Kalliit on laulujen lunnaat

Mitä enemmän tulee ikää, sitä rankemmat voitonjuhlat se näemmä vaatii. Onneksi näitä ei kuitenkaan ole kuin kerran vuodessa - siis per laji. Elegiaa on tullut siiterattua joskus muinnoin tilanteessa jos toisessakin´ja jotenkin fiilis oli tuon Eino Leinon luoman tunnelman kaltainen, kun lauantain karkeloiden huumasta pyrin voiton puolelle sunnuntaina. Tappio oli kuitenkin myönnettävä, kalliit olivat laulujen lunnaat.

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.

Onneksi Vappu on jo ovella ja kaiken tuon voi tehdä taas uudelleen. Laulua en lupaa vaihtaa, se tulee jatkossakin olemaan Saku Sammakko.