Lontoo tuli ja meni

Loppiainen hurahti Lontoossa. Perus-shoppausmaratonin lisäksi illastettiin mm.- Maroushissa ja mussutettiin aamiaista Valerie Patisseriessä. Kaiken kruununa afternoon tea Dorschestrerissa kaikkine herkkuineen lauantaina.


Perinteisesti mennessä oli alle 10 kiloa tavaraa ja paluussa joutui jo vähän jännittämään punnituksessa. Onneksi kaverin setti oli sen verran kevyempi, että yhteensä paino jäi reilusti alle 40 kg. Vieläkään ei ole ihan selvinnyt, mihin ne kaikki erittäin tarpeelliset vaatteet taas mahtuvat, mutta eiköhän se selviä ennen seuraavaa reissua. Esimakua kenkäkavalkadista saa tuosta.

Taas Lontoossa

Lontoossa vierailu käy todellakin työstä, kun joka viikko joutuu tunkemaan itsensä Primarkiin. Tämän viikon keikalla olin kuitenkin enimmäkseen "muiden asialla", joten kuitin pituus jäi alle puolen metrin. Saavutus siis sekin.

Tällä kertaa ei poikkeuksellisesti satanut lainkaan ja ehdin nähdä myös Mikkistä hänen toisessa olohuoneessaan eli Sohossa. Väkeä oli niin maan pirusti ja melkein nähtiin Pixie Geldof sekä Mickey Rourke, tai ainakin hyvät look-a-liket. Pizza oli todella mainiota ja kun ihan kelvollisen näköinen tarjoilija ymmärsi flirttailla molemmille sukupuolille, niin ravintolaa voisi jopa suositella. Kun vain muistaisi nimen.

Maanantaina Luxemburgiin. Ei Primarkia ja toivottavasti edes yöksi kotiin.

Lontoo

Syskyn ensimmäinen Lontoon keikka meni nopeasti. Kysehän oli luonnollisesti työkeikasta, mutta sain kuitenkin ujutettua sekaan pari (?!!) käyntiä Primarkista ja nopeen pistäytymisen New Lookiin. Vettä satoi, kuinkas muuten.

Historiaa tuli opittua hivenen, kun vierailin Cabinet War Roomeissa dinnerillä jossa juhlapuhujana oli Winston Churchillin tyttärentytär. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen Mr. Churchillin mieltymys shampanjaan. Hänen kerrotaan joskus kysynyeen matemaatikkoystävältään, miten monta junavaunillista shampanjaa hän on ehtinyt mainitsemallaan kulutuksella täyttää. Lopputulos ei ollut edes puolikasta vaunullista, johon Churchill oli kommentoinut "So much to achieve, so little time". Winstonin lempi-shampanja oli kuulemma Pol Roger.

Mitä ruokaan tulee, niin en ole hetkeen syönyt niin huonoa illallista. Jotenkin vaan ei tuo selleri-perunakeitto oikein iskenyt alkuruokana, mutta mitäs muuta sitä sodanaikaiselta englanstilaiskeittiöltä voi odottaakaan. Henkilökunta taas oli tippunut ilmeisesti toiselta planeetalta, koska he eivät osanneet edes vastata, mitä ruokaa on tarjolla kun kysyivät kumpaa viiniä vieraat halusivat. Lopulta sain vastauksen joka oli: Soup... and... fish.

Paluulentoa odotellessani lentokentällä pääsin "toteuttamaan" itseäni lehtikojulla. Lappasin mukaani vaatimattomat pari kiloa erilaisia juoru- & muotilehtiä - Look, Now, Heat, OK, Marie Claire, Elle... Jes, mitä hömppää! Ja ensi viikolla uudestaan.