25.8.2009

Minkin seikkailut saarella

En tosiaankaan vielä viime perjantaiaamuna tiennyt, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Näköjään elämä heittelee yllytyshullua aina välillä sinne sun tänne, mutta mikäs siinä jos kokemukset ovat hienoja. Tällä kertaa päädyttiin kalastus- ja lifestyle-ohjelman tekoon Ahvenanmaalle?! (jäämme odottelemaan sponsorikiitosta PAF:lta)

Minähän en tosiaan koskaan ole edes virveliä käyttänyt , joten asetelma kalastuskisaan lähdettäessä oli hyvinkin mielenkiintoinen (lue: haastava). Varsinkin kun taivaalta tuli vettä ihan reippaasti, eikä niitä kumisaappaita tullut mukaan. Huolimatta siitä, että sormet näyttivät rusinoilta kolmen tunnin märkäsession jälkeen niin fiilis oli kaikin puolin hyvä. Nyt ainakin tiedetään mikä on haspeli, mitä tarkoitttaa jigaaminen ja miksi sininen krokotiili on must.
Haukikin nähtiin todistettavasti parin päivän aikana myös meidän veneessä, mutta pulliksi asti se ei päätynyt. Päivän trendi oli selkeästi catch and release. Ajattelin seuraavaksi ryhtyä järjestämään omaa kalastusreissua kavereilleni - ketä on mukana?

Syömisen ja kalastuksen lisäksi maalasimme akvarelleja paikallisen taiteilijan johdolla sekä ehdimme katsastaa beach volleyn world tour -osakilpailun miesten finaalin. Golfiakin olisi ollut mukava käydä kokeilemassa Ahvenanmaan viheriöillä, mutta tällä reissulla siihen ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Jäipä jotain myös seuraavalle kerralle. Predatorin paluussa voidaan sitten ottaa omat merionget ja kilpakohot mukaan.

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Vilken överraskning, jag är med! :)

Norppa kirjoitti...

Kala-retki -> mukana!