onnistui kämmäämään kahvikannujen kanssa niin että kupillisen sijasta kahvia kaatui aina saavillinen pitkin pöytää. Eikö ne ikinä opi? (Se en ollut minä tällä kertaa. Oikeesti.)

Kuvassa on muuten pari sellasta juttua, mitä mun puolesta ois voinut olla tarjolla...

Nihkeä kämmen ja löysä puristus

Haagista löytyy (ainakin) yksi ravintola, jossa saa ok palvelun lisäksi lähimmäisen kosketusta. Siis ihan pyytämättäkin. Oker -ravintolan työntekijät tykkäävät kosketella asiakkaita. Meille ei koskaan käynyt selville oliko kyse uuden ravintolan trendistä (kaikki koskettelee) vai pelkästään meidän pöytäämme palvelevien tarjoilijoiden lähimmäisenrakkaudesta.

Joka tapauksessa "oma tila" kävi aika ahtaaksi, kun vähän väliä tarjoilijan (mies tai nainen) käsi lepäsi olkapäillä. Ruoka oli kuitenkin hyvää. Suosittelen kävijöille vähintään kahta annosta listalta, sillä ne olivat aika pieniä.

Lähtiessä pöydän vieressä päivystänyt David Copperfield look-a-like toi takit ja tarjosi kättään - todella nihkeä kämmen ja löysä puristus. Yök.

Syksyn Sävel

Katu täytyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Ota minut sinun uniin
vaikka nousen toisiin juniin
nyt on lokakuu ja minusta näkee sen
Kun tulen kiinni sinuun
jumalatkin uskoo minuun
vaikka itse aina usko en

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan ehkä enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Juice Leskinen 1950-2006

Bondista

Casino Royale oli pakko käydä tsekkaamassa. Ja täytyy sanoa, että itse kuulun ehdottomasti tämän uuden "räväkämmän" Bondin fanittajiin. Kunnon actionia ja pois turha siloposkisuus - sehän oli ihan toimiva leffa! Nyt harmittaa vain se, että vuosi sitten onnistuin paparazzaamaan Nicole Kidman setissä Baltimoressa, mutta en lainkaan Daniel Cragia vaikka he olivat filmaamassa samaa elokuvaa (The Visiting).

Kätevät käsimerkit

Entinen työtoverini opetti minulle uuden tyylin käyttää käsimerkkejä.
Nyt puhutaan sormimerkkien laajemmasta käyttötavasta - ei siis pelkästään keskisormen näyttämisestä. Mikäs sen kätevämpää kuin voi sanaakaan sanomatta ilmaista mielipiteensä jostain asiasta näyttämättä sormin tiettyä numeroa. Ei tarvi vaivautua avaamaan suutansa ja kommentoiminen onnistuu silti, vaikka sitä ääntä ei olisi lainkaan. (Äänihän tykkää välillä jäädä vähän pidemmälle hiihtoreissulle, vaikka itse joutuisikin palamaan töihin maanantaiksi.)

Homma toimii niin, että tietyillä numeroilla on omat merkityksensä. Oma suosikkini on kutonen (toisen käden 5 sormea plus etusormi), mikä tarkoittaa: "Tuota en välttämättä olisi halunnut tietää". Vitonen on osoittautunut myös todella käyttökelposeksi. Vitonen = tee kuten parhaaksi näet. Jos kädet sattuu olemaan jostain syystä varattuina muihin tehtäviin, niin vakikäyttäjät ymmärtävät merkityksen vaikka sanoisit pelkästään "kutonen". Otetaan uudet käsimerkit ahkeraan käyttöön ja katsotaan miten kauan kestää, että joku tuntematon tyyppi vilauttaa sulle kutosta kaupungilla juuri kun olit kertonut mielestäsi hyvän stoorin siitä, miten se edellisen lauantain baarikeikka päätyikään...

(Historia: käsimerkkikieli juontaa juurensa siihen kun n.20 vuotias kauppatieteilijä kyllästyi äitinsä ja siskonsa kyselyihin mm. naissuhteista, työpaikoista, alkoholista jne. Kuulemma puhuminen ja huokaaminen samaan aikaan on aika vaikeaa, kätevämpää oli näyttää vitonen.)

Seiska = Ei taida kuulua meille.

Herkkänahkainen vai herkkänenäinen?

Julkinen liikenne on ehdottomasti loistava keksintö. Satunnaisten pummikausien jälkeen olen tykästynyt kuukausikortin tuomaan turvallisuuden tunteeseen. Aamulla voi mihin aikaan vain raahautua lähimmälle sporapysäkille ja jäädä odottamaan kun oma kuljettaja tulee hakemaan ja vie töihin. Ja kun se kuukausilippukin on voimassa niin ei tarvi edes asioida kuljettajan kanssa, joka mahdollisesti saattaisi olla äkäisellä tuulella. Näin ei tarvi myöskään valittaa palvelusta.

Tässäkin paratiisissa on valitettavasti "käärmeensä". Ne kulkevat nimellä haisevat matkustajat. Ajattelin taas tänäänkin, että olenko mahdollisesti ainoa joka kiinnittää huomiota ilmassa leijuviin epämiellyttäviin aromeihin? Ja nyt ei ole kyse pelkästään "alan miesten" kirkerästä lemusta Kurvin pysäkillä vaan ihan perusjamppojen (miesten sekä naisten) hajuista kaikissa kulkuvälineissä. (kyllä - jopa Espoon busseissa)

Olenko siis liian herkkänahkainen vai pelkästään herkkänenäinen, kun lähes joka päivä joko nyrpistän tuulenhalkojaani voimakkaasti tai pahimmissa tapauksissa jopa yökkään julkisissa? Vaikka kuinka yrittäisin tsempata niin reaktio on väistämätön. Missä vika? Mitä voin tehdä?

Ja kysehän on nimenomaan joidenkin ihmisten ominaishajuista (+ hiestä tietysti), jmitä en voi sietää. Pienenä tuli sen verran vierailtua navetoissa yms. eläinsuojissa, että puhtaan p****n hajun tunnistaa. Tässä ei ole kyse siitä. Senhän kestää helposti, kunhan sikalaan ei tarvi töihin mennä. Ja nuo eläimet matkustavat aika harvoin julkisissa.

Joululounaat ja alkoholi

Minähän en pidä glögistä. Joka vuosi kun glögisesonki alkaa joululounaiden ohessa niin minäkin yritän juoda sen ensimmäinen lasillisen ja "kuulostella" joko nyt olisin löytänyt siitä jotain hyvää. Joko nyt olisin tykästynyt tähän aikuisten lämpimään joulujuomaan ja jopa oppinut nauttimaan siitä. Joka kerta aivan yhtä intoa piukassa, kohotan tuon tuoksuvan lasin huulilleni...

Kuinkas siinä sitten kävikään - taas tälläkin joululounaalla kumosin naama kärvistellen punaisen litkun kurkusta alas ja totesin että ehkä sitten ensi vuonna uudelleen.

Onneksi (alkoholi)juomien kirjo on laaja, joten joululounaallakaan ei tarvi istua kuivin suin vaikka ei glögiin koskisikaan. Aina hyväksi koettu mielenvirkistäjä toimi tälläkin kerralla - samppanjahan sopii kaikkien kanssa! Kahviakin tarjoiltiin lopuksi, mutta kuvan setistä Melbournen suklaakahvilassa voi vain haaveilla.

Sokerilla vai vahalla?

Ensimmäinen kommenttini oli, että mitä väliä sillä on. Ja vastaus oli, että paljonkin.

Näin lyhyeen oppimäärään turvautuen, valintasi riippuu siitä, haluatko että a) ei muutenkaan järin miellyttävä toimenpide kestää entistä pitempään ja b) sen lisäksi saat maksaa siitä vielä extra-euroja. Jos rastitit molempiin kyllä - valintasi on sokerointi.

Mikäli taas preferoit nopeaa toimintaa perushintaan niin kuulut ehdottomasti vahauksen vanhaan koulukuntaan. Lopputulema on kuitenkin se tärkein ja molemmilla tyyleillä tässä sama.

Asiantuntijathan tietty väittävät, että sokerointi on hellävaraisempi iholle. Mutta tuohon taas kommentoisin, että mitä väliä sillä on.
(Huom. Testikohteena sääret; niihin osiin missä olisi tarvetta hellävaraiselle kohtelulle eivät nämä kokemukset ulotu)

Tiistain sporttikoulu

Polvennostokävely
Polvennostojuoksu
Pakarajuoksu
Aitakävely
Askelkyykky
Tripling
Vuoroloikka
vvoovvoo....
Päivän teemana oli 3-loikka ja sporttikoululaiset olivat ahkerasti mukana. Esko puuhasteli taas omiaan, mutta ei kuitenkaan tepastellut tällä kertaa seiväs kourassa koko aikaa. Ilmeisesti Esko-boy ei olekaan ikinuori, vaan palautuminen kovista hyppytreeneistä vie 61-vuotiaalla vähintään saman verran aikaa kuin meillä muillakin.
Nilkan nivelsiteiden revähdys alkaa olla jo historiaa, mutta 3-loikkaa oli kuitenkin turha edes yrittää.

Maanantai

Miksi maanantai tuntuu aina maanantailta?

Lauantai-illan joutsen on todellakin laskeutunut - suorastaan syöksynyt - maanpinnalle, kun kello herättää ennen auringonnousua uuteen työviikkoon. Mielessä kävi melkein tunnuslause "ei näin", mutta onneksi muistin että pian on taas viikonloppu.

Aamun pirteyteen tuskin auttoi se, että sunnuntaipäivä otettiin vastaan niinkin aikaisin kuin iltaseitsemältä.

Se oli varmasti se pitkä kävelymatka kotiin, mikä uuvutti vielä eilen illallakin.

Mitä opimme tästä? Seuraavalla kerralla taksilla kotiin.

Patikkalauantai

Tälle Minkille ei sit riittänyt patikointi Nuuksion metsissä lauantaina vaan piti sitten kokeilla myös kävelykunnon kestävyyttä akselilla keskusta - hima. Ja vettähän satoi.
Siitä prinsessasta jota päivällä kanneltiin vesilammikoiden yli Haukankierroksella ei ollut enää merkkiäkään havaittavissa Pitkäsillan tuolla puolen klo 03.30.
No, ainakin kotiuduin ennen Hesaria.

Loimaannorppa,

Lunta odotellessa, Minkki P liittyy jengiin.