20.12.2007

Vuosi pakettiin

Minkin seikkailut suuntautuvat seuraavaksi kohti NY:n jouluvaloja ja blogi jää ansaitulle (?) tauolle. Kamerakin on saatu pöllityn tilalle ja koska sen osti mies, niin pokkaristakin löytyy tsiljoona megapikseliä ja asetukset joka lähtöön. Huonoista kuvista ei voi siis enää syyttää kuin kuvaajaa.

Vuosi on ollut kaikin puolin vaiherikas ja taas joulu tuli kuin varkain. Muistan luvanneeni blogini lukijoille vuosi sitten ihan oikeita joulukortteja, mutta kuinkas tässä vaan kävikään. Mitään ei ole laitettu postiin, enkä kehtaa edes väittää että kortit odottaisivat kotona. Joka tapauksessa uusi vuosi ja uudet kujeet odottaa itse kutakin - yritetään silloin uudestaan. Erästäkin urkuria lainaten: kiitos ja anteeksi.

18.12.2007

3 yötä jouluun on...

Joulu tulee tänä vuonna hieman aiemmin eli perjantaina. Tai ehkä lauantaina. Riippuen vähän siitä kumpana päivänä allekirjoittanut sekä kärppäasussa NY:ssa kuvattavaksi lupautunut reissukaverini päästään kunnolla irti shoppailuparatiisissa.

Vielä on parit joululounaat edessä, joulutonttukierros Espoossa (mä en edelleenkään pidä glögistä) sekä tietysti loputtomalta tuntuvaa järkkäilyä kämpällä. Pahasti näyttää siltä, ettei asunto ehdi asuttavaan kuntoon tämän vuoden puolella. Onneksi ikkunat on ainakin tiivistetty niin ei tarvi palella.

Hyvät juhlat

Perjantain juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet. Sankari oli yllättynyt (ainakin osittain) koko tapahtumasta, mutta ennen kaikkea vaikuttunut paikalle saapuneesta väkimäärästä. Kaikki hyvien bileiden elementit olivat läsnä: seksiä (tyttöjen tankotanssiesityksen muodossa), paljon viinaa (sankarilla elämänsä krapula) sekä sopivassa suhteessa väkivaltaa (yksi tappelu & "ulosajo"). Ainoastaan yksi väsynyt juhlija jouduttiin kantamaan taksiin.

Lahjapöytäkin oli muhkea. Valitettavasti sekä airhockey pöytä ei mennyt edes siihen Ikean kassiin, joten se on edelleen varastoituna ravintolaan. Taisin kuitenkin luvata järjestää turnauksen pelin tiimoilta lähiaikoina. En kuitenkaan omassa residenssissä. Kiitokset vielä kaikille osallistujille omasta ja sankarin puolesta!

13.12.2007

Ei viikkoa ilman reissua

Tulipa käytyä ohimennen Saksassa. Saksa ei ole lainkaan niin paska maa, kuten monet ovat näillä blogipalstoilla mainostaneet. Tämä reissun kummallisin tai pitäisikö kenties sanoa "saksalaisin" anti oli aamiaispussiin pakattu keitetty kananmuna. Eihän siinä muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta se oli kuorittukin valmiiksi. Mikäs sen ihanampaa kuin kaivella paperipussista aamiaissämpylää taksissa klo 5 aamulla ja löytää sieltä sen sijaan kananmuna.

Muutama päivä vielä töitä ja sitten kutsuu NY. Mitenköhän sitä taas jaksaa shoppailla...

10.12.2007

Kuntoilua ja virkistäytymistä Budassa

Tytöt lähti pidennetylle viikonloppumatkalle Budapestiin. Ei sitten kateltu nähtävyyksiä (yllätys?), mutta kuntoiltiin sitäkin enemmän. Eli käveltiin kymmeniä kilometrejä sekä Pestin että Budan puolella ja nostettiin puntteja = raahattiin ostokasseja. Toisella oli no limit, toisella low limit. Mietittiin PIN-koodia useampaan otetteeseen, ei osunut oikeaan.

Yöelämässä ei juostu ja jälkkäritkin syötiin Mäkisessä. Tutustuttiin paikallisiin erikoisuuksiin kuten dumplingeihin (yök). Unohdettiin juoda kahvia ja brekkarilla syötiin höyrytettyjä vihanneksia. Onneksi sentään muistettiin upottaa se perus-punkku päivässä.

Laukku ei ratkennut kotimatkalla ja tavaramäärä ainoastaan tuplaantui. Onneksi se kissankusen haju ei ollut tarttunut vaatteisiin. Uudesta kämpästä huolimatta mulla taitaa olla todellinen ongelma kenkien varastoimisessa ennen kuin vuosi vaihtuu.

5.12.2007

Lepoa

Ensinnäkin töissä oli kiire. Koko viikko meni reissussa. Toiseksi piti muuttaa, joten kamoja piti kannella sinne sun tänne. Kiovastakin selvittiin hengissä ja kamat saatiin uuteen osoitteeseen kunnialla - kiitos vain kaikille osallistujille!

Palkinto seurasikin kaikesta härdellistä sunnuntai-maanantai välisenä yönä: kunnon oksennustauti ja kova kuume siihen päälle. WC pöntöstä on tullut hyvinkin tuttu "sisustuselementti", ehkä jossain vaiheessa ehtii hankkia jotain muutakin. Kylpyhuoneessa olisi tietysti ollut hyvä olla lattialämmitys niin siinä olisi ollut mukavampi lepäillä... Toivottavasti oon huomenna siinä kunnossa että jaksan nousta Budapestin koneeseen.