Kesän päätös

Kesän päätös saatiin mukavasti pakettiin, kun katusählyfinaalit pelattiin lauantaina Kampissa. Illan setuppi oli pitkälti suunniteltu etukäteen ja pelien jälkeen olikin suunta perheasumisen ydinalueelle Pakilaan. Kamaa oli taksissa ihan pirusti ja kuski taisi epäillä, että otimme talteen myös hänen reppunsa takakontista koska ilmeisesti nousi tarkistamaan tilanteen kun me poistuimme sisälle. Mikä luotto!

Kesäillat alkavat olla lopuillaan, joten oli mukavaa istuskella ulkosalla ja grillata. Tai siis istua syömässä muiden tekemää ruokaa. Allekirjoittanut pääsi lappamaan ruokaa suuhun kilotolkulla - mikä paratiisi. Vielä loppuillastakin haaveilin (ähkyssä) siitä kermaviilifetakastikkeesta ja kanasta. Olisi pitänyt ilmeisesti pakata loput mukaan.

Suuri osa porukasta jäi niille sijoilleen, kun blondikaksikko lähti hakemaan meininkiä citystä. Ja löytyihän sitä! Välimerta valloittanut sisareni oli myös palannut maisemiin ja kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa. Ja tietenkin myös pöydällä, mistä alkoholiannokset olivat vapaasti kaadettavissa. Eipä siitä sitten sen enempää. Vahinkoja ei onneksi sattunut ja kotiinkin päästiin. Sunnuntaista ei ole paljoa kerrottavaa.

Minkin seikkailut saarella

En tosiaankaan vielä viime perjantaiaamuna tiennyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Näköjään elämä heittelee yllytyshullua aina välillä sinne sun tänne, mutta mikäs siinä jos kokemukset ovat hienoja. Tällä kertaa päädyttiin kalastus- ja lifestyle-ohjelman tekoon Ahvenanmaalle?! (jäämme odottelemaan sponsorikiitosta PAF:lta)

Minähän en tosiaan koskaan ole edes virveliä käyttänyt , joten asetelma kalastuskisaan lähdettäessä oli hyvinkin mielenkiintoinen (lue: haastava). Varsinkin kun taivaalta tuli vettä ihan reippaasti, eikä niitä kumisaappaita tullut mukaan. Huolimatta siitä, että sormet näyttivät rusinoilta kolmen tunnin märkäsession jälkeen niin fiilis oli kaikin puolin hyvä. Nyt ainakin tiedetään mikä on haspeli, mitä tarkoitttaa jigaaminen ja miksi sininen krokotiili on must.

Haukikin nähtiin todistettavasti parin päivän aikana myös meidän veneessä, mutta pulliksi asti se ei päätynyt. Päivän trendi oli selkeästi catch and release. Ajattelin seuraavaksi ryhtyä järjestämään omaa kalastusreissua kavereilleni - ketä on mukana?

Syömisen ja kalastuksen lisäksi maalasimme akvarelleja paikallisen taiteilijan johdolla sekä ehdimme katsastaa beach volleyn world tour -osakilpailun miesten finaalin. Golfiakin olisi ollut mukava käydä kokeilemassa Ahvenanmaan viheriöillä, mutta tällä reissulla siihen ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Jäipä jotain myös seuraavalle kerralle. Predatorin paluussa voidaan sitten ottaa omat merionget ja kilpakohot mukaan.

Lehdestä lainattua

"A Man stingy with money is also stingy with love".
Tähän perään voisi heittää pienen visailun lukijoiden kesken - millaisen tyypin suusta ajattelisit moisen lauseen lähtevän?

Itse en allekirjoita tuota, mutta onhan se tietysti aina bonusta että rahaa osaa käyttää jos sitä kerran on. Mitä sillä sitten haudassakaan enää tekee? Mieli tekikin viime viikolla kommentoida, kun lehdessä uutisoitiin miten Teemu Selänne oli ostanut vaimolleen 1500 euron käsilaukun. Vastineeni olisi ollut lyhyt ja ytimekäs: "V***n köyhä..."

Pertti yllättää

En tiedä, mikä on syy, mutta en ole järin usein kommentoinut tähän foorumiin ostokäyttäytymistäni. Todennäköisesti ostamiseni on liian aktiivista, eikä se omaa mitään tiettyä logiikkaa. Jos kaikkea pitäisi kommentoida, niin eipä tänne muuta tarvisi kirjoittaakaan.

Nyt on kuitenkin käynyt niinkin hassusti, että olen jo pitkään etsinyt valkoista, yksinkertaista kirjekuoren mallista käsilaukkua. Etsintä oli käynnissä ihan ulkomaitakin myöten ilman tulosta. Kunnes sitten tuli paluu arkeen, töihin ja keskustaan pyörimään. Hämmästys oli suuri, kun armoitettu Pertti Palmroth oli asettanut ikkunaansa juuri minun laukkuni.

Olen pitänyt Palmrothin kamoja vanhojen mummojen trendinä mutta nyt jouduin nöyrtymään laukunvajauksen edessä ja vierailemaan Palmrothin kaupassa Pohjois-Espalla ensimmäistä kertaa. Päätöksen kypsyttely vei kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin uskalsin oven ripaan tarttua. Ensiaskeleet olivat hyvinkin epävarmat, kunnes näin kirjekuorilaukkuja pilvin pimein eri materiaaleissa ja väreissä. Itse ostaminen olikin tämän jälkeen pelkkä muodollisuus.
Mikä parasta laukut olivat -40% alessa.

Sen verran Palmroth on kuitenkin jäljessä suuren maailman meiningeistä, että nettisivuissa olisi todella paljon kehittämisen varaa. Nytkin nettisivuilta löytyy muutaman kassin kuva ilman mitään lisäinfoa. Jälleenmyyjien lista toki löytyy, mutta eipä sielläkään mitään kuvakavalkadia ole tarjolla.

Skeittaava koira

Harvemmin on harmittanut niin paljoa kuin maanantai-iltana, ettei ollut kameraa messissä. Kuka oikeasti on nähnyt skeittaavan kultaisen noutajan? Dogi oli aivan uskomaton!

Koirahan ei tosiaan ollut mikään pentu ja kun se juoksi skedepoikien perään, niin pojat lähinnä säikkyivät. Heti kun omistajan ote irtosi laudasta niin koira nappasi sen ja lähti ponkimaan eteenpäin. Kerran nähtiin jopa edestakainen rani rampille! Ja jos nurtsi tuli eteen niin ei kun vaan toinen tyyppi uhriksi ja uusi lauta alle. Vauhti oli oikeasti huikeeta!

Omista yritti epätoivoisena saada koiraansa pysähtymään ja lopulta onnistuikin. Yleisö oli pettynyt, mutta skeittarit taisivat huojentua. Täytyy kyllä todeta, että dogi tarvii ehdottomasti oman skeden!

Barcelonan näkymät

Loma alkoi lähestyä uhkaavasti loppuaan ja vielä piti jonnekin lähteä hakemaan varmaa lämpöä. Tapoihin kuuluu, että aina kun allekirjoittanut poistuu maasta niin täälläkin alkaa hellekelit. Niin myös kävi viime viikonloppuna, mutta onneksi Barcelonan kelikään ei pettänyt.

Hotelliksi valittiin tällä kertaa Miramar eikä vähintään uima-allasalueen tai upeiden terassinäkymien takia. Allasbaarikin toimi mutkattomasti, eikä huonepalvelussakaan ollut valittamista. Ja olihan siellä tosiaan se kuntosalikin.

Mielenkiintoisin (?) näkymä koettiin kuitenkin matkalla kukkulalta alas kohti Ramblaa. Vastaan tuli +50v miekkonen uimahousuissaan - tai niinhän minä virheellisesti luulin. Ukkohan oli itse asiassa täysin nakkena vehkeet heiluen - tyypille oli ainoastaan tatuoitu speedot päälle!?! Tunnustan - jouduin katsomaan uudelleen. (En kuitenkaan kehdannut ottaa kuvaa.)

Tulihan kaupungissa käytyä hotellialueen ulkopuolellakin. Ehdottomaksi suosikkipaikaksi nousi etanaravintola Los Caracoles. Ravintolan seiniltä voi tiirailla vanhoista valokuvista siellä vierailleita julkkiksia ja niitähän riittää. Ravintola on nimittäin toiminut jo vuodesta 1835. Ravintolassa ruokailleiden kaartiin kuuluu tyyppejä aina Pavarottista Robert De Niroon. Itse jäin pohtimaan, mahdoinko istua samassa pöydässä kuin O.J. Simpson aikanaan.

Ikää lisää

Keli ei pettänyt päivänsankaria tällä kertaa, joten viime vuosi voidaan laittaa poikkeuksena historiankirjoihin. Tänä vuonna onnetar toi sekä kelin että dj:n. Joku voisi kuvitella, että oli isommatkin juhlat kyseessä. Vieraatkin löysivät onneksi paikalle vaikka yksi jos toinenkin meinasivat vaihtaa leiriä isompine skobejen perässä.

Karvakroketin mestaruus ratkaistiin tiukassa väännössä. Paikalle oli värvätty "maailman kaunein krokettipelin kutsuja" eikä kukaan pystynyt kieltäytymään osallistumisesta. Finaali ratkottiin miesten kesken ja lopulta voittaja vei omansa. Tässä vaiheessa huomautan, ettei viime vuoden voittaja eikä myöskään kakkonen (molemmat naisia) olleet puolustamassa titteleitään.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut näiden juhlien tiimellyksessä, vaikka koripalloa pelattiin tälläkin kertaa jopa mekko päällä. Eikä kukaan uskaltanut lopulta ottaa keihästäkään testikäyttöön, joten vammoilta vältyttiin niiltäkin osin. Ilmeisesti kuitenkin alkoholia tarjoiltiin tälläkin kertaa riittävästi, koska ainakin yhdelle ensikertalaiselle saatiin taas tuotettua ne "elämän kovimmat kännit". Ja viimeistään ensi vuonna uudestaan. :)